Sivut

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Punnitusta!

Noniiin.... Viikon kohokohta jälleen tänään. Punnitus. 105,5kg näytti vaaka, joten se tekee -700g ja kokonaispainonpudotus on siis 7kg! Enää kolme kymmeneen ja 500g tokaan tavoitteeseen.

Käyn vaa'alla lähestulkoon joka päivä. Ehkä joku sanoo, ettei kannata, sillä paino heittelee ja jokapäiväinen ei kerro niinkään sitä totuutta. Näinhän se onkin. Enemmän mielessäni merkkaa viikkopunnitus. Päivittäin olen käynyt sen vuoksi, että huomaan miten se paino tosissaan heittelee, sillä tälläkin viikolla mun paino on ollut 104,8-106kg. Kyllä siinä on jo jonkinlaista heittelyä. Se 104,8 kyllä sai mut silti pomppimaan riemusta.

Eilen illalla lähdettiin H:n kanssa pidemmälle lenkille tuon meidän vanhemman koiramuksen kanssa, ja hölkkäilin siinä sitten miehen kävellessä vierellä. Loppumatkasta oli tiet ihan täysin sulana, ja päätin vetää hurjat juoksuspurtit, ai hittovie kuinka hyvältä se tuntui! Sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Harvinaisen pitkän matkan jaksoin juosta niin kovaa, kuin kintuista lähti.
Treenin jälkeen mun sykemittari antoi suoran palautteen: "Erinomaista! Kehitit lihaskestävyyttäsi sekä aerobista kuntoasi. Tämä harjoitus myös kehitti peruskestävyyttäsi ja kehosi kykyä polttaa rasvaa harjoituksen aikana." Kyllä olen tyytyväinen sykemittariini!

Unohdin ostaa torstaina kaupasta maustamatonta tuorejuustoa, joka piti olla kakkuun, mikä mun on tarkoitus tehdä huomenna, sillä mun vanhemmat olis tulossa juhlimaan mun synttäreitä. Eka kakkuhan meni alta aikayksikön ja onneksi ei vain omaan napaan - vaan H:n vanhemmat saivat tuhottua melkoisen osan siitä. Mustikkamarmoroitu juustokakku olisi siis projektina huomenissa.

Päätin sitten torstaina jo, että lähden pyörällä hakemaan sitä unohtunutta tuorejuustoa kaupasta. Lähikauppahan meillä on kilometrin päässä, joten päätin mennä hakemaan sitä 6,5km päästä. Samalla sain tehtyä vähän treeniä koulumatkoja varten... Takapuoli huusi hallelujaa kun istuin satulaan. Toivottavasti se tottuisi pyöräilyyn pian! Hetken irvistelin ja sitten alkoi vetreytyä ja olo oli ihan kohtuullisen normaali. Tästäkin treenistä sykemittari antoi palautteen; "Erinomaista! Tämä pitkä harjoitus kehitti lihaskestävyyttäsi sekä aerobista kuntoasi. Se kehitti myös väsymyksen sietokykyäsi."

Mitäköhän sitä huomenna keksisi leipomisen lisäksi... Pyöräilystä pidättäydyn tiistaihin asti, josko takapuoli olisi vähän vähemmän hellänä silloin. Voisihan sitä kelin salliessa tehdä kävely- tai hölkkälenkin. Saapi nähdä. Siivota nyt ainakin täytyy..

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pyöräilyä tiedossa...

Joo, mietintään kulutettu aika ei kyllä ollut tällä kertaa kovinkaan pitkä... Riippuu miltä kantilta katsoo.
Sain vanhemmiltani hieman rahaa syntymäpäivälahjaksi, ja samantien lähdettiin H:n kanssa sitten käymään polkupyöräliikkeessä...

Vuosi sitten himoitsin Nakamura-merkkistä polkupyörää, joka oli (kappas kappas) väriltään pinkki-valkoinen. Toissapäivänä kävimme katsomassa huvin vuoksi pyöriä, ja tämä kyseinen viime vuoden malli oli tosi halvalla myynnissä. Juttelin myyjän kanssa ja sain heittää hyvästit tälle mallille; maastopyörää kun on turha hommata työmatkapyöräksi vaikka se kuinka näyttäisi hyvältä ja rungon korkeus oli mulle liian matala. Pirskule.

Eilen käytiin sitten katsomassa ihan polkupyöräliikkeessä pyöriä ja ne hinnat... Voi miten suolaista hintaa jotkut voivat polkupyörästä maksaakaan! Myyjä tuli kyselemään, että kuinka voi olla avuksi. Kerroin asiani; olen ajatellut, että haluaisin pyörän ostaa, koulumatkoja ja muiden matkojen taittamista varten. Budjetti on tiukka kun olen opiskelija. Ja kappas; kaikki mitä kerroin - myös sen, että pyörän ulkonäkökin on tärkeä, ei mitään mummopyörää eikä mitään liioiteltua - myyjä osasi sen perusteella napata ensimmäisen pyörän mikä eteen osui. Mä näin sen pyörän ja rakastuin.

Hintaa sillä oli 499 ja halvemmalla ei olis parempaa varmaan löytynytkään. Merkkipyörästä kun saa maksaa jonkin verran kuitenkin. Ulkonäkö miellytti (musta, jossa pinkkiä!), suht urheilullisen näköinen ja ominaisuuksiltaan toivottu (24-vaihdetta, alumiinirunkoinen hybridi). Sanoin, että mietimme hetken ja äkkiä ajoimme vielä Biltemaan katsomaan, että onko siellä mitään lähellekään yhtä hyvää. Teräsrunkoiset Yosemitet eivät kyllä millään tavoin miellyttäneet silmää, saatika sitten vastanneet ominaisuuksiltaan läheskään yhtähyvin sitä yksilöä, johon rakastuin ensisilmäyksellä.

Olin H:lle sanonut, että pyörää en osta, jos se ei todella "kolahda". Biltemassa ja budget sportissa mikään ei kolahtanut. Halpojahan ne siellä ovat ja ei nyt varmaan ole kovinkaan huonoja pyöriä, mutta vissiin mun mieli oli päättänyt, että se yksi ja ainoa lähtee mukaan. Palasimme siis ruokaostosten jälkeen takaisin liikkeeseen.

Myyjän kanssa vitsailtiin, ettei paljoa shoppailurahaa jäänyt (1€), ja sillähän lähdetään New Yorkiin asti shoppailemaan! Okei, mä en ole kovinkaan usein ollut mitenkään sanavalmis tyyppi ja vitsailu ja semmoinen yleinen hassuttelu sanoin ei oikein ole ollut mun bravuuri, mutta tuon myyjän kanssa näköjään onnistui.

Ja niin mukaan lähti Tunturin tx300. Kaunis kuin mikäkin. Ja viime vuoden mallihan se on, ovh 700€, mutta nyt se 499. Joten ihan hyvällä omallatunnolla sijoitin pyörään. Mitäs muuta rahoilla olisinkaan tehnyt? Ostanut vaatteita, jotka jäävät isoiksi hetken päästä? Tai jotain muuta turhaa. Pyörästä kuitenkin on iloa piiiitkään, ja siitä on niin taloudellisesti hyötyä kuin myös laihdutukseen ja urheiluunkin hyötyä ja uusia ulottuvuuksia.

Ajelin siis kotiin liikkeestä 8km uuden uutukaisella Tunturillani, ja sanotaan nyt suoraan. Se oli mahtavaa. Mulla on ollut pyörä aiemmin; kolme vaihdetta joista toimii vain yksi, joten voitte vain kuvitella kuinka ihanan kevyeltä ja mukavalta 24-vaihteinen tuntui.

Okei, nyt takapuoli kyllä muistuttaa siitä, että on istuttu pyörän selässä. Eiköhän sekin ajallaan siihen totu... Toivottavasti. Siihen en kyllä anna uuden elämäntapamuutoksen tyssätä, että takapuoli on vähän hellänä satulalla istumisesta! Okei, onhan mun koulumatka suuntaansa 13,3km, ja siitä tulee sitten päivässä yht. 26,6km... Päätös nyt on se, että aloitan jälleen kevyesti - yhtenä tai kahtena päivänä viikossa pyörällä kouluun ja takaisin. Sitten sitä voi lisätä. Ja sanotaan, että kahdeksan aamuina en välttämättä lähde, mutta saa nähdä mikä into tästä kehkeytyy. Tiistaina pääsiäisloman jälkeen siis koulumatkaa taittamaan polkupyörällä! Ihanaa!

Kiitos äiti ja isä ihanasta synttärilahjasta ! 

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Birthday wishes

Ensimmäistä kertaa elämässäni sain aamiaisen sänkyyn! Mieheni oli oikein paistanut kananmunat leivän päälle, vaikkei itse tykkää munista yhtään (joten ei ole sitten yläasteen köksäntuntien jälkeen paistellut munia). Voi mikä fiilis! Aamiaisen kera ilmestyi kolme lahjapakettia sängylle.
Oikein muumipaperissa... <3 br="">
Ja sieltä ilmestyi:


David-urheilupaita (L-koko), jota olin himoinnut vaikka kuinka monet kerrat kaupassa....
Lego Pirates Ps3-peli, josta olen hihkunut varmaan vuoden verran... 

Ja: Polar RCX3-sykemittari, josta olen haaveillut jonkin aikaa myös...

 En voinut uskoa silmiäni, kun avasin paketit. Tuo mieshän osasi ostaa juuri ne asiat mitä olin halunnut, mutten ollut itse kehdannut ostaa. Tulipa hukutettua mies suudelmiin...
Kakusta H sanoi, että se meni pilalle. Kun näin sen, kysyin, että millä ihmeen perusteella se meni muka pilalle! Kuulemma koristeet meinasivat hajota käsiin ja kakku ei ollutkaan jähmettynyt kunnolla. Mutta hyvää se oli! Sitruunasuklaajuustokakku. Kuinkakohan moni mies näkisi tuommoisen vaivan...
Kakku <3 br="">


ps. Hyvällä omallatunnolla söin kakkua; aamupaino näytti 104,8!! Eteenpäin mennään. Tajusin just, että hitsi vie, mähän voisin olla alle 100kiloinen kesään mennessä! Jumatsukka!

Täällä paistaa aurinko, ja tämä tyttö lähtee vielä tänään testaamaan sykemittariaan tuonne ulos ja nauttimaan keväisestä säästä!




tiistai 26. maaliskuuta 2013

Tunnustusta etenemisestä...

Mietin joskus tammikuun alussa mielessäni, että mahtaakohan sitä kukaan huomata sitten takaisin kouluun paluun jälkeen, että jotain on tapahtunut. Huomaako kukaan mun laihtuneen. Välillä asia on käynyt mielessä, ja varsinkin sen jälkeen, kun yhtäkkiä mahduinkin kahta kokoa pienempiin housuihin. H:lta ei kuitenkaan ole tunnustusta sadellut, ei hän oikeastaan huomaa muusta kuin kuvista, että jotain on tapahtunut. Hän nyt näkee mua joka ikinen päivä.

Maanantaina kouluun tullessa ensimmäisillä tunneilla ei kukaan sanonut mitään. Olin hieman pettynyt, että eikö se näykään? Vai eikö vain kukaan kiinnitä muhun huomiota?
Kolmannen tunnin alussa eräs luokkalaisistani sitten kysyi multa; "Heii, ootko sä laihtunut? Kattelin tossa aamulla kun tulit luokkaan että olisit hoikistunut", ja siihen pitikin sitten vastata, että joo itseasiassa kaksi vaatekokoa. Sen jälkeen alkoi hurja kyseleminen, miten mä oon sen tehnyt, kun noin nopeasti olen saanut näin näkyviä tuloksia, mitä oot tehnyt?

"Pyrin syömään hyvin ja liikkumaan." siinä kiteytyy koko ajatus mitä olen toteuttanut kohta kolme kuukautta. Keskustelu kehkeytyi, jossa jokainen mietti ääneen, että voi kun itsekin pystyisi. Sanoin siihen vain, että kuka tahansa pystyy jos vain haluaa sitä.

Tänään sitten alkoi uudenlainen kyseleminen; "mitä sä oot sitten syönyt, ootko noudattanut jotain tiettyä ruokavaliota, ootko karpannut? Kuinka paljon sä liikut ja miten sä liikut? Mikset käy koulussa syömässä?". Huhhuijakaa sitä kysymysten tulvaa. Johon vastauksena on vain se, että teen just sitä mikä parhaalta tuntuu, syön paljon enemmän kasviksia enkä noudata mitään tiettyä kriterisöityä ruokavaliota, ja liikun just niin paljon/vähän kuin tykkää ja lajit on sitä, mitä on kiva tehdä.

Siinä on heille ihmeteltävää kerrakseen...

Tuntuu vaan pirun hyvältä, kun vihdoin saa tunnustusta siitä ulkopuolisilta, jotka eivät tiedä projektista hölkäsen pöläystä. Mä todella teen jotain oikein.

ps. aamulla paino 105,5kg, joten lähellä ollaan seuraavaa tavoitetta! Voi kun lauantaihin mennessä siihen pääsisi... Huomisen kakun syönnin jälkeen kyllä voin heiluttaa hyvästiksi sille haaveelle, mutta jos paino laskee silti, olen tyytyväinen. Piste.

Back to school...

Mä niin odotin tätä. Vihdoinkin koulunpenkille takaisin!

Kulttuurishokki. Nyt sitä sitten vain istutaan paikoillaan ja kuunnellaan, kun opettaja luennoi. Kirjoittaa mitään ei kannata - kaikki löytyy sähköisestä järjestelmästä. Tajusin taas sen, että mulla pitää olla käsillä jotain tekemistä tai revin kaikki kynsinauhat rikki alta aikayksikön. Tai no... Ne on jo rikki.

Viikonlopun aikana kerkesin miettimään ja punnitsemaan vaihtoehtoja; syönkö koulun lounaan, joka maksaa 2,20€ vai vienkö oman lounaan mukanani ja maksan siitä n. 3€/vko? Valinta oli helppo. Koulun bunkkerissa on jääkaappi ja mikro - joten ei mitään estettä siihen, ettenkö voisi ottaa lounasta mukaani. Loistavaa! Tällä viikolla on vuorossa tuorehernelimekookoskeitto. Siis jumankekka, kuinka se onkaan hyvää!

Maanantaina en jaksanut tehdä mitään - olin väsynyt, niin väsynyt. Pää särki kuin lekalla olis lyöty. Syytän tästä koulun luokkien huonoa ilmastointia. Tänään sentään olen jaksanut siivota, vaihtaa lakanat ja kävin vielä äsken 2,5km lenkillä. Aurinko on taas tehnyt työtään, lumet sulaneet hurjaa vauhtia ja se näkyy kävelyteillä. Joko ne on täysin sulat, tai sitten ne on ihan peilijäässä kun erehtyy menemään auringon laskemisen jälkeen ulos... Voi kevät, tule jo!

Kiitos lukkarintekijöille, huomenna vapaapäivä - mun syntymäpäivä! Ihanaa. Minä 22v. Hui helkkari.

H vielä vääntää kiireen vilkkaa kakkua mulle huomiseksi, ennenkuin lähtee yöksi töihin.
Osti se mulle muumilimpparin, jonka voin korkata sitten, kun vuorokausi vaihtuu ja juttelemme parhaan ystäväni A:n kanssa puhelimessa - onhan meillä sitten yhteistä taivalta takana se 22v. Syntymästämme asti kuin paita ja perse.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Aurinkoinen iltapäivä..

Että semmoinen kevyt päivälenkki... 7,1km hölkäten! Tosin täytyy myöntää että tuo lämmittävä aurinko saa kyllä tiet siihen kuntoon, että parissa kohtaa oli pakko kävellä ihan vain sen vuoksi, ettei kastele kenkiään täysin. Piru, miten kuuma osasi tulla! Lapaset - liikaa. Paksut housut juoksutrikoiden päällä - liikaa. Melkein tyssäsi hölkkä siihen, että oli vaan yksinkertaisesti liikaa päällä. Onneksi ei... 

Kuuntelin lenkillä Amaranthen uusinta levyä, ja kappale Razorblade kyllä sai mut liitämään... Vedin ihan mielettömiä spurtteja pitkällä suoralla, jossa asfaltti oli jo näkyvissä... Sanatkin jotenkin niin istuvat mieleen... Aikalailla pelkkää kertosäettä koko kappale H:n sanoin, mutta kyllä mennen tullen päivittää monet muut kappaleet. Joku juoksumusiikkilista täytyis varmaan ipodille vääntää! 
Olisko teillä ehdotuksia?

Razorblade - lyrics

Crossing paths defending faith
Face the truth I'm balancing a razorblade
Time has come the game is on

Step inside a world of pain
I'm divine I fight so I can break these chains
Let me be the enemy
The rules will never change

Nothing will stand in my way
Adrenaline runs in my veins
Justice prevails and my name's
Has entered the scene I

Going up to the top
Never stop
Never give it up never fall never drop
You gotta give it up to the beat of your heart
And if you don't we take it from the start
Going up to the top
Never stop
Never gonna fail if you fall you get up
Surrender to the beat
From the pulse of your heart
And if you don't we take it from the start

Ticking clock a life in vain
Left alone the die is thrown a clashing pain
Just a brick a false charade


Crushing down like heavy rain
Time has come the ticket to eternal fame
Against all odds I rule this play
There's a darkness in my veins

Nothing will stand in my way
Adrenaline runs in my veins
Justice prevails and my name's
Has entered the scene I

Going up to the top
Never stop
Never give it up never fall never drop
You gotta give it up to the beat of your heart
And if you don't we take it from the start
Going up to the top
Never stop
Never gonna fail if you fall you get up
Surrender to the beat
From the pulse of your heart
And if you don't we take it from the start

See through the endless array
With the light's that are guiding our way

Going up to the top
Never stop
Never gonna fail if you fall you get up
Surrender to the beat
From the pulse of your heart
And if you don't we take it from the start

Going up to the top
Never stop
Never give it up never fall never drop
You gotta give it up to the beat of your heart
And if you don't we take it from the start
Going up to the top
Never stop
Never gonna fail if you fall you get up
Surrender to the beat
From the pulse of your heart
And if you don't we take it from the start

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Uuteen nousuun...!

No jopas.. Manaus ei taaskaan osunut oikeaan! Paino ei pudonnut, eikä noussut. 106,2kg näytti vaaka aamulla tänään. Noh, parempi toisaalta näin. Nyt on enää se 1200g matkaa tokaan tavoitteeseen joka on se 105kg.

Sormen kanssa kävikin sitten niin, että kun soitin opiskelijaterveydenhuoltoon - sieltä ohjattiin joko päivystykseen tai jos paikan päällä harjoittelupaikassa joku katsoisi kättä. Noh, sainkin sitten niin loistavaa palvelua että, käsikirurgi katsoi sormen, lähetti röntgeniin, ja katsoi kuvat. Nivelsidevamma sormessa, kaksi viikkoa lasta ja kaksi viikkoa teipit.. 4 viikon hoito. Toimintaterapeutti ja -opiskelija olivat tyytyväisiä kun saivat hommia, kun saivat työtehtäväkseen tehdä mulle lastan.

Uiminen pannassa sen kolmisen-nelisen viikkoa. Samoin kuntosali. Eikä mitään saisi nostella. Jes... Juosta sentään saan! Kahden viikon liikkumattomuus päättyi torstaina, kun lähdin juoksulenkille, ja vielä jaksoin sentään hölkätä sen 2,5km putkeen. Ehdin jo pelätä että juoksukunto on rapistunut liiaksi enkä jaksaisi enää juostakaan... Eilen myös kävin juoksemassa ja syömiset pysyneet hallinnassa jälleen. Tosin mämmiä tuli pienehkö annos syötyä tänään, mutta se meni (ja maistuikin!) ihan ilman sokeria tänä vuonna!

Harjoittelu on vihdoinkin ohi. Nukuin sitten 12h putkeen, ja voi että, miten hyvää se teki..! Olo oli kuin uudestisyntyneellä. Ensi viikolla kouluun ja päivät on lyhkäsiä - keskiviikko vapaa! Kiitos lukkarintekijälle joka antoi mulle mun syntymäpäivän vapaaksi...!




torstai 21. maaliskuuta 2013

Kultaista keskitietä metsästäen...

Mietin tossa vähän aikaa edellistä viestiäni ja totesin, että ei se nyt elämä kaadu tähän - eikä varsinkaan elämäntapamuutokset. Miksei voisi joskus vähän pyllytellä? Jos se paino ei laske viikkoon, onko mun loppuelämä muka pilalla? Sen yhden/kahden viikon vaikutus on loppukädessä minimaalisen pieni!

Muutenkin, vaikka tekisin kaiken oikein, voi se paino silti jumittaa tai nousta hieman. Viime viikolla päästiin kuitenkin miinustulokseen ja sekin oli se 1300g. Miks mä sit valitan? Sehän on jo itsessään melkeen se kahden viikon pudotustulos jos mennään sillä kaavalla et ~500g olis optimaalinen pudotus. Joten kakat siitä vaikka paino nousis tällä viikolla hieman!

Ja muutenkin, eihän se ole "lihomista", vaan painohan heittelee muutenkin. Lihominenhan tulee siitä että päivittäin syö kaloreita pitkästi yli päivän saannin. Eli jos olisin viikon syönyt 3000kcal/pvä, sit se olis jo lihomista. Yks pizza ja hamppariateria sinne tänne. Ne oli kuitenkin vain poikkeuksia, eivätkä normaalia elämää...

Tää on asenteesta kiinni. Todella. Pään sisus vaikuttaa niin paljon ihan kaikkeen. Jos ajattelee et tää on ihan kamalaa, en tuu laihtumaan, en onnistu, en pysty - ei siihen sit tosiaankaan pysty. Tässä vaiheessa entinen minä olis jo heittäny märät hanskat tiskiin ja luovuttanut.

Ja sitäpaitsi - toistan itseäni; mikä hiton kiire tässä on? Kyllä - mulla on ylipainoa niin paljon että se on terveysriski. Sillä perusteella ajatellen mitä nopeammin paino putoaisi, sitä nopeammin riskit pienenisi! Mutta; mä olen nuori. No, okei ens viikolla 22v, mutta nuori silti! Mulla on aikaa päästä ylimääräisestä eroon. Eikä se paino putoa muutenkaan yhdessä yössä. Miksi parista viikosta vuodessa tarttis huolehtia? Jäljellä kuitenkin on 50 viikkoa joten hiiteen stressi parista vaivaisesta viikosta!

Ps. Tietty jos ajattelee koko ajan joka viikko et ei tää nyt paljoo tee jne, se on huono - täytyy vaan löytää kultainen keskitie.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Ei voi olla totta...

Hyi kamala mikä laiskiainen oon ollu nää viimeiset pari viikkoa... Ei nyt mee hyvin ei...

Harjoittelua jäljellä enää tämän päivän jälkeen kaks päivää. Huomenna on loppuarviointi ja eilen sain kirjoitettua itsearviointini ohjaajieni luettavaksi. Olipa vaikeaa keksiä mitä on oppinut, kun tuntuu, että toi harjoittelupaikka on tarjonnut niin vähän jotenkin uusia juttuja. Noh, kaipa nyt kuitenkin hyväksytyksi menee harjoittelu, se on pääasia.

Eilen oli viimeinen päivä osaston puolella ja nämä loput olen poliklinikalla. Eikös sitten viimeisen osastopäivän kunniaksi mun sormi jäänyt sängyn laidan väliin ja pahasti. Sormi meni ihan mustaksi lähes heti. Hyväpä olla ortopedialla harjoittelussa... Tosin ei mulle siellä oikeen mitään apuja voitu tarjota. Kylmää ja kohoasentoa tuli toteutettua ja fysioterapeutti teippasi mun sormen pikkurilliin jotta olis vähän tukea. Jess!

Onneksi ei ole enää kovinkaan kipeä.

Nyt veikkaan että manaukseni tällä viikolla osuu oikeaan, viime viikon hamppariateria ja kahden viikon liikkumattomuus varmasti tulevat tekemään työnsä... Ja kamala morkkis; eilen menin vielä syömään pizzaa. En tosin kokonaista vaan vain osan, mistä sinällään olen ylpeä.

Nyt vain pitäis yrittää päästä raiteille takaisin, vaikka näitä juttuja lukuunottamatta syömiset on pysyneet hallinnassa. Tällä viikolla lounaaksi on ollut porkkanalimekookoskeittoa, joka on muuten pirun hyvää! Ehkä ennemminkin raiteille pääsyllä tarkoitan sitä, et ku harjoittelu on ohi ja elämä normalisoituu niin urheilullekin jää enemmän aikaa. Pitäis vaan jaksaa yrittää käydä lenkillä joku päivä... Kävelyllä nyt ainakin.

Väsyttää vaan päivien jälkeen niin pirusti ja nenä vuotaa vieläkin.

En mä luovuta, en mä luovuta, en mä luovuta. Urheilun suhteen ja herkkujen suhteen! En luovuta! (*jos toistan tota tarpeeks kauan, onnistunko olemaan luovuttamatta?*) *haaveajattelua*

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Maastokuosista ihmettelyä...

Eilen hieman jo ennakkoon puhelin siitä, että tämän viikon punnituksessa todennäköisesti tulee eteen plussaa. Olin itse siitä hyyyvin hyvin varma, mutta: 106,2kg näytti vaaka! Siiiiis anteeksi mitä?! Kävin kolmesti seisomassa vaa'alla, ja kokeilin myös toista vaakaa, samaa lukua sieltä tuli. Voitte vain kuvitella sen ihmetyksen kiljahduksen ja mun ilmeen, kun tämän näin. Ei voi olla totta.... Rasvaprosentti oli laskenut, lihasprosentti noussut, ja senttejäkin pari huvennut...

Seuraavaksi lähdettiin sitten kauppakeskukseen vähän kiertelemään, ja käytiin Seppälässä. Silmäni iskeytyivät maastotakkiin. Katsoin koot läpi ja totesin että hitot, ei tässä ole kuin L, M, ja S. Ei mitään mahista. Ennenkuin päätin kokeilla sitä L-koon takkia. Mulla on yleensä aina jäänyt kinnaamaan käsivarsista takit ja paidat, joten se oli se, mitä ekana odotin. Ei. Kädet meni hihoihin hyvin. Seuraavana odotin, ettei takki mene lantion kohdalta kiinni. Kyllä se vaan meni. Se mahtui mun päälle!

Kappahliin mennessä näin heti seuraavaksi maastohousut. Oon varmaan vuoden halunnut maastohousuja. Ei niitä ollutkaan kuin kokoon 46 asti. Huokaisin pettyneenä. Kunnes päätin sitten kokeilla huvin vuoksi kokoa 46. Nythän olen käyttänyt koon 50 housuja viimeiset kaksi vuotta. (Masentava ajatus). Menin sovituskoppiin, ja kiskoin housunlahkeet jalkaan, ne mahtuivat. Sitten reisiä pitkin ylös ja koko ajan odotin, että missä vaiheessa ne kinnaa reisistä tai takapuolesta eivätkä mene jalkaan. Ne meni jalkaan, ylös asti. Naureskelin, että no eivätpähän varmana mene kiinni. Ne meni kiinni! Ja ne vielä tuntui ja näytti hyvältä. Itku tuli sovituskopissa, et nyt mulle tosissaan mahtuu kahta kokoo pienemmät housut jalkaan, normaalikokoisten valikoimasta, ei XLNT tai great girls...

H päätti sitten ostaa mulle nämä molemmat, kun oma rahatilanne on... no, opiskelijan rahatilanne. Ihana mies.

Ihmeellinen päivä. Kyllä tämä tästä iloksi muuttuu, kuumetta oli vielä hieman aamusella, ja olo vielä hieman voimaton, mutta viikonlopun levon jälkeen jaksais taas harjoittelua - viimeisen viikon. Sit pääsee kouluun lepäämään!

 

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Ei onneksi ole luovuttamisfiilistä...

Halleluja! Neljä viikkoa takana ja viikko vielä edessä harjoittelua. Nyt mennään vaikka pylly eellä puuhun jos ei muuten, loppurutistus enää jäljellä! Syksyllä vasta seuraava harjoittelu.

Tästä tulee niin plussaviikko. Pentele sentään. H päätti eilen pennunhakureissulla, että haetaan matkamässyä. Tuli sitä sitten syötyä hamppari ekaa kertaa tänä vuonna... Kaks ja puol kuukautta ilman! Eipä se nyt koko hommaa kaada. Ja siihen päälle vielä karkkia. Saanko hakata päätäni tähän pöytään? En tosin syönyt karkeistakaan kuin sen pari-kolme, silti pää sanoo, että pentele, huono viikko, ei urheilua nimeksikään (lue:lainkaan), syömiset niin ja näin, enkä ole edes jaksanut merkata niitä ylös! *klonks*

Harjoittelun jälkeen alkaa uudet tuulet. Ensi viikolla käyn lenkillä mikäli jaksamista on, ja sen jälkeen taas voi vähän vapaammin olla muutenkin kun ei ole jokaikinenpäivä täyttä päivää töitä.
Jaksaa sitten taas kunnolla merkkailla syömisiä ja urheilujakin ylös... Ei nyt sentään ole mikään olo, että haluais luovuttaa. Koko ajan ajattelen ettei mulla ole mitään syytä luopua näistä tavoista, ei ole mitään minkä kanssa olisin täysin ehdoton joten ei ole ns. lipsumisia. (Mitä nyt yks hamppari... Okei joo joo tiedetään, ei se tätä torpedoi jos vaikka neljä kertaa vuodessa syö hampparin)

Mutta, mun housut vaan tuntuu äärettömän löysiltä. Naureskelin itsekseni sitä, että nyt alkaa olla jo lähellä se, että joku päivä nuo tippuvat jalasta. Jotain on täytynyt tapahtua kun ne vaan suurenevat nuo housut. Tai sitten mulla on ollut välillä järkky turvotus ja ne housut on venyneet?? Seliseli. No, huomenna olis mitta- ja kuvapäivä. Pelko pyllyssä että onko mitään tapahtunut.
No, sen näkee huomenna.

Ihanaa, että tänne on siunaantunut lukijoita. Tervetuloa :)

Pentu on niiiiiiiin pieni! Ja niin suloinen. Sydän pakahtui kun sain karvapallon syliini. Koko automatkan nukkui sylissäni. Luonnetta kyllä löytyy ja rohkea tuo on kuin mikäkin! Kakkarumba alkakoon, lattiat täynnä sanomalehtiä! Tähtäämisen opettelua tarttis vielä... If you know what I mean...

Tiitiäinen<3 br="">

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Himputin flunssa!!

Ätshuu pärskis. Ei riittänyt, että tuo harjoittelu vie mehut, vaan piti tähän nyt tämäkin tietty puskea päälle... Huoh. Olipa ihanaa olla töissä, kun nenä vuotaa ja hengittää voi vaan suun kautta... Kaiken päälle vielä tänään oli suunniteltu, että menen leikkaukseen mukaan. Suunenäsuojus naamalla oli mukavaa istua ja seurata leikkausta kolme tuntia jäätävän kylmässä leikkaussalissa nenä vuotaen... Ennen kuin toimenpide aloitettiin, olin jo tunnin istunut leikkaussalissa seuraamassa valmisteluja. Ennen kirurgin saapumista pääsin niistämään, ja neuvokkaana sitten tein käsipaperista tupot nenään ettei räkä valu suuhun. (Hätä keinot keksii you know...) Oi, mikä helpotus, kun parin tunnin päästä pääsi niistämään.

Ruokakin täytyy syödä suu auki mässyttäen. Kuukahtaisin ihan totaalisesti jos söisin suu kiinni - onneksipa kukaan ei joudu sitä kuuntelemaan.
Urheilut olen jättänyt väliin ihan vain huonon olonkin vuoksi, mutta myös sen etten halua enää pahentaa tätä ja pitkittää, josko harjoittelun loppuun mennessä olisin jo terve ja kouluun päästessä olisi jo uutta puhtia lähteä lenkille... Tietty koiran kanssa nyt tulee ulkoiltua, H:lla kun on iltavuoroviikko...

Pelkäänpä pahoin, että tällä viikolla mennään painon kanssa joko plussalle tai jatketaan samassa. Saanko nyt raivostua tälle viruksen penteleelle? Muutenkin tuntuu tuo vauhti niin hitaalta, kun odottaa, että maagisesti joku aamu housut tippuu jalasta. Aina, kun tuo ajatus tulee, yritän takoa kovaan kallooni sitä, että "hei, ei tässä ole mikään kiire, sulla on loppuelämä aikaa, pieni muutos on ison alku" etc... Ehkä se alkaa pikkuhiljaa uppoamaan päähän, kun ei ihan kokoaikaa asiaa pyörittele pienessä pääkopassaan - joka tällä hetkellä on kyllä niin täynnä räkää että oksat pois!


Nuhanenä kiittää ja kuittaa.

ps. huomenna hakemaan vaavi kotiin! Ihanaa!









maanantai 11. maaliskuuta 2013

Ei taas!

Jipii! Mä selvisin 11 tunnin työvuorosta ja vieläpä kunnialla. *hatunnosto allekirjoittaneelle* nyt se on takana, tokavika maanantai on takana, tokavikan viikon saldo avattu... Ja enää kaks päivää ni ollaan pentua hakemassa kotiin <3

Joko se on toi vuoron pituus, tai sit flunssa alkaa taas kiusata mua! Käskekää se pois! Ei oo kyllä varaa olla kipeänä... Harjoittelu ja kaikki. En mä pääse juoksemaan! *Did I just say that and meant it?!* plääh! Viekää se saunan taakse ja antakaa lättyä että lätisee! Tai kauniimmin ilmaistuna; antakaa mulle voimaa jaksaa vaikka se kiusaisikin...

Ilmoittauduin tänään sitten naisten kympille 26.5.13... Sen jos jaksaa juosta niin ei voi kyllä uskoa sitä itsekään! Kaverinkin sain ilmeisemmin houkuteltua mukaan...

Salaatistakin nauttiminen jäi puolitiehen kun olo oli täysin uupunut ja nenä tukkoinen... Kanaa, avokadoa ja leipäjuustoa. Nam!


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Voiko olla tottakaan!!

Eilen illalla lähdettiin H:n kanssa pidemmälle lenkille JA katselimme lisäksi telkkaria. Mä hölkkäsin 2,5km lenkin H:n vierellä, hänellekin todisteeksi, että tämä tyttöpä jaksaa juosta!

Noh, tänään sitten tuossa iltasella ajattelin lähteä reilun tunnin lenkille kävellen... Se jäi ajatukseksi: mä hölkkäsin tunnin putkeen, yhteensä 6km! Naisten kymppi täältä tullaan!

Olen itsekin ihan yllättynyt kuinka tässä nyt näin kävi - juoksun/hölkänvihaajasta yhtäkkiä tähän pisteeseen... Askeliakin tänään yli 14 000!

Pakko oli tulla puhelimella päivittämään ennen saunaan sujahtamista!

Kuva yhden päivän lenkiltä, ei suinkaan tämänpäiväiseltä... Aurinko <3

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Rättipuhkipoikki.

Oi, oi! Viikonloppu! Vihdoinkin.
Sanotaanko vaikka niin, että olen ihan täysin rättipuhkipoikki tästä viikosta. Aikaiset aamuherätykset, myöhäiset nukkumaanmenot ja tylsä harjoittelu veivät kyllä kaiken energian... Virkeystila & motivaatio = 0. Josko sitä vielä kaksi viikkoa, eli kymmenen harjoittelupäivää jaksaisi. Vaikka päällään seisten, näytetään mistä puusta mut on veistetty!


Kuvannee hyvin tämän viikon jälkeistä olotilaa
Oltiin tänään sitten sukuloimassa. Mun mieliala parani yllättävän paljon reissusta. Ihanaa nähdä sukulaisia, joita ei ole pitkiin aikoihin nähnyt ja samalla tosiaan esitellä H heille. Hieman siis jotain jännitettävääkin tässä päivässä oli. Hyvin kaikki ottivat H:n vastaan. Ihanaa. Syötiin sitten villisian niskaa (kyllä - mua epäilytti tosissaan tilata tällaista - toinen vaihtoehto kuulosti vieläkin oudommalta!), perunaa ja kasviksia. Oli ihan hyvän makuistakin. Kakkukahvien jälkeen sitä lähdettiinkin kukin omille teillemme.

Nyt kotona, vihdoinkin päässyt jotain tänne päivittämään ja kirsikkana kakun päällä - rentoutumaan! Tarpeeseen tuli! Ihana mies, siisti koti, paremmin nukutut yöt, liikunta ja hyvä ruoka... Ehkä näillä eväillä tämän viikonlopun jälkeen jaksaisin taas vääntää tulevan viikon harjoittelussa.

Okei, sitten varmaan haluattekin tietää jo punnituksen tuloksen. Paino näytti 107,5, joten se tekee kokonaista -900g! Ja sata grammaa jäi puuttumaan, että olisi tasan viiden kilon pudotus! Nyt alkaa jo kuulostaa siltä, että jotain tapahtuu. Tokaan tavoitteeseen 105kg:n on vielä 2,5kg jäljellä. Kyllä se tuosta laskee pikkuhiljaa, onneksi tällä viikolla melkein sen kilon! Tyytyväinen tallaaja täällä päässä.

Ehkä sitä tulee vielä lähdettyä tänttäröimään tuonne pakkaseen H:n kanssa pitkälle iltalenkille - kuka tietää - tai sitten jäämme sohvan pohjalle tuijottamaan telkkaria.



torstai 7. maaliskuuta 2013

Ärh mikä viikko!

Siis hyi, miten rankkaa voi arki olla, kun tuolla harjoittelupaikassa ei viihdy kunnolla! Urheilemaan olen jaksanut mennä, tosin eilen oli lepopäivä (ilmeisen ansaittu sellainen, ja tarpeeseen tuli - olin nimittäin täysin kuitti koko päivän!). Muuta ei sitten ehdi/jaksa. H:n yövuorotkin tekee sen, että mä menen sänkyyn untenmaille vasta 23 jälkeen - herään viideltä koska en yksinkertaisesti ole jaksanut aamulla herätä enää 4.30 ja lähteä lenkille. Pitäisi kai koittaa joskos siitä olisi piristyksen tynkää...

Ens maanantaita kammoan jo nyt. 7-18 harjoittelussa. Okei, oma valinta...

Oon pahoillani, en ole juurikaan jaksanut/kerennyt konetta avaamaan, joten päivittely on ollut puhelinverkon välityksellä ja sekin hyvin vähäistä... Voihan kärpänen.

Antakaa mun kaikki kestää ja toivokaa, et mä jaksan seuraavat kaks viikkoo vielä rutistaa paikassa jossa oleminen on suorasti sanottuna puuduttavan tylsää!

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Jotain kai on tullut tehtyä oikein...

Voi kettu sentään, miten tommoinen 9h iltavuoro imee mehut... Ainakin niin kuvittelin aamulla ja työpäivän aikana - olin niin väsynyt että melkein luulin olevani taas kipeä! Aamulla ei tullut mitään 4:30 heräämisestä, joten suosiolla koisin puolituntisen lisää ja jätin aamulenkin väliin.

Kumma - kun töistä pääsi, sitä piristyikin ja jaksoin lähteä uimaan. Ajattelin jo uimaan mennessä, että iltalenkin voin jättää väliin, jos en jaksa. Noh... Käytiin sitten kaupassa kun pääsin hallilta ja olo oli kohtuullisen pirteä. Saavuttiin kotipihaan ja mä ilmoitin sitten H:lle että mä nyt sitten meen lenkille heti, ennen ruokaa, nyt kun vielä jaksan.

Oi sitä voitonriemua! Voi ilonkyyneleet sentään... Mä tein sen! Mä hölkkäsin koko lenkin putkeen, pysähtymättä, kävelemättä. 3,3km!

Kikkaraiset koirankarvat sentään - MINÄ - hölkkäsin puolikkaan tunnin, 3,3km!! Otin pieniä nopeampia vauhtipyrähdyksiä lenkin lomassa... Tosiaan mun vauhti ei päätä huimaa (lue: yritä itse hölkätä neljänkymmentä kiloa ylipainoisena ja tule sitten marmattamaan mun vauhdista!), menen suunnilleen reipasta kävelyvauhtia - mutta mä hölkkään.

Ylpeä itsestäni, kyllä olen. Ylpeämpi en voisi olla.

Iltapaino pysynyt alle 109 muutaman päivän, aamupaino ollut alle 108. Housut tippuu päältä. En omista ainoitakaan sopivia housuja enää. KAIKKI housuni (kyllä, myös ne kaksi vuotta vanhat joita en ole käyttänyt) pussittavat jonkin verran päällä. Pikkuhousuistakin L-koko pysyy päällä paremmin kuin XL, eikä ällän pikkareissa tursua mikään yli äyräiden. Kohta miinus viis kiloa.

Jotain mä teen oikein!

Edistysaskel

Ilokseni saanen ilmoittaa, että eilen aamulla yksi itselleni asettamista liikunnallisista tavoitteista (vaikkei tavoitesivulla olisikaan) tuli tavoitettua eilen! Aamulenkillä hölkkäsin nimittäin yli kilometrin putkeen! Ei ehkä monelle iso saavutus - mutta ottaen huomioon sen, että olen aina vihannut hikoilua ja hengästymistä sekä kaikenkukkuraksi vielä juoksua liikuntalajeista eniten, tämä on mulle iso harppaus! Olen ylpeä!

Eilen oli piitkä iltavuoro, 12-21... Ihan hyvin onneksi jaksoi ton vuoron tehdä ja siihen päälle vielä se, että ohjaajaltani tulikin sitten hieman erilainen palaute. Potilailtakin tuli aivan ihanaa kommenttia ja palautetta toteuttamastani hoitotyöstä. Ennen kuin lähdin, ohjaajani tuli sanomaan kiitokset tästä päivästä ja kehumaan kuinka hienosti olen tämän päivän tehnyt, kirjaaminen sujuu hyvin ja kaikki on tasooni nähden hyvää. Jopa vastasin eilen puhelimeenkin... Mikä siis mulle henk koht on vähän hankalahkoa koska vähän kammoan uusissa paikoissa puhelimeen vastaamista. Kansliassa ei ollut ketään muita joten kaipa se uskallus lähti sitten siitä!

Ja: paino on ilmeisesti tehnyt laskusuhdanteen - illalla 108,6 ja nyt aamulla se oli 107,1, joten ehkä sunnuntainen 106,1 ei ollut vain vaa'an luoma unelmakuva...

Illalla olinkin vasta kymmenen aikoihin kotona, joten yöunet jäivät kohtuullisen vähäisiksi. Aamulenkin jätin suosiolla väliin koska en ole eilisestä edes palautunut vielä - leposyke on korkeampi kuin normaalisti. Iltapäivästä jos uimaan jaksaisi ja illalla lenkin niin olen tyytyväinen.

*allekirjoittanut tekee pikkupäivityksen silmät sirrissä sumpin äärellä puhelimitse, koska oli pakko päästä hehkuttamaan näitä niin pieniä, mutta minulle isoja saavutuksia*

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Lumisuuden ihanuutta...

Lunta tuli eilen ihan mieletön määrä! Luonto on kaunis kun on tullut lunta ja niin edelleen, mutta se idea mikä H:n kanssa saatiin ei ollut niinkään kaunis eikä ihana. Idea lähteä siihen tuiskuun ja tuiverrukseen kävelemään pari kilsaa hänen vanhempiensa luokse. Ensin tuhisin sitä, että kengät olivat täynnä lunta. Seuraavana tuhisin, kun en nähnyt eteeni tuulen tuivertaessa kaikki lumet naamalle. Kirosin sen lumisateen jonnekin alimpaan... Onneksi se on jo ohi. Vois vaan nuo sulaa pois jo!

Teitä ei oltu sitten aurattu, kun halusin lähteä aamulenkille. Tarpomisessa meni rutkasti enemmän aikaa, ja sykekin näytti korkeampaa - raskastahan tuo on. Jalat lipsui kun tuoreen lumen alla on peilijää. Ehkä uhkarohkeaa, hölkkäilin kuitenkin osan lenkistä. Kotiin päästessä olo olikin hyvä, virkeä ja ihana, joten painelin vielä takapihalle touhuamaan koiran kanssa.

En kyllä aamulla voinut uskoa silmiäni, kun astuin vaakalle. Olen nyt muutenkin seurannut ystävänpäivästä asti sitä, miten paino heittelee - käyn kaksi kertaa päivässä vaakalla. Virallinen tulos aina lauantaisin, muuten vaan seuraan, mimmoista se heittely on. No, eikös paino sitten aamulla näyttänyt 106,1 ja olin (olen yhä) siinä uskossa, että maalailen haavekuvia siitä, että olisin päässyt pysyvästi noin alas. Sieltä se tulee taas ylemmäs viralliseen punnitukseen niinkuin viimeksikin kävi. Mutta - se, että vaaka näytti noinkin vähän, on mulle merkkiä siitä, että mun kropassa tapahtuu jotain ja suunta on oikea. Mentiinpä sitä kuinka kilpikonnavauhtia tahansa.

kuva googlesta.  

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Tasapainottelua...

Okei, nyt kun kerta on punnituspäivä, paino tänä aamuna: 108,4kg, joten virallisesti nyt on -4kg täynnä! Eihän nyt olekaan lähtenyt kuin 300g tällä viikolla... Jotenkin joka kerta, kun paino laskee alle puoli kiloa viikossa, tulee niin pettynyt olo. Tuntuu, että sitä tekee kaikkensa, ja silti vaan 300g laskee paino. Joka aamu kun vetää housuja jalkaan, toivoo, että jos ne nyt putoaisivatkin tänään päältä! Eihän se niin mene, vaikka sitä kuinka haluaisi... 

Kulunut viikko on kyllä imenyt musta mehujaan... Toi kirra ei niin oo mun juttu. Vaikka tosiaan - tuolla on ihan mukavaa ja hommat on ihan jees - musta vaan tuntuu etten opi mitään mullistavaa tuolla. Ja tuntuu kaikenlisäksi siltä, että mua pompotetaan tekemään sellaisia asioita, mitä ei just nyt haluta tehdä... Ei ole niinkään ollut semmoista "katso näin tämä tehdään, teetkö itse nyt, tee näin tee noin...." vaan ennemmin "tee sitä, tee tätä, tee tota". Oh, well exuse me, jos asenne ei näytä oikein olevan kohdillaan.... Esim. eilen mulla oli homma kesken ja eikö siihen tule sitten joku selittämään asioitaan kuin konekivääri ja munko pitäis nyt sitten tietää mitä se halusi?? Eilisen työpäivän jälkeen huokaisin syvään ja pitkään: tästä tulee vielä pitkät kolme viikkoa.

Torstaina sain kirota olan takaa jälleen kerran erään mulkun parkkeeraustaitoja. Ei siinä mitään, mua kyllä ärsyttää, kun en löydä autolleni paikkaa, ja on siinä ja siinä että pääsen autostani ulos, mutta tämä oli kyllä jo niin laatua "suomen surkein kuski" ettei mitään rajaa... Autoni parkkeerattuna paikalle, jonka vieressä EI ole paikkaa, ja: siinä on auto, joka on parkkeerattu 45 asteen kulmaan niin, että toisen auton takapuskurin oikea reuna oli 2cm päässä mun auton kuskin ovesta! Takalasiin jätin viestin: "Kiitti v*tusti!", könysin hanttarin puolelta sisään ja lähdin. (jos tunnistit itsesi - voisit nyt perhonen sentään opetella parkkeeraamaan, ennen kuin edes suunnittelet tarttuvasi rattiin!)

kuva.  

ps. vaikka allekirjoittanut manaakin huonoja kuskeja, ja kokee suurta epätoivoa pienestä pudotuksesta tällä viikolla, positiivisia asioita mahtuu tähän päivään tasapainoittamaan tätä olotilaa:
1). Jaksoin hölkätä 2km kolmen kilometrin lenkistä. 

2). Mun KAIKKI housut (paitsi tavoitehousut, jotka eivät mene vielä jalkaan) ovat löysiä, myös ne joita en ole kahteen vuoteen käyttänyt! Toisin sanoen mulla ei ole tällä hetkellä kunnolla istuvia housuja ainoitakaan... Jess!