Sivut

tiistai 31. joulukuuta 2013

365 uutta mahdollisuutta edessä!

Se on jälleen se aika vuodesta, kun ruvetaan laskemaan tunteja vuoden vaihtumiseen. Aikaa, jona monet miettivät lupauksia tulevalle vuodelle, koska uusi vuosihan on 365 uutta mahdollisuutta. Juhlitaan ruuan ja juoman merkeissä, popsautellaan pulloja, pamautellaan ilotulitteita... Otetaan uusi vuosi vastaan riemulla. Niin aion tehdä minäkin, tosin ilotulitteita en aio pamautella. Jos hyvä tuuri käy, naapurit ampuvat joitain raketteja, jolloin saa nähdä edes pari. Valitettavasti siinä asiassa jopa minä pihistelen, vaikken normaalisti kovin pihi olekaan.

Mitä teidän uudenvuoden vastaanottojuhlaan kuuluu? Me vietetään H:n kanssa kahden, käymme saunassa, syömme, katselemme lempisarjoja ja popsautetaan pullo kuohuvaa. Mä keittelen riisipuuroa, jotta saan tehtyä herkkua uudeksi vuodeksi, ananasriisiä. Kermaa, riisiä ja ananasta. Nom. Vähän sitä täytyy juhlistaa, tosin senkin voisi tehdä pienemmässäkin kaavassa.

Leikkauksesta on kulunut nyt kolme viikkoa, ja olen ollut jo enenevissä määrin jalkeilla. Silti se yllättää kuinka vähän selkä jaksaa jalkeillaoloa. Väsyminen tuntuu epämiellyttävänä tunteena alaselässä ja jos juuri silloin ei mene makuulle, saattaa tuntua vihlovaa kipua reisissä tai säärissä. Lääkäri ja sairaanhoitaja kertoivat tämmöisen olevan normaalia, "säväyttävää" kipua, jota voi jossain määrin esiintyä kun hermo on ollut puristuksissa melkein puolikkaan vuoden. Kyllähän se kipu onnekseni eroaakin leikkausta edeltäneestä kiputilasta, joten ei huono asia. Makuulla oleminen vaan on hyvin, hyvin rasittavaa. Onneksi sairaslomaa ei ole kovin paljoa enää jäljellä, ja vuodelepopäivät käyvät vähiin. Oma riemunsa siinäkin!

Sitten siihen kliseisempään osuuteen... Uudenvuodenlupaukset! Mietin ensin, että tällä kertaa en tekisikään niitä maagisia lupauksia tulevalle vuodelle, mutta niin se ajatus vaan jäi. "Uusi vuosi, uusi minä"-lupaukset kyllä valitettavasti saavat jäädä. 

1. Kuluneena vuonna 2013 on ollut onnistumisia ja epäonnistumisia, mutta koska haluan ensi vuoden olevan onnistuneempi, en saa jäädä murehtimaan edellisiä enkä myöskään tulevia epäonnistumisiani. Haluan olla armollisempi itselleni, enkä sättiä itseäni menneistä asioista, jotka vain jarruttavat minua kuin kahleet jaloissa. 

2. Lupauksena jälleen se surullisenkuuluisa herkkulakko, tosin alkaen 6.1.14. Ei karkkia, ei sipsiä, ei pullia, leivoksia, hampurilaisia, pizzaa, limsaa taikka energiajuomaa. Katsotaan kuinka kauan se kestää, jos kuukaudenkin niin olen äärimmäisen tyytyväinen - eli siis yritys hyvä kymmenen.

3. En aseta itselleni epärealistisia tavoitteita, yritän parhaani mutta en halua tuntea itseäni huonoksi vain sen vuoksi, että olen asettanut itselleni tavoitteen jota en voi saavuttaa. 

Olkoon siinä tämänkertaiset lupaukset!

Päässäni on muhinut suunnitelma, mutta siihen palaan tarkemmin kunhan Uudet vuodet on otettu juhlistaen vastaan ja olen päässyt lomallani vihdoinkin rentoutumaan hyvän ystävän seurassa, A tulee muutamaksi päiväksi kylään, ja huomenna menemme kylpylään. 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2014!!





keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Leikkauksen jälkimaininkeja...

Viikko on kulunut. Viikko sitten voin kyllä myöntää jännittäneeni leikkausta aikalailla - vatsanväänteitä oli runsaasti pari päivää ennen leikkausta. Leikkaussaliin päästessäni jännitys katosi sen siliän tien ja seuraava muistikuva on heräämöstä, kun tunnustelin liikkuuko jalat. Tyytyväisenä huokaisin syvään kun totesin, että jalat liikkuvat. Vietin osastolla sängyn pohjalla aikaa seuraavaan päivään asti, ja sitten kotiuduin paaritaxilla kotiin. H oli kantanut perhetutun kanssa yhden ylimääräisistä sängyistämme alakertaan, jotta en joutuisi viettämään aikaa pelkästään makuuhuoneessa. H oli töissä kun kotiuduin, mutta onneksi kultaakin kultaisempi anoppi oli kaksi ensimmäistä päivää apuna, kun kävi lämmittämässä mulle ruokaa ja käyttämässä koiria ulkona.

Nyt on viikko mennyt, ja meikäläinen on todella kurkkuaan myöten täynnä makoilua. Haaveilen kävelylenkeistä uuden kotimme ympäristöön enemmän kuin koskaan. Kuntosalillekin alkaa olla ikävä. Tosin kuntosali on nyt kielletty ties minkä ajan, ainakin nyt vielä tammikuun loppuun saakka, ellei pidempään. Tammikuun 11. päivään asti mun tulisi viettää aikaani sängyssä maaten, pikkuhiljaa jalkeillaan oloa lisäten. Istua en saa kuin välttämättömän, vessakäynnit ja tikkien poistoon meno- ja tulomatkan. Mieluummin seisten tai maaten. 

14.12 tuli vuosi täyteen blogin pitämistä. En ole nyt pistänyt pystyyn mitään 1-v postausta, koska koen loppuvuoden vaikeuksien takia vuoden olleen hyvin vajaa ja ehkä jopa epäonnistunut. Noh, eipäs nyt jäädä sitten tuleen makaamaan senkään kanssa, ei ole toivoa menetetty! Mulla kuitenkin nuo jalat toimii ja sit kun saan luvan, meikä alkaa kävellä taas. Ilman koiraa tosin, sen lääkäri kielsi ehdottomasti ja rauhallisesti on alkuun otettava. 

Päivät on olleet tylsiä. Maatessa ei ole voinut kovin kummoisia tehdä, ja kaikki on vielä hieman hukassa. H ei ole ehtinyt kaivaa minulle villasukkatarvikkeita, joten ei ole syntynytkään mooonia sukkapareja maatessa. Onneksi hänelläkin alkaa pian loma, joten ehkä saan sukkapuikot käteeni ennen joulua!

Katselin eilen ohjelmaa, jossa kokeiltiin erilaisia "pikadieettejä". Mahtoiko olla vuosi sitten kun kuulutin että minähän en niihin ryhdy, mutta nyt on alkanut kutittamaan hieman mieltä, että voisin aloittaa sellaisella ja jatkaa sitten terveellisellä kasvispitoisella ruokavaliolla. Suunnitelma kehittynee mielessäni pikkuhiljaa ja kun joulun pyhät ovat ohitse.... se alkaa. Ja meikäläisen tuntien, hyvin suunniteltuna ja listoineen/aikatauluineen ja taulukoineen! Stay tuned! 

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Snip snap...

Kävin pari viikkoa sitten lääkärin luona, oli ollut kuukausi sitten puhe että tapaan kirurgin jos kivut eivät ole hellittäneet. Menin kirurgin vastaanotolle. Kirurgi tutki minut samaan tapaan hieman perusteellisemmin kuin muut ortopedit. Hän totesi, että pistää nyt minut leikkauslistalle, että parin kolmen viikon sisässä leikkaus. Siis jos en ole ehdottomasti vastaan.

Okei: leikkaus, selkä... Ei, en todellakaan tahtoisi. Nämä kivut ja niiden kans oleminen... Takapuolesta! Riskit? Kirurgin mukaan vain se, että välilevytyrä voi uusiutua. Hyvä onnistumisprosentti. Hermokivut lähtenee leikkauksen jälkeen karkuun ja pian! Okei, sanoin että voisihan sitä oikeasti kokeilla. Nyt kun lääkkeistä ei ole tullut toivottua tulosta, olen joutunut jättämään harjoittelun väliin, välillä vain paikallaan oleminen sattuu niin, että täytyy hokea jukulautaa parin minuutin välein. Lääkärin mukaan nyt on oikea aika, saadaan nuori ihminen takaisin työkuntoon, ennen koulun alkamista ettei käy kepposesti seuraavankin harjoittelun kanssa jos tämä ei helpottaisikaan itsestään.

Sairaanhoitaja soitti ja kysyi milloin leikkausta haluaisin. Noh, aikaisintaan vapaa leikkausaika oli 11.12.13, joten valitsin sen. Olispa jouluksi edes ehkä jossain kunnossa? Toivottavasti. Kaipa se on sit menoa. Pelottaa, mutta itse toimenpide ei niinkään, koska mullehan annetaan "unohduksen maitoa", kuten eräs kirjailija kyseistä lääkettä kirjoissaan nimittää. Pelkään enemmän sitä odotusta, että minut viedään leikkaussaliin. Valmistelua, kanylointia ja muuta sellaista. Leikkauksen jälkeen heräämistä, onko kivulias olo, miten liikun. Pahoinvointi... Se minua eniten pelottaa.

Toivon mukaan nyt saadaan kuitenkin selkä kuntoon. Kaksi viikkoa minun pitäisi olla sängyn pohjalla, ja vain hyvin lyhyitä aikoja jalkeilla kyynärsauvojen kera. Istua ei saa moneen viikkoon pitkiä aikoja, alkuun vain esim. vessareissun ajan. Pakkolevoksi voisin asiaa nimittää.
H on ollut hyvin huolehtivainen, hän miettii järjestävänsä meidän kodin alakertaan mulle sängyn, että päivisin pääsen olemaan muualla kuin omassa sängyssä yläkerrassa. Hän on jo nyt miettinyt mitä ruokaa hän laittaa että saan hänen työpäivänsä aikana syödä. Koirille hoitajaa siskostaan tai äidistään, jotta mun ei tarvitse stressata. Kaikki lähelle ettei tartte olla paljoa pois sängystä... Onneksi on H, muuten varmaan luultavasti lähtisin vanhempieni luokse lepäämään.

Snip snap snipetisnap. Kuullaan!