Sivut

torstai 30. toukokuuta 2013

Pikkupaholainen nimeltään stressi

Aamulla puhelin soi ja herätti. Lääkäri soitti, vihdoinkin! En tiedä nyt tosissaan olisinko riemusta soikeana vaiko hieman pettynyt - arvot olivat kaikki kunnossa. Nestetasapaino hyvä, kilpirauhasarvot ok, hemoglobiinikin hyvä, munuaiset toimii ja vitamiini ja foolihappopitoisuudetkin olivat kunnossa! Verensokerikin tietty hyvä myös. Ei löytynyt verestä selitystä väsymykselleni. Kuvittelenko vain? 

Lääkäri kertoi, että uskoo väsymykseni olevan stressipohjaista, että nyt melkein kannattaisi pitää jonkinsortin lomantapainen ja nollata pää ihan kunnolla. Kuulostaa kyllä kieltämättä hyvältä. Ehkä asia onkin niin, ja olenkin vain stressannut. Höh.

Kolesteroliarvoni sitten taas lämmittivät mieltäni. Lääkäri hihkui niiden olevan ihannearvoissa! Eli kolesteroli ja verenpaine hyvä! Jos ei muuta hyötyä niin ainakin nämä tiedot tuosta lääkärikäynnistä. 

Ehkä tää olo alkaa oikesti pian helpottaa. Eilen oli koulussa viimeinen tentti ja nyt sitten on vain töitä tällä viikolla. H:kin tuntuu olevan jatkuvasti töissä ja meillä on jäänyt aivan liian vähän yhteistä aikaa! Mun kalenteri ammottaa tyhjyyttään kesäkuulle, heinäkuulle ja elokuulle. Kun vain kävisi hyvä tuuri ja saisi työvuoroja edes sen verran että sillä eläisi niin olisin ihan tyytyväinen. 

Eilen aamulla kävin vaa'alla ja se näytti 104,9, aivan kuten pari viikkoa sitten. Nyt on kyllä rehellisyyden nimissä sanottava, että tämän väsymyksen myötä sitä on myös tullut herkuteltuakin. Ja liikunta ollut vähissä. Aijaij. Paitsi tietty ylpeydenaiheeni naisten kymppi! 

Täytyy kehittää taas jotain pientä muutosta arkeen kunhan pää tästä hieman selkiää... 

tiistai 28. toukokuuta 2013

Merkityksettömyys

Oma koti kullan kallis<3
Ajelin eilen iltasella parin tunnin matkan ja kotona olin puolenyön aikaan. Väsymys voitti, jouduin kaksi kertaa matkalla pysähtymään jotta jaksoin pitää silmät auki. Pikkuhiljaa alkaa todella nappaamaan tämä väsymys! Hellittäisi jo otteensa tai saisi nyt edes tietää missä vika. 

Aamulla H herätti puoli seitsemältä, hyvä kun todella jaksoin nousta sängystä! Päänsärky, se tutuksi tullut tuttava riipaisi kylmillä kynsillään heti kun sain raotettua silmiäni millin verran. Reidet, takapuoli ja sääret huusivat liudan kirosanoja noustessani ylös. Kylläpä osaa olla paikat jumissa!

Koulussa istuin puolentoista tunnin luennolla ja yritin lukea tenttiin sen minkä jaksoin. Tentti oli harvinaisen vaivaton - riipustin 20min ja kaiken tarpeellisen, jokaiseen kysymykseen osasin vastata ja olin toinen joka palautti paperinsa. Tuntuu, että pärjäsin ainakin vallan riittävän hyvin.

Kotiin päästyäni lösähdin H:n kainaloon ja nukahdin alta aikayksikön. Positiivinen puoli asiassa - eipähän ainakaan ole nukahtamisvaikeuksia! Nukuimme puoli neljään saakka. Mun olo ei ollut muuttunut piiruakaan. Nukuin mä sitten 12h, 8 tai 6, mun olo on ihan samanlainen kuin heräis parin tunnin unien jälkeen koko päivän putkeen. Päätä särkee ja huimaa kun vähänkin tekee jotain. Ihmeen kaupalla sitä jaksoikin juosta sen naisten kympin, mistä olen kyllä hyvin ylpeä.

Kävimme sitten autokaupoilla H:n kanssa ja pari kotteroa koeajettiinkin. Ne kyllä jäivät liikkeeseen - toisessa aivan mieletön määrä lommoja ja toinen vain ehkä hieman liian kallis meidän budjettiin.

Päätös tehtiin myös kultaisen kaakattimeni kohtalosta. Tai minähän sen päätin. Se ei tuollaisenaan mene läpi katsastuksesta, joten soitin autopurkaamoon ja tarjosin kaakkia heille. Lupasivat 150€ ja nyt sitten on päätetty päiväkin, perjantaina on kultaisen munan hautajaiset. Kaakki Kaakkeli kaakatin lähtee kierrätykseen ja mulle tilalle tulee oranssi raketti. Kaunis kuin mikäkin. Kunhan H löytää ensin omansa tilalle jonkin, sillä raketti on vielä hänen.

Tekisi mieli kirjaimellisesti nukkua monta päivää putkeen. Silti se ajatus tuntuu turhalta - en mä saa mitään aikaiseksi ja aika menee hitaasti = elämä tuntuu tylsältä, merkityksettömältä ja sisällöttömältä. Paranisiko muka mun väsymys kuin taikaiskusta jos nukkuisin niin pitkään kuin nukuttaa? En usko. Käytännössä nyt musta ei ole hyötyä nukkuessa eikä hereillä, ja se siivittää mieleni merkityksettömän olotilan mustille maille... 

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

10 000m

Naisten kymppi! Viime yönä tuli jonkin verran valvottua, kun näin pitkästä aikaa puolen vuoden jälkeen ystäviäni, pelasimme korttia ja juttelimme - kadotimme toisinsanoen ajantajun täysin. Sain kuitenkin nukuttua viitisen tuntia, ja myönnän - fiilis oli että hyvä kun jaksan kävellä koko matkan huomenna! 

Menin paikanpäälle vähän myöhemmin, ja siellä oli täysi meno päällä! Fiilis oli katossa vaikka sää oli harmaa. Alkuverryttelyjen aikana sitten taivas avautui ja ripsutti päälleni kuuron, joka loppui onneksi melko nopeasti! 
Lähtöviiva häämötti horisontissa!

Harkitsin muutaman minuutin lähdenkö kuntokävelijöiden lähdössä vai yritänkö sittenkin hölkätä ja lähteä hölkkääjien lähdössä. Lääkäri kyllä sanoi että mieluummin kävely... Ja meikätyttö siis päätti sitten lähteä hölkkääjien mukaan..!

Kun lähtö koitti, jotenkin tunsin oloni jännittyneeksi, syke oli verryttelyjen jälkeen ja jännityksestä 140. Saatiin lupa lähteä ja kun ylitin lähtöviivan ja aloin hölkätä, kylmät väreet menivät pitkin selkäpiitä - tien laidoilla yleisöä katselemassa, mieletön määrä naisia ja minä. Ensimmäinen kilometri meni kohtuullisen hidasta tahtia kun porukkaa oli aikalailla. Ja huomasin ilokseni sen, että eivät kaikki jotka lähtivät hölkkääjien lähdössä hölkänneetkään enää kilometrin jälkeen, joten en enää kokenut pienintäkään aavistusta paineita siitä, että jos en jaksakaan. 

Toisen kilometrin jälkeen mun vasen jalkaterä puutui kokonaan lähes tunnottomaksi, mutta mä jatkoin juoksua. 
Se fiilis, kun minä, joka ei ole tosissaan ollut mikään urheilija männävuosina meni ohitse muista (vaikka minua nopeampia oli monta). 

Viiden kilometrin jälkeen jalkaterän puutumus katosi mystisesti. Ja meikätyttö jatkoi vaan. Tietty juomapisteillä pysähdyin siksi pieneksi hetkeksi että hörppäsin pienen lasin vettä - eikä muuten ole koskaan maistunut vesi niin hyvältä! 

Jatkoin hölkkäämistä enkä kyseenalaistanut jaksamistani kertaakaan. Kilometrimerkit vilahtivat ohi, 6, 7, 8, 9... 

Maaliviivan häämöttäessä oli ihan pakko pysähtyä ja napata kuva! Ennen kuin vedin itsestäni kaikki voimat ja juoksin loppuspurtin maaliin. 

Kun ylitin maaliviivan, mun teki kirjaimellisesti mieli heittäytyä nurmikolle ja itkeä. Mä tein sen! Mä en edes aamulla uskonut pystyväni siihen, mutta mä tein sen! Vaikka olikin hieman puolikuntoinen...

Kävelin muiden osallistujien mukana pisteelle jossa jaettiin sitten tuotekassit. Ensimmäisenä siinä oli iso liuta miehiö ruusujen kera ja sain ison halin komealta pitkältä mieheltä ison punaisen ruusun kera. "Onneksi olkoon!"

Ja kyllä, tunsin, että onnittelut olivat paikallaan... Keräsin tuotekassiini lounastuotteet ja päätin haihtua vähin äänin takaisin ystäväni luokse. 

Keskisyke oli 170, maksimi 190.. Aika kovin taisin vetää, viiden kilsan jälkeen olin juossut 7km/h, ja se tosiaan on saavutus - aikaisemmin lenkeillä olen mennyt 6km/h. Summa summarum, olo on euforinen ja hyvin hyvin väsynyt. 

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kun maailma sumenee, ilonaihe on se pienikin...

Ostin viikonloppuna raskaustestin varmistaakseni, että väsymys ei johdu raskaudesta, kun pillereiden kanssa punainen ferrari on ollut karkuteillä jonkin aikaa. Noh, hätä ei ollut sennäköinen ja testi näytti negatiivista. Johan minä sen tiesin, mutta halusin olla varma. Ettei sitten katsota kätilöksi opiskelevaa nuivasti kun tuleekin ylläripylläri tieto raskaudesta. Tällä kertaa ei, ja kyllä se sinällään harmittaa vaikkei nyt vielä tunnukaan siltä että oikea aika lapsen hankkimiselle olisi.

Lupasin itselleni sen, että jos väsymys jatkuu vielä tällä viikolla, ja raskaustesti on negatiivinen, käyn lääkärissä. Tänään istuskelin ihan rauhassa luennolla ja yhtäkkiä tuntui, että maailma pyörii ja sumenee. Sitä kesti sen pienenpienen hetken, vaikka se tuntuikin mulle ikuisuudelta. Pari kertaa aikaisemminkin ollut tuommoinen olo, ja jos vähänkin suuremmin ponnistelen, kylmänhiki ja tuskainen olo valtaa mut ihan kokonaan.
Tein siis päätöksen soittaa siltä istumalta terveyskeskukseen ja onnekseni kävi aivan mieletön tuuri ja sain ajan 45minuutin päähän! Seuraavat ajat olisivat olleet vasta viikkojen päästä. Meikäläinen sitten otti jalat alleen ja lähti kesken päivää lääkäriin.

Lääkäri oli todella ammattitaitoisen oloinen! Kuunteli keuhkot, mittasi verenpaineen ja sitten vielä teki pari neurologista testiä. Määräsi labrakokeita, kilpirauhasarvot, hemoglobiini, paastosokeriarvot ja siihen päälle vielä folaatti, b12-vitamiini ja kolesteroliarvot. Labrakokeista vastauksia ei tietenkään heti saada, joten hän vielä kokeili niskaani ja hartioitani. Melkein lähti taju, kun hän painoi niskaa korvan takaa ja hartioista. Totesi siihen, että mikäli labra-arvoissa ei ole mitään oireita selittävää - syynä niille on todennäköisesti sitten niskajäykkyys. Määräsi sitten sairaslomaa, särkylääkettä, rentouttavaa lääkettä ja kävelylenkkejä. 

Kysyin sitten vielä, että mitä mun kannattaa tehdä kun sunnuntaina on se naisten kymppi. Hän sanoi että olotilan mukaan, mutta suosittelee ennemminkin reipasta kävelytahtia kuin hölkkää. 

Noh, huomenna aamulla sitten labraan, ja ehkä sitä sitten saapi tietää että onko se vain tämä niskajäykkyys vai olisiko sittenkin kyse jostain muusta... 

Ps. Verenpaineeni oli 120/85, joten on ihannearvoissa, ja laskenut siitä mitä se oli aikaisemmin keväällä! Ilonaihe senin pienikin.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Kevätsyndrooma

Ei varmaan vuoteen ole ollut näin vähän tunteja vuorokaudessa! Nimitän nyt sitten tätä kevätsyndroomaksi: kun on koulussa paljon hommaa ja pakko tehdä niin paljon töitä kuin vaan kerkeää, jotta mahdollistaa oman elantonsa kesäkuussa, ja siihen päälle kun lyödään armoton kevätväsymys niin soppa on koossa. 

Viime viikolla olin niin väsynyt, että hyvä kun jaksoin raahata itseni koulukirjojen ääreen saati sitten töihin. Väsymys oli sekä fyysistä että psyykkistä: kylmänhiki muodosti pisaroita otsalle pienestäkin kuormituksesta, sydän hakkasi tuhatta ja sataa, silmät eivät meinanneet pysyä auki ja päänsärky oli jäätävä, lähes jokapäiväinen pirullinen ystävä. Pää tuntui olevan täynnä pumpulia ja mieli oli maassa kun ei jaksanut mitään tehdä ja ajattelin koko ajan että kun pakko olis kuitenkin.

Mieltä vetää maahan sekin, että nyt on viimeiset pari kuukautta ollut painonpudotus hidasta ja vaihtelevaa. Iski kamala kateus siitä, että muut onnistuu mutta minä en. Kylmä rätti kasvoille - kun tuntui ettei mikään riitä enää saamaan painoa putoamaan. Valahdin toisinsanoen entiseen ajattelutapaani siitä, että laihduttaminen on ydinfysiikkaa ja vaatii todella paljon työtä ja hikeä. Ja vielä yritän päästä sieltä suosta ylös.

Kävin tässä aamusella 5km lenkillä, ja yritän pysyä maltillisena jatkaen liikkumista ja syömistä terveellisesti putosi paino tahi ei ainakin siihen asti että työmäärä vähenee koulun kesäloman myötä pelkkään työntekoon, ja sitten yritän panostaa rutkasti enemmän, aloittaen ikään kuin puhtaalta pöydältä. Kesän loppuun mennessä tavoitteeksi asetan sen, että olisin alle sadan kilon kun palaan takaisin koulun penkille. Eihä siihen ole kuin viitisen kiloa matkaa.

Lauantaina oli viikkopunnituksen aika, ja kyllä kävin vaa'alla. Ensimmäinen innostus nousi kun vaaka näytti 103,7 ja vaikka kuinka monta kertaa siirsin vaakaa lattialla paikasta toiseen - se näytti samaa - kunnes... Se paikka löytyi missä se oikea lukema näkyy ja painoa olikin sitten 105,2kg, joten 300g nousua edellisviikkoon... Okei, se ei ollut kiloa eikä edes puolikasta, mutta se oli omiaan lannistamaan mua jälleen kerran.
"En mä koskaan onnistu, ei tästä mitään tule", "ei mistään mitä yritän ole hyötyä", "ehkä pitäis vaan tyytyä tähän kun kerta en pääse askeltakaan eteenpäin"....

Katsoin mun painokäyrää, ja totesin että ehkä sittenkään edellämainitut ajatukset eivät ole oikeassa - onhan siinä laskua, tietty nousujen kera, mutta suunta on alaspäin, eikä pysyvästi ylöspäin. 

Viron reissu meni mukavasti. Lähdettiin aikaisin aamulla äidin kanssa taksilla satamaan ja lautalla Tallinnaan. Päivän aikana kävelimme ympäri tallinnaa ja askeleita kertyi 20500. Se oli jo aika hyvin. Ruoka oli halpaa ja todella paljon kaikkia ihania vaatteita olisi löytynyt, mutta monet sen kokoisia että vielä menee aikaa ennenkuin rahojani pääsevät laskemaan kassoilla, mikäli uudelleen Tallinnaan lähden. Yhdet housut kyllä lähtivät mukaani: sitä ilon ja onnen määrää kun vetäisin jalkaani koon 42/44 (kokolapussa lukee S! Isojen kokojen pienin!) ja se oli juuri sopiva! Isompi koko olikin aivan liian suuri. 

Valtava hääkuume on vallannut mielen vauvakuumeen lisäksi. Urkin H:lta mielipiteitä ja hän kertoi haluavansa kosia minua kunnolla kun tulee se fiilis että NYT. Romanttinen ajatus, ja ihana onkin! Vuosi kihloissa tuli täyteen 18.5.13. Vuosipäivääkään emme ole kerenneet juhlimaan, sillä H on jostain syystä haalinut itselleen ylitöitä, ja oli poissa lähes koko viikonlopun. Mullakin kun o töitä, niin yhteinen aika on ollut aika kortilla. 

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Vuorokauden vähät tunnit

Ryhmätöitä, koulua, tenttejä, töitä.... 
Tuntuu ettei vuorokauden tunnit riitä.
Olo on vetämätön ja aivan mielettömän väsynyt. Koulua onneksi jäljellä enää tämän viikon jälkeen kaksi viikkoa, ja sitten ehkä alkaa jopa vuorokauden tunnit riittämään! 

Tämän pidempään en kerkeä kirjoittamaan, kuitenkaan projektiani en unohda ja yritän nyt ottaa päivän kerrallaan. Kirjoittelen heti enempi viron reissusta ja muista jutuista kun kerkeän!

Koittakaahan te muutkin jotka kärsitte jonkinasteisesta kevätväsystä jaksaa painaa!

torstai 9. toukokuuta 2013

Vihdoinkin!

Eteenpäin mennään, sanoi mummo lumessa. Jokin on onnistunut ja vihdoin vaaka näytti alle 105, nimittäin.... 104,9!! Jepjep, maagiset sata grammaa alle. Lauantaista siis -900g. Jotain olen tehnyt oikein!! 

Kyllä osasikin toisen tavoitteen tavoittaminen kestää! Kolmanteen tavoitteeseen ei kyllä mene yhtään niin kauaa, ja sitten meikäläinen on alle 100 kiloinen! Tämä alkaa olla jännittävää.

Kun olin töissä, pääsin ekaa kertaa kunnon kokovartalopeilin eteen, ja joko mun silmät valehtelee tai sitten vain yksinkertaisesti näytin omaan mieleen hoikemmalta. Olotilaa vielä valaisi sekin, että mulla oli koon 44 housut jalassa, eikä ne puristaneet... Ihanaa. 

Jotenka nyt siis voin ottaa tulevan reissun  palkintomatkan kannalta, ja viettää mukavat päivät vanhempieni kanssa, ja yhden ihanaisen päivän äidin kanssa Tallinnassa. H raukka jää yksin kotiin kissojen ja koirien kanssa... Kyllä siitä on kuultu, että hän jää yksin. Minun ihanaiseni! Lupasipa hän katsoa isänsä kanssa mun autoa, jos sitä voisi korjata. Ainakin jotakin tekemistä... 

Taidetaan me H:n kanssa ottaa vielä musta mitat ja kuvat ennenkuin lähden, mutta valitettavasti en niitä kerkeä vielä tänään varmaankaan laittamaan! 

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Ärräpäät lentää...

Niin huonosti nukutut yöt... H:lla oli yövuoroa, ja mun yöunille kävi hupsistakeikkaa: ekana yönä en saanut unta, ja kun sain, nukuin liian kevyesti.. Vain sen takia että H ei ollut vieressä. Tokana yönä en saanut unta, koska ekan yön jälkeen tuli sitten nukuttua liian pitkään kun H oli tullut kotiin. Kolmantena yönä olikin hommat aivan omaa luokkaansa.

Mua väsytti, olin nimittäin eilen töissä yhdeksään asti, ensimmäisessä työvuorossani! Oli ihan mukavaa, ja aika meni melko nopeasti. Ihan mielellään menee uudelleenkin! Kun pääsin sänkyyn, hetken rentouduttuani ensin sisälle tulee mieletön savun haju. Nousen ylös ja tarkistan ettei tule ihan mistään lähistöltä. Kun jälleen saan silmäni kiinni, toinen kissoistani järjesti sellaisen kohtauksen että sellaista saa hakea.
Vessan ovi olisi pitänyt saada auki, sitä sitten raavittiin ja komennettiin. Kun se ei auennut, piti ruveta repimään koiranpennun sanomalehtiä lattialla. Ihan kuin se ei olisi riittänyt, juoksi vielä kierroksia ympäri asuntoa kiljuen. 

Kun autuas hiljaisuus levisi asuntoon, aloittikin sitten vanhempi koiramme armottoman kuorsauksen! Korvatulppien osto harkinnassa! 

Maanantaina olin yksinkertaisesti liian väsynyt että olisin jaksanut liikkua. Tiistaina en ehtinyt, enkä myöskään jaksanut. Tänään onneksi lähdin sitten liikkeelle ja vietin tunnin salilla ja uin puoli tuntia! 

Paino on mennyt alaspäin! Salilla käynnistä taitaa ollakin iloa... Huomenna aamulla otetaan sitten punnitus, ja katsotaan kuinka käy, onko toka tavoite saavutettu! 

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Summasummarum....

Eilisestä tulikin sitten niin pirullisen touhuisa päivä, että en kerennyt päivittämään kuin pikaisesti. Teimme H:n kanssa aidan takapihalle, koska pentu on oppinut lähtemään pihasta ja ollessaan jääräpäinen pienokainen - ei tule takaisin pyydettäessä. Käytiin kaupassa ja rakennettiin aitaa, jonka jälkeen H:n sukulaisia tuli kyläilemään... Hyvästi sali!

No, hyvänä puolena pihalla on aita ja päivä oli mukava - ei valitettavaa. Siitä huolimatta, etten eilen päässyt salille, liikuntaa tälle viikolle tuli yhteensä 7h 45min! Kävin nimittäin tänään salilla ja uimassa. Jipii! Taitaapi olla jonkin sortin ennätys.

Vaikka nyt paino nousikin viikkopunnituksessa sen 300g, olen siihen tyytyväinen. Se olisi voinut nousta paljon enemmänkin! Ainakin näin ajattelin. Olo on hyvä, eikä masenna. Kyllä nyt olis jo kiva päästä sinne alle 105 kilon.

Ensi viikolla onkin ohjelmassa Tallinna äitini kanssa. Tajusin juuri, että olen poissa torstaista sunnuntaihin, joten viikkopunnituksiin tulee lisänä torstaina punnitus ja mitta&kuvapäivä! Nyt on siis vain muutama päivä aikaa pudottaa muutama sata grammaa! Uudemman kerran punnitsen maanantaina viikon päästä torstain jälkeen. Kaipa hyvä niin? En mä mitään taukoviikkoa nyt taida pitää...

Viikon liikunnat esille:

Maanantai:
  • 2km kävely koirien kanssa
  • 3km hölkkä 
  • 45min kuntopyöräilyä
  • 2km kävely koirien kanssa
  • 1km kävely koirien kanssa
Tiistai:
  • 2km kävely koirien kanssa 
  • 3km hölkkä
  • 45min kuntopyöräilyä
  • 1km lenkki koirien kanssa
Keskiviikko
  • 1km kävely koirien kanssa
  • 2,5km reipas kävely
  • 1km kävely koirien kanssa
 Torstai
  • 1km kävelyä koirien kanssa
  • 1h pyöräily
  • 1h pyöräily
Perjantai
  • 2km kävely koirien kanssa
  • 5km reipas kävely 
Lauantai
  • 2km kävely koirien kanssa
Sunnuntai
  • Salitreeni 50min
  • Uinti 30min
  • Kävely 2km koirien kanssa

lauantai 4. toukokuuta 2013

Pikapäivitys

Päivä on ollut toiminnantäyteinen, joten teen nyt alustavan pikapäivityksen ettette luule minun unohtaneen!

Paino oli siis aamulla 105,8, eli 300g plussaa. Yllätyin - ei sen enempää!

perjantai 3. toukokuuta 2013

Mörkö sängyn alla...

Huomenna aamulla täytyisi ottaa vaaka jälleen esiin sängyn alta... En tiedä pitäiskö tässä nyt itkeä vaiko nauraa. Haluan olla teille rehellinen ja myönnän, että kyllä mulla kävi mielessä vain sanoa että "unohdin käydä vaa'alla, noh ens viikkoon!"...

Anteeksi. En aio tehdä niin, vaikka suoraan sanottuna mua tulee niin paljon hävettämään se, että tulen kertomaan painon jälleen nousseen. (Olo kun on kuin virtahevolla liejulammikossa)
Viikko toisensa jälkeen ollut nyt niin tahmeaa, että haluaisin kaivautua kiinaan keskiyöhön mennessä. Hävettää. Haluaisin painua niin kauas kuin pippuri kasvaa, ettei kukaan teistä näkisi muuta kuin pienen hyttysenpaskan itämeressä.

Toisaalta olen erittäin ylpeä tämän viikon liikuntasaldosta. Eilen sain itseni suostuteltua uskaltamaan pyöräillä kouluun. Vaikka olen sen tehnyt jo, silti mua jostain syystä jännitti, jaksanko, onko se kamalaa... Jipii, lisää häpeänaiheita! Mun pääkoppani siis kovin yritti keksiä tekosyitä etten lähtisi. Kun pääsin kotiin, katsoin sykemittariani ja totesin, että eipäs ollut huonompi juttu yhtään, sillä ilmeisimmin mun kunto on noussut roimasti! Aikaisemmilla pyöräretkillä kouluun mun sykemittari on ilmoittanut lähes koko matkan taittuneen sykealueella 4 (80-90% maksimisykkeestä, eli raskasta liikuntaa), kun taas nyt molemmat matkat taittuivat sykealueella 3 (70-80% maksimisykkeestä, keskitasoista liikuntaa) lähes kokonaan, vaikka molemmilla matkoilla joutuikin polkemaan vastatuuleen!! Mulla oli oikeasti mukavaa. Aurinko, musiikki, heräilevä luonto... Diipadaapa.
Tänään vietin vapaapäivää, joten päätin lähteä ensin koirien kanssa lenkille (2km) ja sitten vielä itsekseni reippaalle kävelylle 5km. Joka päivä on ollut jotakin liikuntaa! Tähän mennessä tällä viikolla 6,5h!

Kaloreitakin on palanut siis jonkin verran! Pah, sanon minä. Eiköhän munkki- ja simaöverit ole tehneet tehtävänsä ja liikunnasta ei painon suhteen mitään hyötyä tällä viikolla... Fiilis on ollut ristiriitainen, pääkoppa on koittanut saada mua loikoilemaan laakereillani tekemättä mitään, koska "eiköhän tää viikko mennyt pilalle jo kun ahdoit naamaasi munkkeja!". Niin tein, mutta nyt en anna sen vaikuttaa koko muuhun elämään. Mä liikun ja syön hyvin jatkossakin, enkä anna yksittäisten juhlien taikka herkkupäivien vaikuttaa mitään. Piste. Siitä en tingi. En enää.

torstai 2. toukokuuta 2013

Onneksi vappu on vain kerran vuodessa...

Ääääääääh! Mitä olisinkaan tehnyt toisin?
Olisin tehnyt paaaaljon pienemmän munkkitaikinan tai pistänyt puolet pakkaseen...
Olisin pistänyt H:n ostamaan vain yhden pullon simaa...

Kyllä - munkkiöveri, simaöveri. Liikaa, liikaa, liikaa. Aivan törkeesti liikaa. Vaikka hävettää ihan törkeästi, mä nyt myönnän sen teille...

Mun onnekseni vappu on vain kerran vuodessa ja ainakin opin, mitä ens vappuna EI kannata tehdä. Kamala närästys tuli munkeista. Melkein oksettaa kun ajattelenkin. Seurauksena myös järkyttävä turvotus - sormus jättää rajan sormeen ja hyvä kun sitä saa edes pois.

Ei hyvä.

Nyt pistetään tehotoukokuu toimintaan!
Kovin koitin suunnitella tulevaa toukokuuta kunnes älysin, ettei mulla vielä ole työvuoroja sovittuna, joten se siitä suunnittelemisesta. Päivä kerrallaan siihen asti, mutta tehokkaammin! Ai että kun vihaankin epätietoisuutta ja epäsäännöllisiä koulu- ja työaikoja!!

Ei tästä tule hevonkukkua jos nyt jään laakereilleni makaamaan ja surkuttelemaan mässäilyäni tänä vappuna. Tulkoon plussaa viikkopunnitukseen (ja nyt on olo että sitä tulee kilokaupalla!) mutta mä en aio antaa sen lannistaa! Viikonloppuna salille ja uimaan, tänään lenkin lisäksi pyöräilyä pari tuntia ja huomenna kans jotakin!