Sivut

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Motivaatio nousussa

"When you look in to the mirror and see no change, and still keep faith, knowing that in time you will get there if you stay focused and on track, that's the difference between those who succeed and those who fail."

Motivaatio nousee. Ne askeleet, joita olen nyt ottanut tavoittaakseni jotain, jonka aiemmin luulin olleen saavuttamatonta, ovat askelia parempaan tulevaisuuteen - kohti unelmaani. Vaikka nyt olen viime viikkoina ottanut pari askelta taaksepäin, se ei tarkoita sitä, että olisin lähtöruudussa. Ne pari askelta on vain kurottava takaisin. Paljon vähemmän työtä ja vaivaa siinä on, kuin siinä, että odottaisin kunnes olen taas lähtöruudussa. Miksi siis pysähtyä nyt?

"The minute you think of giving up, think of the reason why you held on so long."

Täytyy myöntää - mielessäni kävi ohikiitävän sekunnin itse kamaluus - luovuttaminen. Tuntui, että junnaan paikoillani. Sen kyllä sanon (josta olen kovinkin ylpeä) että entinen minäni olisi luovuttanut. Olisin ostanut sipsipussin ja ottanut kaukosäätimen pieneen pullukaan käteeni ja katsellut lempisarjoja läpi yön rypien itsesäälissä, kun en onnistunutkaan. Nyt en tehnyt sitä - enkä tee. 

"Tämä on uuden päivän alku
Olen saanut tämän päivän voidakseni käyttää sen oman mieleni mukaisesti.
Voin tuhlata sen - tai käyttää sen hyödyllisesti, sillä annanhan sen vastineeksi päivän elämästäni. Kun huominen tulee, tämä päivä on auttamattomasti ohi, 
jättäen jälkeensä vain sen mihin olen sen vaihtanut. 
Tahdon sen olevan voittoa, en tappiota, hyvää, en pahaa, menestystä, en epäonnea, ettei minun tarvitsisi katua siitä maksamani hinnan suuruutta."

Yllätin itseni ajattelemasta toimintojen aikatauluttamista. Mielessäni suunnittelin jo liikuntaohjelmaa tuleville päiville - jopa viikoille. Olen aiemmin maininnut sen, kuinka edelliset projektini kaatuivat siihen, että en jaksanutkaan pitää kiinni aivan liian suuresti mitoitetusta liikuntasuunnitelmasta. Pudistan siis päästäni nämä ajatukset ja palaan takaisin ajatukseen "päivä kerrallaan". Se toimi alkuvuodesta, joten se voisi toimia myös nyt.

"If you give up now, then what was the point of everything?"

Tajusin viime viikkojen lipsumisen johtuvan siitä, että keksin niitä ainaisia, ihanaisia, elämää rikastuttavia tekosyitä. Koulutyöt, tenttiin lukeminen, sade, kylmyys... 
Eipä näyttänyt haittaavan alkuvuodesta 15 asteen pakkanen menoani, joten miksi muka nyt olisi kylmyys este lähteä lenkille kun on kylmä? En mä ole mikään ylimitoitettu nallekarkki, joka sulaa sateessa, joten miksi se olisi este lähteä lenkille sateessa? Jos lenkki kerta kestää 30-60min, miksi muka aika ei riittäisi myös koulutehtäviin ja tenttiin lukemiseen?

"I may not be there yet, but I'm closer than I was yesterday"

Ei ihan niin lyhykäisyydessään, tuntuu että olen saanut kadonneen motivaation palasia takaisin. Vaikka väsytti ja oli höpö olo, lähdin lenkille. Jaksoin ihmetyksekseni vielä hölkätä saman vanhan lenkin ympäri, ja aikaa siihen menikin 30min sijaan 22min! Joten - edistystä vaikka nyt onkin ollut ... tämmöistä. Tästä on siis hyvä jatkaa! 

2 kommenttia:

Jätä sananen - oli se sitten risuja taikka ruusuja! Vinkit, ehdotukset ja neuvot otetaan vastaan ilomielin! Jos on jotain kysyttävää, kysy! :)