Sivut

torstai 28. helmikuuta 2013

Elämä voittaa!

Pari päivää oon ollut niin väsynyt et pienet banaanitki naurattaa kaupan kassalla. Eilen pidin sitten vähän rennomman päivän enkä käynyt kuin pienellä lenkillä illalla ja uimassa. Eilen mittari näytti +7!! Lumet sulaa! Jeeee!

Viime yö tuli nukuttua hyvin... Voi kuinka mieli lepää kun on nukkunut hyvin, kroppakin taisi tästä kiittää. Jaksoin tänä aamuna nimittäin hölkätä yli 20 min lenkillä, ja teinkin sitten pidemmän lenkin: 4km! Illalla en pääsekää lenkille, koska on iltavuoro. Noh, kotitreenin ja lenkin jälkeen melkein 500 kcal kuluttaneena ehkä ei tarvitsekaan! Ihanaa! Ilma on huikea ja saanut vähän nollata päätä tänä aamuna. Sitten suihkuun ja töihin!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Maanantai . . .

Mahdoinko sanoa eilen, että kammoksuin tätä päivää? Taisin. Ja kammosin ihan syystä:

1. Aamulenkki meni pyllylleen - en päässyt kävelemään kunnon vauhtia ja olin kirjaimellisesti kuin äkäinen marjakarhu piikki tassussaan ja H ikävä kyllä sai tästä osansa. 
2. Töissä olin ilmeisesti the pomppupallo *kumipallona luokses pompin taas* - tee sitä, tee tätä. Okei, mielelläni mä teen, mutta kun mulle sälytetään hommat, joita ei itse jakseta tehdä? Mitäs opinkaan tänään... Joooo-o. 
3. Naminami. Sain sitten yrjöt niskaan. Olisin voinut edes keretä väistämään - mut ei. Suihkun kautta siis kotiin.
4. Tämä on M-A-A-N-A-N-T-A-I.

Kuva.
*onneksi ette näe ruudun taakse, sillä ilme on kaikkea muuta kuin aurinkoinen*

ps. iltalenkki sentään sai mielialaa hieman paremmaksi. Hölkkäsin tosi ison osan lenkistä. Jes! Nyt ei taas tarttis alkaa liian ahneeks...

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Silmät ristissä

Okei, silmät ristissä ja mikään ei huvittais... huomenna on se surullisenkuuluisa maanantai. Onneks herätys ei oo 4:30 mutta silti. Maanantai mikä maanantai. Viikonloppuina tulee aina jokseenkin epäonnistunu olo. Syöminen on vähän rempallaan ja unirytmi erilainen, eikä välttämättä tuu liikuttua niin paljon - ei ole läheskään niin energinen. Se on siis ainakin yksi asia mihin taitaa tarvita jotain muutosta.

Punnituksessa sain surukseni todeta, että kilon pudotus jäi haaveeksi - tosin ilonaiheena oli se, että se oli sitten -700g! 108.7kg näytti paino, ja vaikka kuinka se on pientä verrattuna kokonaismäärään mikä pitäis pudottaa, on se silti aika pirun hienoa. Oon pystyny ylläpitämään kohta kaks kuukautta muutoksia, tekemään uusia ja pudottamaan painoa. Jotkut asiat repsahtelee vielä (kuten tää viikonloppu), mutta pienellä eteenpäin. Kyl se siitä. Toivottavasti.

*joo ja tätä kirjoitusta ei todellakaan väritä tämä väsyneen epäonnistunut fiilinki, joka hehkuu habituksestakin*

perjantai 22. helmikuuta 2013

Pitkät perjantaipiuhat

Raejuusto puuron seassa oli kyllä järkevä valinta! Kiitoksia siis vinkistä joka tuli ruokapäiväkirjan puolelle! Olinhan tätä ajatellutkin, mutta jostain syystä en ajatellut sen olevan tarpeellista. Toisin kävi. Aamupäivän sain viettää "nälkävapaata"! Nälkä vaivasi vasta yhdentoista jälkeen, eikä kauaakaan, kun pääsin syömään lounaani. Super!

Päätin jo aikaisemmin viikolla pitää perjantain ikäänkuin lepopäivänä. Aamulla herätessä olo oli kyllä kaikkea muuta kuin virkeä. "Haudasta noussut" olisi hyvin kuvannut sitä näkyä mikä tuijotti vessan peilistä. Pienenpieni mieliteko tuli mennä takaisin sängynpohjalle tuhisevan miehen viereen, mutta selätin sen. Harvinaisen helposti. Ajattelin, että mä niin haluan saada virkeämmän olon. Ensin ajattelin, että polkisin vaikka kuntopyörää suht kovilla tehoilla, kunnes muistin, ettei siitä tule askelia lainkaan (jo nyt onkin muodostunut jonkinlainen neuroosi noiden askelien kanssa...) JA munhan oli tarkoitus tosissaan pitää se lepopäivä raskaammasta urheilusta tänään...

Jouduin tekemään aikamoisen ajatustyön vastustaakseni halua lähteä hölkkäämään aamulenkillä. Laitoin jopa "kävelykengät" jalkaani, etten juoksisi - koska noilla kengillä hölkkääminen tarkoittaa sitä, että olisin kohta päiväkirurgialla potilaana, enkä opiskelijana. Kyllä taitaa perjantaina piuhat olla hieman pitkät, kun ei voi vaan yksinkertaisessa päätöksessään pysyä!

Kyllä otti pattiin, kun lenkki ei tarjonnutkaan sitä ihanan virkistynyttä olotilaa! What the ...? Nytkö mun kunto on muka kasvanut sen verran, ettei semireipas kävely enää hengästytä/hikoiluta läheskään niin paljon, kuin ennen?! Ja variksenmarjat sanon minä.

Let's face the fact: kai nyt se kunto nouseekin sillä määrällä liikuntaa mitä mä olen harrastanut tässä tammikuusta lähtien ja sehän on vain ihan pirun hyvä juttu! Ainoana haittana on se, etten enää saa kävelystä kunnolla sitä, mitä haen. Ainakaan tuolla määrällä/teholla mitä olen nyt kävellyt.Voihan pirskatti. Eeeei: senhän piti olla hyvä juttu.

Pääkopan koneisto ei kyllä toiminut täydellä suoritusteholla päivän aikana, vaikka kyllä silti päivä oli kokonaisuudessaan melko onnistunut... Kun pääsin kotiin, iski väsymys ja ihmettely. Mitä ihmettä mä nyt teen, H on illan töissä ja mulla on LEPOPÄIVÄ. Jos istun sohvalle, kuukahdan. Mutta on niin väsynyt olo, että mitään ei jaksaisi tehdäkään. Siinäpä vasta pulma taas... *pyörittelee silmiään*

torstai 21. helmikuuta 2013

Maltti on valttia?

Kevätkö tulossa? My ass... Pakkasta mittarissa 4:30 oli 14 astetta! Hyväpä, että kekkasin vilkaista mittariin ennen lenkille lähtöä! Hieman enemmän vaatetta päälle ja lämpöä hakemaan tuolta pakkasesta. Aamuhölkkäily pisti kyllä allekirjoittaneen hikoilemaan kuin pienen porsaan. Näytin kirjaimellisesti siltä, kuin olisin käynyt suihkussa kun sain kotioven kiinni...

Päivä oli ihan jees, mitä nyt mulle ja opiskelutoverille alettiin marmattaa taukojen pituudesta. Come on, ei me olla mitään työvoimaa! Mulla ruokatauko tänään 23min (kellotin ihan), ja tottapuhuen se ei yksinkertaisesti riitä siihen, että saisi rauhassa käydä wc:ssä, pestä kädet, lämmittää ruokansa ja syödä rauhassa. Ja siihen päälle vielä se, että kun osasto, jossa olisi tarkoitus olla, on kiinni tämän viikon! Mut sijoitettiin sitten päiväkirurgialle, ja syömässä käyn kaksi kerrosta ylempänä. Jouduin hörppimään keittoni kulhon reunasta a.k.a hotkimaan. Ja siihen tulee sitten se ihana napisija, joka ei tiedä hölkäsen pöläystä siitä, kuinka pitkät tauot olen pitänyt. Annappa olla jos kävisi ruokalassa syömässä, mitä kiirettä silloin täytyis pitää - siellä kun pitäis jonottaa ja maksaa etc. Kirsikkana kakun päälle ruokala on toisessa päässä rakennusta. Okei, senkus napisee - ihme tiukkapipo.

Tuntuu, että viikko on mennyt äärimmäisen nopeasti. Ja sanotaan, tämänpäiväisen napinan jälkeen toivonki että seuraavat viisi viikkoa (anteeks nythän se on jo neljä) menevät ohi pian jos tuo napina alkaa olemaan päivittäistä. Tänään positiivista oli se, että kerkesin pitämään tauot inhimilliseen aikaan.

Joko mun polvi ei tykkää noista portaista tai sitten yksi paha pelko on käymässä toteen ja mun polvi ei kestäiskään hölkkää. Tosin, oonhan mä tällä viikolla aikalailla jopa liikaa rehkinyt... Maltti o valttia? Muttakun! Kun pääsee ulos, tekee niin mieli hölkätä. Täytyis vaan muistaa, että ahneella on paskanen loppu.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

"Titityy!"

Helpotuksen huokaus! Kello soikin tänään vasta 7:30. Olo oli kyllä väsynyt, mutta lenkin jälkeen jälleen piristyin ja aika touhotuksella sain lähteä töihin. Sanotaan vaan se, että suivaannuin totaalisesti ihmisten parkkeeraustaitoihin! Joko ollaan itsekkäitä - "mulle mahdollisimman paljon tilaa poistua autosta" (erikseen sitten ne, jotka sitä oikeasti tarvitsevat!) - tai sitten kiireisiä ja pahnanpohjimmaisina ne, jotka eivät vain yksinkertaisesti osaa parkkeerata. Toisinsanoen, parkkipaikan löytämiseen meni aikaa. Jipii.Yksi ainoa "titityy", minkä kuulin, sai kuitenkin mielialan nousemaan uusiin sfääreihin, saman teki auringonpaiste - kevät tulee!

Työpäivä meni ihan hyvin, ja portaita tuli jälleen käytettyä. Nälkäkään ei sen kummemmin vaivannut, kun yritti keretä syömään edes hieman jotain tasaisin väliajoin. Tosin, joskus puoli kahden aikaan fysioterapeutin mukaan valahdin ihan kalpeaksi ja mulla rupes heittämään päästä, ihmeellinen olo iski. Täytyi poistua hetkeksi istuskelemaan ja lueskelemaan opiskelija-kansiota. Se meni ohi - eikä ole tullut onneksi takaisin!

Kuinka paljon tänään manasinkaan, että pakko pitää lepopäiväkin välillä... Kuraksihan se meni, kun tämä hippiäinen päätti hölkkäillä lenkillä. Tosin eihän se nyt huono ole, mutta kun pitäis sitä muistaa levätäkin välillä. Reidet huusi alkupäivästä hallelujaa, mutta ei enää illalla ja tästä sainkin päähäni sitten, että voin ihan yhtä hyvin hölkkäillä, että tulis hiki ja hyvä olo. (ööh? sanoinko mä just ton, että kun tulee hiki, tulee hyvä olo? Believe it or not.)

No, mutta aamulla kello soi 4:30 ja tässä mä roikun koneella.

Oli pakko tulla sekin sit sanomaan, että paino oli tänä aamuna 108,6kg! Josko johonkin kilon tietämille pääsisi tän viikon pudotuksessa... *ainahan sitä voi haaveilla...*


tiistai 19. helmikuuta 2013

Aikainen lintu nappaa madon...?

Maailmankirjat ovat sekaisin, sillä mä nousin tänä aamuna 4:30. Kyllä. Luit oikein. Lähdin sitten sianpieremällä lenkille. Minä? Moni tuttuni luulisi mun pilailevan...
Intervallein hölkkää tuli suhteessa enemmän, kuin eilen illalla, maksimisykekin korkeampi verrattuna edelliseen treeniin. En kuitenkaan rasittanut itseäni niin paljoa, että olisin ollut lenkin jälkeen valmis kaatumaan sänkyyn jatkamaan unia maailmantappiin asti. Lenkki piristi. Pikasuihkun jälkeen söin aamiaisen ja kuudelta pääsin lähtemään töihin.

Joudun ravaamaan monen kerroksen väliä ilmeisesti tämän viikon - joten valitsin tänään hissin sijaan portaat. Aamulla kuusi kerrosta portaita, vain todetakseni, että täytyy palata ensimmäiseen kerrokseen. Jess, hyötyliikuntaa! Päivän käveltyäni portaita totean, että joko se tai tuo aamuinen hölkkä tekivät työnsä - reisissä tuntuu.

Päivä oli melko ... tylsähkö, jos saan sanoa. Aika pitkälti seuraamista ja istuskelua, niin kuin aina ensimmäiset päivät yleensä ovatkin. Kumma kyllä, mua ei väsyttänyt töissä. Nälkä alkoi kurnia jo yhdeksän aikaan, mutta ensimmäinen kahvitauko olikin vasta kymmeneltä. Jep, aamupalasta siinä vaiheessa jo 5 tuntia. Syömään pääsin vasta klo 12. Pakko siis olisi syödä jotain jo ensimmäisellä tauolla. Pyh.

Kymmenen minuuttia aikaisemmin mut päästettiin kotiutumaan - tosin tein pienen kierron kotimatkalla. Tarttui sitten mukaan painotettu hulavanne, pilatespallo, jumppamatto ja viiden kilon kahvakuula. Nyt on kotikuntosali: noiden lisäksi kuntopyörä, jumppapallo ja käsipainot. Nyt kun vielä keksisi jonkin loogisen treenin mitä nuilla vetää.

Okei, huomenna ei tarvitse herätä ennen kukonlaulua, ilta olisi vuorossa huomenna. Onneksi vain kuuteen asti. Mutta, jos meinaan käydä lenkillä ennen aamuvuoroa, mun herääminen tulee olemaan 4:30 vielä aika monena aamuna. Kumma kyllä, olen vieläkin kohtuullisen pirteä ja olo on hyvä. Ajoissa nukkumaan tänään!

maanantai 18. helmikuuta 2013

Hölkkähyttysen purema

Aamulla lähdin yksin koiran kanssa lenkille, koska vielä parempi puolisko köhisee ja räkii, joten parempi olikin lähteä yksinään. Lenkki teki aivan yhtä hyvää kuin ennenkin, tosin tuntui, että kunto on kyllä tehnyt jonkinmoisen laskun flunssan seurauksena. Niinhän se menee, mainitsinkin viikon flunssan alentavan kestävyyskuntoa 25%. Himskatin flunssa! No, uuteen alkuun tästä taas. Terveenä.

Päivä harjoittelussa meni ihan hyvin, ei kovinkaan paljon tekemistä näin ensimmäisenä päivänä ollut. Ensin näytti siltä, että uimiselle saa heiluttaa hyvästit - päivän sanottiin kestävän kuuteen-kahdeksaan. Huokaisin helpotuksesta, kun pääsinkin jo neljän aikaan kotiin! Syöksy uimaan - joka kyllä teki sekin gutaa. Musiikin kuuntelu uidessa tuo siihen kyllä aivan uusia ulottuvuuksia! Uimahallissa oli kyllä porukkaa kuin muurahaisia hunajassa, mutta onneksi itse kukin osasi antaa muille tilaa, eikä tämän takia ainakaan uiminen ollut kökkö kokemus.

Kotiin päästyäni väsäsin päivälliseksi kanasalaatin, jonka mussutin katsellen Gilmoren tyttöjä. Joo, puhutaanhan sitä ettei saisi katsoa tv:tä samalla kun syö, mutta no. Salaatin syöminen ei ehkä valahda tähän kategoriaan ja sen nautittavuus kertoo mulle sen, että ei tämä nyt kovin väärin ole - silloin tällöin tehtynä. Normi iltapäivän mukaisesti fiilis alkoi olla väsynyt ja laiskotti vähän ajan päästä. Totesin sitten itselleni, että nytpä lähden lenkille!

Vetäisin jalkaani viikko sitten ostetut juoksukengät (jotka ovat täysvaimennetut, pronaatiotuella ? - tosin eipä se mulle mitään oikeestaan kerro, muuta kuin sen että ovat mukavat ja jalka ei kramppaa niin pahasti), ja lähdin lenkille, ajatuksenani totuttaa jalkojani kenkiin, ennen varsinaista hölkkäilyn aloittamista. En pitkälle pötkinyt, ennen kuin se iski. Hölkkähyttynen. Ja sitä sitten vuoroin hölkkäsin ja vuoroin kävelin - ns. intervalliharjoittelua. Yllätyin itse siitä, kuinka paljon nautin hölkkäämisestä. Kuinka vähän se loppujen lopuksi tuntuikaan "huonolta". Ei ollenkaan. Josta ainakin tänään olen kovin ylpeä! (Ja aamulla hieman lyhyemmällä kävelyllä kului 74kcal - tällä lenkillä menikin sitten 271kcal,wau) En voisi olla iloisempi tästä saavutuksesta, hölkkää kertyi yhteensä 15min!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Mökkihöperyys

Voihan... Nyt iski kyllä jo pahemmanlaatuinen mökkihöperyys. Oon ollut ihan mielettömän äksy koko päivän. Kauhee tarve olis päästä johonkin. Meillä sairastaa nyt molemmat. Tosin itsehän olen jo terveempään päin... Tänään iski järkyttävän suuri mieliteko lähteä uimaan - mutta ei, räkäkröhä vielä estää moisen. Haluan jo takaisin arkeen kiinni, liikkumaan, syömään hyvin. Josko se mun äksyily tulee osin siitäkin, että tunnen epäonnistuneeni täysin - maattuani viikon sängyn pohjalla ja syöden lähestulkoon miten sattuu... Yritä siinä sitten nähdä sitä positiivista, että paino kuitenkin putosi. Huolimatta makoilusta ja huolimatta ruokailuista. Muttakun se putosi niin pirskatin vähän!

Huomenna on aamulla lähtö harjoitteluun! Josko siinä pääsisi kätevästi mökkihöperyydestään ja oppisikin samalla jotain. Ja - päivän jälkeen menen ehdottomasti uimaan! Ellei päivä siis kestä yhdeksään asti... Se on ainoa huono puoli harjoitteluissa, kun ei yksinkertaisesti tiedä tulevan viikon aikataulua. Ekojen päivien jälkeen sitä jo tietää suunnilleen koko harjoittelun aikataulun, mutta ei ekana päivänä tiedä kauanko siellä tulee aikaa vietettyä. Tosin, jos nyt ollaan raadollisia, huomisen tulisi kestää kahdeksaan asti, jolloin uiminen jäisi auttamattomasti pois. Pirskule!

Sulaisi jo tuo ihana lumivaippa ja paljastaisi kalpean kylmän maan altaan... Kaipaan jo sitä, että voi kävellä ulkona niin, että voi luottaa siihen, että kengissä pito riittää. Mun nenään ainakin tuoksahti tällä viikolla jossain vaiheessa semmoinen lähestyvän kevään tuoksu. En osaa tarkalleen eritellä mikä se tuoksu on, mutta tuoksahtipa kuitenkin. Viime vuonnahan sitä jo maaliskuun loppuun mennessä olivat lumet ainakin täällä suunnalla lähestulkoon sulaneet, ja ekaa kertaa elämässäni sain todeta, että lumet kerkesivät sulaa mun syntymäpäiväksi!


lauantai 16. helmikuuta 2013

Punnitus

Noh, tänä aamuna sitten astuin vaa'alle ja totesin sen minkä sanoinkin, paino näytti 109,4! Joten siis 107,6 oli vaan haavekuva. Himskatti! No, okei ottaen huomioon sen, että tällä viikolla en ole

a) päässyt liikkumaan
b) syönyt kunnolla
c) nukkunut kunnolla

joten, on siis hyvä juttu, että paino on sentään laskenut, eikä noussut (tai pysynyt samassa). Kun vain oikeasti osaisi itsekin ajatella niin. Kuvissa ei niinkään selkeää muutosta, vaikka jotain hieman näkyykin. Nyt täytyy vain napata itseään niskasta kiinni heti tämän flunssan hellitettyä ja ruveta taas pitämään kiinni elämäntapamuutoksista. Hiljaa hyvä tulee, onhan paino sentään lähes joka viikko laskenut! Paitsi jouluna ja alkuvuodesta.

Flunssa kaataa mut vieläkin osavuodelepoon. Kevyet kävelylenkit tulee tehtyä aamulla ja illalla, mutta sen enempää en vielä uskalla. Kröhä on vieläkin. Mieli tekisi lähteä vaikka uimaan ja salille huomenna, ehkä jopa lähdenkin. Jos tää olo on helpottunut. En jaksaisi enää levätä!

perjantai 15. helmikuuta 2013

Määrätietoisuuden comeback

Määrätietoisuus on tehnyt comebackin! Ehti melkein olemaan jo päivän pari semmonen olo, et ei tästä tuu mitään enää, kun flunssa kaatoi vapaaviikon treenisuunnitelmat ja syöminenkin kehnossa jamassa. Mutta, tänään aamulla kävin vaakalla ihan huvin vuoksi, nähdäkseni onko plussaa tuonut liikkumattomuus ja huonosti syöminen (tosin mähän oon syönyt liian vähänlännästi, niin mitenkä se plussaisi muka). Noh, positiivinen yllätys! 107,6kg näytti vaaka. Jehna! Sehän on kaks kiloa vähemmän kuin lauantaina! Jösses sentään.

Tosin, koska olen ottanut punnituspäiväkseni lauantait, niin vaikka mieli kovasti tekisikin pistää tämä tulos tuohon sivuun ja käyrälle, taidan odottaa lauantaihin. Kuitenkin flunssassa hikoillessa nesteitä on hävinnyt, ja kaks kiloa selittyy jo aika hyvin nesteiden poistumisella. Lauantaina paino voikin olla jo lähempänä jälleen sitä 109,6.... Kuinka masentava ajatus. Mutta, että vaaka näytti noinkin vähän... Oi unelma! Älläsin sen, että uppsanssaa kuinka tuohon lukemaan tosissaan päässeenä 5kg pudotus ei oo kaukana! Kunhan nyt pysytään housuissamme lauantaihin asti ja näemme todellisemman tuloksen. Vaikka todellinenhan tuokin, mitä sitä vähättelemään. En kuitenkaan halua nuolaista ennenkuin tipahtaa!

Olokin tuntuu parantuneen huomattavasti. Nenä pysyy suht avoimena ilman suihkettakin, ja yskänlääkkeelle ei ole niinkään tarvetta. Kuumekin tuntuu laskeneen, joten ensi viikko menee keveän liikunnan parissa. Uimaan kyllä täytyy päästä, vaikka rauhassa täytyykin ottaa.

En voi kylliksi hehkuttaa sitä, kuinka en malta odottaa bernivauvan saapumista! Ei siihen montaa viikkoa ole, mutta en malttaisi pysyä housuissani. Ihanaa! Tänään maksoin varausmaksun, joten käytännössä pentu on jo meidän. Jipii!

torstai 14. helmikuuta 2013

Flunssa, flunssa, flunssa... Sinua ei kaivattu!

Hiivatin flunssa! Tuntuu, että koko viikko on mennyt piloille pelkästään tämän flunssan takia. Maanantaina käytiin M:n kanssa Inbody-mittauksessa, jonka tulokset eivät kumma kyllä masentaneet, vaan loivat uutta pontta sille, että nyt mennään eikä meinata!
Maanantaiaamuna oli ihan ok olo, nenä vain tukossa ja hieman kurkku kipeä. Lämpöä ei enää edes ollut ja leposykekin oli normalisoitunut, joten ajattelin, että hei kyllä mä voin jo liikkua! (olispa totakin miettinyt kaksi kertaa...) Käytiin sitten M:n kanssa salilla, jonka jälkeen uitiin puolisen tuntia ja sitten osallistuttiin vielä vesijumppaan ja käytiin puolen tunnin lenkillä. Olo oli hyvä ja tarmokas. Tiistaiaamuun asti. Heräsin armottomassa juntturassa, kuume oli tehnyt comebackin ja nenä tuplaten tukossa iltaan verrattuna. Kerpele. Olisiko ehkä pitänyt muistaa se oma ohje - ei liikuntaa kipeänä! Siinä se taas nähtiin kuinka omia ohjeitaan on vaikeaa soveltaa omaan elämäänsä. No, lisää vuodelepoa siis.

H:kin on yövuorossa tämän viikon, ja nukkuu päivät. Minä kipeänä plus H:n iltavuoro on yhtä kuin T-Y-L-S-Ä-Ä... Jos olisin terve, voisin nukkua yöt ja mennä H:n nukkuessa urheilemaan, kaikilla kivaa ja niin pois päin. Mutta ei. Flunssa saa aikaan sen, että pitäs muistaa levätä ja ei niin yhtään huvittaisi enää maata ja käydä vaan vartin pieniä kävelyitä silloin tällöin. Eilen illalla tämä vielä ketutti ja sanotaanko ettei vaan ihan vähän. Kunnes älläsin sen asian, että okei, voinhan mä sallia itselleni tän levon ja epätasasemman rytmin joskus, varsinkin jos on sairaana. Sehän kuuluu ihan normaaliin elämään! Ensi viikolla pitäis jo olla täydessä terässä harjoitteluun menossa, joten ehkä nyt ei kannata pelleillä tän kanssa yhtään. Ja kaikenpäälle, kun tervehtyy, voin lähteä uudelleen liikkumaan ilman, että olo huononee vuodelepoa vaativaksi.

Corgipoika oli ihan ymmällään, kun kerroimme H:n kanssa sille uutisen. Se saa kaverin! Päätettiin H:n kanssa nyt vihdoinkin ottaa uusi perheenjäsen: berninpaimenkoira saapunee meille Maaliskuun lopulla. Onhan tätä mietitty viime kesästä asti, ja nyt otettiin sitten yhteyttä kasvattajaan ja tehtiin päätös bernitytön tulosta. Ja kuinka intopiukeana olenkaan odottamassa tyttösen saapumista ! Melkein jo laskee päiviä siihen....




sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Flunssa - the motivaationtappaja

Oi hitsi vieköön, flunssa ei kyllä nyt tullut parhaaseen mahdolliseen väliin... Sovittiin kaverin kanssa, että hän kuitenkin tulee kyläilemään, tosin mitään kunnon liikuntaa kuten suunniteltiin tuskin tulee harrastettua...

Tiesittekö, että jos flunssa kestää viikon, se vie 25% kestävyyskunnosta, ja jos oireet on kestäneet viikon, tulis viikko oireiden häipymisen jälkeen harrastaa vain kevyttä liikuntaa? Ja että elimistön täydellinen toipuminen flunssasta kestääkin melkein pari kuukautta. Sanotaanko vaikka näin että voihan perhonen! Täytyy nyt vaan koittaa mennä kevyemmin liikunnan suhteen vaikka mieli tekis liikkua, ettei vaan iske sitten sydänlihastulehdusta tai sepsistä tms. Flunssan kestokin pitenee jos sitä lähtee liian kovilla tehoilla kipeänä liikkumaan. Yksi iso syy levätä siis. Tosin kevyt liikunta, kun lihassäryt tai kuume on poistuneet tekee ihan hyvää. Eli ei liiallista vuodelepoakaan!

Vähän potuttaa, että perjantaina kuitenkin huonosta olosta huolimatta menin uimaan. Puolen tunnin uimisesta ei meinannut tulla mitään, huomasin sykkeen nousevan pilviin jos vedin normaalilla tahdilla. Otin rauhallisesti, mutta toisaalta parempi valinta olis ollu jättää menemättä. Tosin nautinnon toi se, että kun törsäsin vedenkestävään mp3-soittimeen, kuuntelin musiikkia uidessani. Ihanaa!

Eilisen vietin täysin vuodelevossa, tuli nukuttua niin paljon, ettei varmaan ole pariin vuoteen tullutkaan näin paljon unta vedeltyä. Onneks mulla on ihana mies:
Se kävi kaupassa, siivosi (jopa wc:t!!) ja teki ruokaa ja muutenkin huolehti siitä, että lepään ja juon sekä syön. Oli ostanut kalaa kaupasta ihan koska tiesi sen olevan lemppariani, ja syötiin eilen sitten lohisalaattia. Nom!

Selkä on kipeä kaikesta makaamisesta, pää täynnä räkää ja särkyäkin havaittavissa. Loistava lomanaloitus! Näinhän se tunnollinen opiskelija tekee, sairastaa vapaalla. Tosin hyvä vaan että flunssa tuli tähän väliin, seuraava harjoittelu alkaa viikon päästä, ja harjoittelusta kun ei vaan noin vaan ollakaan pois. Varsinkaan kun paikka johon menen, on ns viikko-osasto, joten ei ole mahdollista korvata viikonloppuisin!
Kouluhan tämän takana on - ennen sai sairaslomaa olla 1-3pv ilman että täytyi korvata, mutta nyt, jokainen minuutti pitäisi tehdä sisään minkä on pois. Se on harjoittelupaikasta kiinni, antavatko he "vapauksia" vaiko eivät, edellisessä parissa paikassani oltiin reiluja ja en joutunut istumaan tyhjänpanttina työpäivän viimeistä tuntia jolloin tekemistä ei yksinkertaisesti ole. Saa nähdä millainen paikka tulee seuraava olemaan.

Vein perjantaina mokkapaloja harjoittelupaikkaan, tein täysin laktoosittomia ohjaajani vuoksi - hän on ainoa joka ei olisi niitä voinut syödä jos olisin tehnyt normaalin reseptin mukaan. Niistä pidettiin paljon, katosivat päivän aikana kaikki! Onneksi ei jäänyt kotiinkaan kovin montaa leivosta, vaikka niitäkin tosin tässä kipeänä ollessa tuli nyt sitten syötyä pari kappaletta.

Kävin lauantaina vaakalla, vaikka olo on turvonnut, sehän näyttikin 109,6 eli vain 200g pudotus. Luulen, että flunssassa kroppa kerää nesteitä eri tavalla, joten parin viikon päästä ehkä sitten näkyy jotain suurempaa pudotusta. Aikamoinen motivaationtappaja tämmöinen flunssa. Ei pääse liikkumaan, ruokahalu on kehno, ja painokaan ei putoa. Olo vetämätön ja kehno, yritä siinä sitten ajatella positiivisia asioita! No, ei tämä lopullista onneks olekaan, menis vaan pian ohi!

perjantai 8. helmikuuta 2013

Hiipivä pirulainen

Viimeinen harjoittelupäivä. Ensimmäistä kertaa mulla jää johonkin harjottelupaikkaan kunnolla ikävä. Vähän vaikeeta käsittää, että tänään kun lähden, en tuukkaan ihan heti takaisin. No, se kertonee vaan sen, että tää oli hyvä paikka olla harjoittelussa. Henkilökunta on mukavaa ja työ mielenkiintoista. Arviointikeskustelu on iltapäivällä, jonka jälkeen varmaan kehotetaan lähtemään kotiin.

Eilen keskustelin H:n kanssa olotiloista, H on valitellut väsymystä ja päänsärkyä viime viikkoina. Keskustelussa päädyttii ruokavalioon, ja totesin hänelle että syö aivan liian vähän ja harvoin siihen nähden että on iso mies. Valitteli, että kun ei oo nälkäkään, mutta illalla iskee makeanhimo. Mä syön hyvin ja liikun, en ole väsynyt päivisin enää niin paljon eikä päänsärky vaivaa usein. Voin itseasiassa todella hyvin. H ei ilmeisesti ottanut neuvoja kuuleviin korviinsa.

Lähdin eilen töistä kaupungille kahville kaverin kanssa, ja kun kaveri näki mut, hän kiljaisi, että eihän sua meinaa tunnistaa kun oot niin paljon pienentyny! Sanotaan suoraan, että epäilin hänen liioittelevan ja olin kyllä hieman hämilläni. Joo kyllähän mä tunnen itse jo jotain muutosta, mutta ei toi paino ole niin paljoa pudonnut, että se näkyisi. Ehkä se on sitten sitä liikunnan vaikutusta, kiinteytymistä tai jotain?

Tuntuu, että olen tosissaan alkanut enemmän oivaltaa sitä, että tällainen muutos vaatii aikaa. Sen hyväksyminen o varmaan vaikeinta ollut, koska ei mikään tule yhdessä yössä. Nyt sen alkaa hyväksymään, vaikka tietty kaverin kommentti, jo pudonneet kilot ja vaatteiden löystyminen ovat kyllä varmaan osatekijöitä tässä hyväksymisprosessissa.

Mietin eilen, että ei mulla ole yksinkertaisesti mitään syytä olla jatkamatta tätä projektia vaikka alkaisi tympimään "laihduttaminen". Koska mulla ei ole mitään ihmedieettiä käytössä, eikä mitään mihin en pystyisi, ei ole mitään syytä palautua vanhoihin tapoihin. Voin aiheesta jossain vaiheessa vääntää kirjoituksen, mikä nyt on muuttunut entiseen nähden. Ja jos mä jatkan tätä, ei ole mitään syytä siihen, että paino ei ajallaan putoaisi.
Joten torta på torta, ei tästä voi olla mitään muuta kuin hyötyä.

Eilen en sitten kerennyt nyrkkeilemään, joten menen tänään uimaan.
Pelkään pahoin, että pieni flunssa hiipii, aamulla oli kurkku kipeä, ja nyt pikkuhiljaa nenä alkaa mennä tukkoisemmaksi.... Tunnollinen opiskelija sairastaa lomalla ja viikonloppuna! Otan uidessa ihan rauhallisesti, ja viikonlopun lepään, että tervehdyn, jotta ei tuhoudu ajatus kaverin kanssa tehokuntoilupäivistä ensi viikolla. Voihan perhosen flunssa! Sinähän et mua sänkyyn kaada.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Muutokset osaksi elämää

Aamulla kampeuduin jälleen ylös viiden aikaan. Taisin olla kuin persaukselle ammuttu karhu, kun mies innoissaan höpisi uudesta puhelimestaan aamupalalla. Onneksi koiran kanssa lenkillä ollessa sitä piristyi.

Harjoittelua on jäljellä enää tämän päivän jälkeen kaksi päivää. Sitten koittaa viikon vapaus! Ennen seuraavaa... Oon kyllä nauttinu olla täällä harjoittelussa. Vähän välillä aika käy pitkäksi kun ei kliinisen hoitotyön hommia ole paljoa, mutta se o pieni haitta paikassa, jossa viihtyy.

Eilen jaksoin lähteä töiden jälkeen uimaan, vaikka olikin olo, ettei jaksaisi. Tänään yritän myös mennä uiskentelemaan, kun kerta on vielä lyhyempi päiväkin.

Pari palaa tummaa suklaata napostelin illalla kävelylenkin jälkeen. Oon tehny niin, että olen ostanut ohuen appelsiinitummasuklaalevyn ja pilkkonut sen pieniin palasiin, ja kun makeanhimo iskee, otan palan tai kaksi. Päivittäinkin jos olo on sellainen, niin pieni määrä suklaata tuskin torpedoi laihdutusta millään tavalla. Ja näin sallien tuskin tulee isompia repsahtamisia ainakaan itselle. "Saa käyttää"; Kuten Samppa Linna sanoisi.

Tuntuu, että ruokavaliomuutokset alkavat pikkuhiljaa jymähtää. Se ei enää ole vaikeaa miettiä mitä söisi, helpompi tehdä valintoja terveellisempään sitä kummemmin miettimättä. Myöskin liikunta tuntuu pikkuhiljaa tulevan osaksi elämää pysyvästi, aamulenkeille lähtö on enemmä itsestäänselvyys kuin valintakysymys. Olen ottanut asenteen, että joka päivä teen valinnat uudelleen ja uudelleen edistääkseni terveyttäni ja laihdutusta, sen kummemmin suunnittelematta etukäteen koko viikkoa. Jokainen päivä on uusi, ja vihdoinkin tuntuu, että osaan ottaa tarvittavat asiat "päivä kerrallaan", mikä on mun entisen toiminnan vastaista.

Mutta, päivän positiivista mieltä luova asia! Jouduin eilen kirentämään sykevyötä uimaan mennessä, ja aamulla rintaliivien hakaset piti laittaa kahta pykälää kireämmälle! Housuissakin tuntuu löystymistä. H nappasi housujen takamuksesta aamulla ja kysyi, että onko muka näin paljon pylly pienentyny kun housut rupee näyttämään isoilta! Hän tosin mainitsi ettei muuten vielä muutosta näkisi, kai kun joka päivä nähdään niin ei se niin näykään hänen silmiinsä. Mutta kyllä tällä tyylillä vielä tavoitteisiin päästään!

maanantai 4. helmikuuta 2013

Oikeutettu lepo (?)

Aamulla silmät täytyikin kammeta auki jo viideltä. Peilistä tuijottava näky oli... sanotaanko vaikka niin, että vähemmän hemaiseva. H:n kanssa hiljaa tuhahdellen söimme aamiaisen ja H lähti töihin. Ryystin sitten vielä kupin kahvia, ennen kuin lähdin lenkille koiran kanssa. Lenkillä kyllä piristyi, mutta jotenkin vain oli hieman kummallinen olo - väsähtänyt. H:lle sanoin aamulla, että ei ole lihakset edes kipeänä eilisestä treenistä, väite jonka todistin valheeksi. Kyllä vaan jaloissa ja käsissä tuntuu treenin vaikutus.

Töihin pääsin ajoissa. Se olkoon yksi saavutuksistani tässä harjoittelussa, etten ole ollut kertaakaan myöhässä - en minuuttiakaan (*allekirjoittanut koputtaa puuta*), vaikka parina aamuna on kyllä saanut kirota kaakin (minun ihana pieni pyöreä autoni) jonnekin alimpiin syövereihin, koska on kerännyt laseihinsa niin tujun jääkerroksen, että hiki tulee rapatessa. Tänä aamuna tosin ei ollut - onneksi.

Päivä koostui aika pitkälti odottelusta. Odottelua odottelun perään. Kunnes sitten haaveeni ajoissa pääsystä katosi sen siliän tien, kun osastolle tulikin hulinaa - uusia ihmisiä, vieraita, ja osastolla olevat tarvitsevat sitä sun tätä, puhelin soi ja olemme kahdestaan opiskelijakaverin kanssa kansliassa. Eipä ollut ainakaan viimeinen tunti tylsä.

Olin haaveillut meneväni uimaan tänään. Vatsa oli aamusta asti jotenkin kummallisen oloinen, ja iltapäivästä olo oli sen verran tukala, että päätin sitten jättää uinnin väliin. Tulin kotiin ja lepäilimme H:n kanssa katsellen telkkaria. Söimme myös hieman "huonommin", kuin tavallisesti. Ei kumpikaan ollut oikein salaatinpilkkomistuulella. Ehkä ihan hyvä oli viettää tällainen lepopäivä eilisen jälkeen, kun omat lihaksetkin huutaa vielä hallelujaa ja olo on kyllä väsynyt. Viideltä heräämisessä en löydä mitään mainittavan hyvää, vaikka puoli kuuden herätys on jo ihan omaa luokkaansa pitämään pirteänä koko päivän. On siinä himskatin pieni ero, mutta noh... Huomenna on uusi päivä. Ja uusi herätys klo 5.00. Antakaa mun kaikki kestää.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Palkitseminen

Millä sitä mahtaisi itseään palkita, kun jonkin tavoitteen saavuttaa? Olishan se hyvä, että olis jotain "väliporkkanoita", joilla sais vielä hieman lisää intoa tähän hommaan.

Kun pääsen päämäärääni, joka on 65-70kg, ns. "pääpalkinto" tulee olemaan moniosainen.
Ensimmäiseksi osaksi olen miettinyt koko vaatekaapin uusimista. Melkein pakkohan sitä on välissäkin hankkia joitakin uusia vaatteita, mutta tuossa vaiheessa rönttäisin kaiken kierrätykseen ja uusisin kaiken. Toisena palkintona olemme päättäneet ystäväni kanssa lähteä johonkin matkalle.
Sitten se, mistä olen unelmoinut; häät ja mahdollisesti ehkäisyn pois jättäminen. Nämä siis pääpalkintona. Eyes on the price! Eli vaatekaappi uusiksi, lomamatka, häät & häämatka, mahdollinen perheenlisäys!

Sitten kun pääsen 85kg, minkä verran painoin viimeksi ollessani "hoikassa" ja hyvässä kunnossa, vois vaikka viettää jonkun viikonlopun jossain kylpylässä. Se olis kyllä mukavaa. Saa nähdä innostuisiko M lähtemään mun kanssa palkintokylpyläreissulle.

Alle sadan kilon kun pääsen, en tiedä millä palkitsisin itseäni. Jätetään asia siis mietintämyssyyn... Ehdotuksia otetaan vastaan!



lauantai 2. helmikuuta 2013

Suunta alaspäin

Tänään aamulla siis oli jälleen punnituksen hetki. Vaaka näytti 109,8kg, eli 800g on lähtenyt! Ehkä se on "vähänlaisesti" jonkun mielestä, mutta koska suunta on vakaasti nyt alaspäin, olen erittäin ylpeä. Tulee hyvä olo siitä, että olen syönyt mielestäni erittäin hyvin, näkemättä nälkää tai alhaisen verensokerin aiheuttamaa heikotusta. Olen liikkunut aika paljon, mutta kuitenkin niin, että se tuntuu itsestä hyvältä. Silti on paino laskusuunnassa, en voi kuin ihmetellä sitä, miten sitä ei ole ennen ällännyt tätä asiaa! Olisin ollut monta vuotta jo normaalipainoinen, mikäli olisin aikaa sitten tajunnut tämän... No, ajan kanssa pääsen tavoitteeseeni, eihän tässä kiire ole.

Aamulla käytiin H:n kanssa aamulenkillä, ja extempore päätettiin mennä vielä 1,3km pururata ympäri kesken lenkin. Kävelyä tulikin sitten 45min reippaalla tahdilla. H lähti vielä salille, itse olen päättänyt tänäänkin vielä "lepäillä", jotta huomenna sitten jaksan kuntosalilla ja uimassa, sekä vielä töissä. Lihakset on vieläkin hieman väsyneen oloiset nyrkkeilyn jäljiltä. Kai nyt tuollaisesta isommasta rääkistä viekin enemmän aikaa palautua...

Varasin tänään ajan Inbody-mittaukseen! Mun "laihdutuskaveri", pitkäaikainen ystäväni M tulee kyläilemään pariks/kolmeks päivää, mulla kun on vapaata viikko 7, heti harjoittelun päättymisen jälkeen. Nyt on siis 11.2.13 klo 9.45 aika Inbodyyn. Jes!Ajateltiin M:n kanssa pitää tehotreenauspäivät kun hän tulee, sekä sen lisäksi hemmotella hyvällä, mutta terveellisellä ruualla itseämme, sekä rentoutumalla treenien välissä. En malta odottaa!

Päädyin myös tässä tilaamaan Fit-lehden, koska Fit-lehden sisältö ja muutenkin koko lehti on kiinnostava. Tarjouskin oli ihan kohtuullisen hyvä. 19,90€/6kk. No, katsotaan puolikas vuosi ja sitten jatketaan jos siltä tuntuu!

Tekis niin mieli hankkia vedenkestävä mp3 uimista varten, jotta vois kuunnella musiikkia samaan aikaan kun polskii. Harmi vaan, että ne on aika tujun hintaisia... Laitetaan asia siis mietintämyssyyn ja jos koen vielä kuukauden päästä tarvetta moiselle kapistukselle (sanotaan, että vaikkei vuoden turhakkeeksi lukeudukaan, on se aikamoinen turhake sinällään). Seuraavana hankintalistalla on kunnon sisäliikuntakengät. Nyrkkeilyssä noilla halpislenkkareilla tulee vaan jalat kipeäksi, ja valmentajalta sain vinkkinä, että ehkä jonkinnäköinen päkiävaimennus (mahtokohan olla näin..) olis ehkä apuna tohon kramppaamiseen. Myös jostain kompressiosäärystimistä olisi apunsa... Katsellaan. Kenkiin sijoittaminen ei kyllä ole mikään huono valinta! 

perjantai 1. helmikuuta 2013

Haaste

Haasteen sain 100 kilon keijukaiselta, annetaan nyt sitten palaa! Kysymykset on edellisiltä haastajilta.


Haasteen säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 sekalaista asiaa minusta:
- Mulla on kaksi ihanaa kollikissaa, sekä lutuisa koira.
- Olen koulussa ryhmäliikuntatunneilla tahallani kapinoinut testaamista ja opettajan asenteita vastaan. Vasta lukiossa liikunnanopettajani oli niin hyvä, etten enää kapinoinut.
- Jos saan huomattavan määrän rahaa, keksin heti miljoonia kohteita mihin rahan voisi käyttää ja yleensä toteutan nämä ideat hyvin nopeasti, joten olen melko kärsimätön.
- Kun kuulen tai opin jonkin uuden sanan, kuten adekvaatti tai eutyyminen, alan viljellä sitä ympäriinsä puheissani, myöskin koen jonkinlaista hienoista tarvetta päteä, jos koen tietäväni asioista jotakin.
- Olen ns. "jokapaikan höylä", mitä tulee luovaan toimintaan. Maalaaminen, piirtäminen, käsityöt ja musiikki ovat eräitä asioita missä olen (vaikka sen itse sanonkin) hyvä.
- Olen hyyyyvin kunnianhimoinen ja päättäväinen, enkä halua mennä valtavirran mukana, vaan yritän keksiä omia monipuolisia reittejäni päämäärään. Okei, ehkä unelma perheestä ja omakotitalosta on valtavirtaa, mutta muissa osissa elämääni. Tästä esimerkkinä lukion suorittaminen kahdessa vuodessa ilman sen kummempaa syytä.
- Päälle vuosi sitten voin henkisesti niin huonosti, huonon parisuhteen vuoksi, että "palkitsin"/"lohdutin" itseäni syömällä suuria määriä herkkuja.
- Olen salaa tyytyväinen siihen, että edellisessä suhteessa yritimme lasta, mutta sitä ei kuulunut, syynä todennäköisesti liiallinen ylipaino ja epäterveelliset elämäntavat - energiajuomat & tupakointi sekä alituinen stressi.
- Vaikka edellinen avioliittoni oli lyhyt, ja häät olivat jokseenkin massiiviset, haluan naimisiin nykyisen kihlattuni kanssa, ajatteli kuka tahansa siitä ihan mitä vain.
- Olen pelännyt pitkään hengästymistä ja hikoilua. Koululiikunnassa kun liikuin hieman, kasvoni punoittivat kuin paloauto (kiitos ihotyypistä), ja hengästyin ihan huonon kunnon takia helposti, mistä sitten kiusattiin. Sen takia alkuun H:n kanssa kävelylle lähtö teki vaikeaa, samoin kuntonyrkkeilyn aloittaminen, jossa on muita ihmisiä katsomassa kun mulla soija valuu ja puuskutan kuin pikajuna, kaiken päälle näyttäen naamastani punaiselta kuin ylikypsä paprika! Onneksi tämä kammo on nyt helpottanut.
- Pyrin elämään niin, etten moralisoi ihmisiä, varsinkaan kun en heidän tarinoitaan tunne. Jos joku tekee mielestäni väärän valinnan, ennenkuin kommentoin asiaan mitään, haluan tietää ensin tarinan siinä taustalla. Mikään ei ole niin hirveää, kuin se, että toisen päätöstä lähdetään sen kummemmin miettimättä moralisoimaan/arvostelemaan.

Kysymykset Cizulta:
1. Syötkö luomu-tuotteita?
- En oikeastaan. Luomu-tuotteet on niin kauhean hintavia, varsinkin näin opiskelijabudjetilla ja miehen kanssa eläessä, joka on auttamattoman pihi.
2. Milloin olet viimeksi käynyt leffassa?
- Kolmisen viikkoa sitten, Nightmare-painajainen merellä. Eipä oo hetkeen naurattanut niin paljon!
3. Juotko mieluummin kahvia vai teetä?
- Välillä mulla on kausia, jolloin juon mieluummin teetä, mutta nyt tällä hetkellä vastaan: kahvia.
4. Mikä on/olisi unelma-ammattisi/-työsi? Teetkö sitä tällä hetkellä?
- Unelmana olis toimia kätilönä naistentautien poliklinikalla, tai äitiyspolilla. Yhtenä vakaana vaihtoehtona pidän mielenterveyshoitotyötä myös. Eli, tällä hetkellä opiskelen alaa ja harjoittelussa mielenterveyshoitotyössä, vielä en ole unelmatyössäni palkollisena.
5. Mikä on elämässäsi parasta tällä hetkellä?
- Tällä hetkellä on parasta se, että olen aikalailla sinut itseni kanssa, vaikka laihdutankin. Voin hyvin henkisesti kuin fyysisestikin, tosin on pakko lisätä tähän, että lisänä parasta ovat perhe ja kihlattuni.
6. Mihin olet tyytyväinen itsessäsi?
- Siihen, että voin hyvin niin henkisesti kuin fyysisesti, päättäväisyys ja kunnianhimo.
7. Meinaatko lopettaa blogin kirjoituksen kun pääset tavoitepainoon, vai jatkuuko blogin kirjoitus myös painon "ylläpitovaiheessa"?
- Todennäköisesti ylläpidän blogiani, mikäli lukijoita riittää sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, kun tavoitteeni on saavutettu. Blogi muuttaa ehkä "aihettaan" elämän toisiin osa-alueisiin ja niiden tavoitteluun.
8. Missä näet itsesi 5-10 vuoden kuluttua?
- Unelmanani olisi ja näen, että olisin kahden lapsen äiti, naimisissa kihlattuni kanssa, asuisimme omakotitalossa ja olisin mahdollisesti töissäkin...
9. Minkälainen on kännykkäsi?
- Iphone 4. lyö laudalta kaikki aikaisemmat puhelimeni, koska olen jaksanut katsella tuota kapulaa pisimpään.
10. Viihdytkö paremmin kaupungissa vai maalla?
- No, pääkaupunkiseudulta karkuun lähteneenä viihdyn astetta pienemmässä kaupungissa, tosin kaupungin rajalla lähempänä "maalla" asumista. Mua ei sais kukaan koskaan mihinkään keskustaan!
11. Haluaisitko asua ulkomailla?
- No joskus sitä on tullut haaveiltua englannissa asumisesta, mutta saapa nähdä. Suomi on kyllä harvinaisen hyvä paikka elää, vaikka onkin paljon ristiriitaisia kokemuksia muilla Suomen "hyvinvointivaltion" tittelistä.

Kysymykset cherrieltä:
1. Mikä on kaunein kohteliaisuus, jonka olet kuullut?
- Sulla on kauniit silmät - tämän valitsin, koska ei ole mieheltäni (tai exältä) kuultu kohteliaisuus, vaan ihan kaupan kassalla kuultu lausahdus iloisen hymyn kera. 
2. Oletko addiktoitunut johonkin? Mihin?
- No tällä hetkellä tuntuu, että pahemmanlaatuinen neuloosi (sukkien, lapasten, pipojen neulominen) on vallannut mun mielenkiinnon sekä nyt uutena innostuksena mieliteko liikuntaan.
3. Mikä on ollut haastavinta elämäntapamuutoksessasi?
- Sen faktan hyväksyminen, että kaikkea ei saa heti. Paino ei putoa nopeasti, vaan terveellisempää ja pysyvämpää on, kun paino putoaa hitaasti (mutta varmasti). 
4. Mihin kaupunkiin tai maahan haluaisit ehdottomasti matkustaa, ja miksi?
- Mulla on järkky fiksaatio ollut matkustaa Malediiveille tai jonnekin, missä on turkoosi vesi ja valkoinen hiekka. Haaveena ollut nähdä tämä luonnon raikkaus.
5. Mikä on suurin pelkosi?
- Suurin pelkoni on varmaankin se, että katuisin vanhoilla päivillä elämässäni tekemiäni valintoja niin paljon, että en näkisi enää menneessä elämässä mitään hyvää, tai se, että H:lle tapahtuisi jotain kamalaa - sairastuminen tai jopa kuolema.
6. Mikä on/mitkä ovat lempivaatteesi?
- Pakko sanoa, että bändihupparit, menee kotona lämmikkeenä ja hyvin harvoin mua näkee ilman hupparia.
7. Mistä pidät eniten kaupungissa/kunnassa, jossa asut?
- Iso kaupunki, muttei kuitenkaan niin iso, että hermo menisi. 
8. Mikä on lempikirjasi tai -elokuvasi?
- Lempikirjana mainitsen nyt Reginan laulu, sekä kuolemattomat sarja. Harry Potterit ja Taru Sormusten Herrasta on myös ikisuosikkejani. Lempielokuviani ovat varmaan The Holiday sekä Avatar.
9. Keneen julkisuuden henkilöön haluaisit tutustua?
- Julkisuudella ei ole merkitystä, mutta olisi mukava tutustua Tuomas Holopaiseen. 
10. Millaisen tatuoinnin ottaisit, jos haluaisit ja voisit?
- Pikku Myyn nilkkaan. Haaveena ollut jo jonkin aikaa. Ja sitten kun lapsia ikinä saan niin heidän nimensä/kädenjälkensä tms. 
11. Onko olemassa jokin tuoksu, josta pidät erityisen paljon? Jos on, niin mikä?
- Puhtaat pyykit... En voi lopettaa niiden tuoksuttelua. Myös metsä tuoksuu hyvälle, samoin keväisin se pienen sateen jälkeinen märän asfaltin tuoksu. Kummat on hajumieltymykset, mutta myös vadelma on ihana tuoksu.

En nyt haasta ketään, koska olen kovinkin aloittelija tässä blogin kirjoittamisessa ja näissä haasteissa. Jos joku haluaa haasteen, tästä voi ottaa ja ilmoittaa mulle, niin keksin kysymyksiä!

Tekosyyt, tekosyyt...

Eilen teki kyllä hyvää käydä kuntonyrkkeilemässä jälleen! Eilen ei krampannut jalkakaan niin pahasti, tosin heti kun tuntui vähänkään siltä, että kohta kramppaa, niin rauhoitin menoa ennen kuin kramppi iskee päälle. Oli kyllä mukavampi treeni kokonaisuudessaan, kun ei krampannut juurikaan. Ennen nyrkkeilyä kävin Citymarketista ostamassa urheilurintaliivit, jotka kyllä oli ihan hyvät treeneissä. Hiki kyllä lensi ja lihakset saivat töitä tehdäkseen lihaskunto-osuudessa.

Rupesin sitten miettimään sitä, että verrattuna aikaisempaan mä olen liikkunut hyvin aktiivisesti. Kai sitä riittäisi vähempikin. Kunnianhimoinen halu tehdä joka päivä jotakin, nyt jopa tekee mielikin, kun olo on hyvä ja energinen ollut läpi viikon. Eilen sovimme ohjaajani kanssa, että vietän tänään vapaapäivän harjoittelusta, jotta jaksan sunnuntaina sitten tulla iltavuoroon. Ensimmäinen ajatus oli, että ihanaa, mähän meen uimaan ja kävelen pidemmän lenkin... Kunnes tajusin, että mun suunnitelmat on ehkä asteen kunnianhimoisia vielä tähän vaiheeseen nähden; jos mun suunnitelmaan kuuluu makepesu uintia 30-60min ti&to kuntonyrkkeilyä 1h15min, se alkaa olemaan jo todella runsaasti, vielä kun kuitenkin koira velvoittaa lähtemään lenkille, ja olen nyt pidentänyt lenkin niin, että päivittäin kävelen yht 60min, josta 45min tulee käveltyä hyvin reippaasti. Ihan kuin en olis koskaan kuullut käsitettä lepopäivä! Liika on liikaa, niin liikunnankin kuin ruuan suhteen, jos mä rupean nyt liiallisella tahdilla liikkumaan, pian vielä kyllästyn enkä jaksa enää. Ravinnon osuus kun laihduttamisessa on kuitenkin se 80%.

Se mitä olen huomannut, on että olen alkanut nauttia liikunnasta. Kävelylenkit aamuisin piristävät ja tulee hyvä mieli. Iltaisin se taas tekee hyvää, lenkin jälkeen tulee todella rauhallinen ja rento olo kun on käynyt suihkussa ja kaatuu sänkyyn makoilemaan. Nyrkkeilytreeneihin sitä menee oikein mielellään. Syksyllä vielä keksin jos jonkinmoisia tekosyitä ettei tarvitsisi mennä. Uimassa käynti on aivan ihanaa! Olo on virkistynyt ja rento sen jälkeen. Miten sitä on ennen muka tarvinnut ne kaikki tekosyyt keksiä, on kylmä, sataa, on kuuma, on sitä-tätä-tota ja vähän ehkä pääkin kipee ja väsyttää jne jne. Itse ainakin huomaan, että kun väsyttää ja paleltaa iltapäivästä, pieni lenkki tekee eetvarttia, eipä ole kylmä enää sen jälkeen! Samoin aamulla, lämpimästä peitosta kömpiessä ei ensimmäisenä tee mieli lähteä pakkaseen talsimaan, mutta kun on käynyt, olo on hyvä ja lämmin (hikinen tosin itsellä).

No, oli tämä tekosyy tai ei, tänään en menekään uimaan. Lihakset ovat jokseenkin rasittuneet eilisestä treenistä. Väsyttää ja pääkin särkee hieman. Toisaalta tuntuu, että tää väsymys on ns. hyvänlaatuista. Vähän kuin rankan treenin jälkeen alkaa väsyttää, rankan viikon jälkeen myös. Ei semmoista ei-huvita-väsymystä niinkään. Kuuntelen kroppaani ja päätän sen vuoksi tänään viettää jonkinmoisen lepopäivän tapaisen, kävelemään kuitenkin lähden, tosin otan kohtuullisen rauhassa.

Lepopäivinähän se kunto kohenee, ei se pääse kohenemaan jos ei lepää....