Sivut

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

"Titityy!"

Helpotuksen huokaus! Kello soikin tänään vasta 7:30. Olo oli kyllä väsynyt, mutta lenkin jälkeen jälleen piristyin ja aika touhotuksella sain lähteä töihin. Sanotaan vaan se, että suivaannuin totaalisesti ihmisten parkkeeraustaitoihin! Joko ollaan itsekkäitä - "mulle mahdollisimman paljon tilaa poistua autosta" (erikseen sitten ne, jotka sitä oikeasti tarvitsevat!) - tai sitten kiireisiä ja pahnanpohjimmaisina ne, jotka eivät vain yksinkertaisesti osaa parkkeerata. Toisinsanoen, parkkipaikan löytämiseen meni aikaa. Jipii.Yksi ainoa "titityy", minkä kuulin, sai kuitenkin mielialan nousemaan uusiin sfääreihin, saman teki auringonpaiste - kevät tulee!

Työpäivä meni ihan hyvin, ja portaita tuli jälleen käytettyä. Nälkäkään ei sen kummemmin vaivannut, kun yritti keretä syömään edes hieman jotain tasaisin väliajoin. Tosin, joskus puoli kahden aikaan fysioterapeutin mukaan valahdin ihan kalpeaksi ja mulla rupes heittämään päästä, ihmeellinen olo iski. Täytyi poistua hetkeksi istuskelemaan ja lueskelemaan opiskelija-kansiota. Se meni ohi - eikä ole tullut onneksi takaisin!

Kuinka paljon tänään manasinkaan, että pakko pitää lepopäiväkin välillä... Kuraksihan se meni, kun tämä hippiäinen päätti hölkkäillä lenkillä. Tosin eihän se nyt huono ole, mutta kun pitäis sitä muistaa levätäkin välillä. Reidet huusi alkupäivästä hallelujaa, mutta ei enää illalla ja tästä sainkin päähäni sitten, että voin ihan yhtä hyvin hölkkäillä, että tulis hiki ja hyvä olo. (ööh? sanoinko mä just ton, että kun tulee hiki, tulee hyvä olo? Believe it or not.)

No, mutta aamulla kello soi 4:30 ja tässä mä roikun koneella.

Oli pakko tulla sekin sit sanomaan, että paino oli tänä aamuna 108,6kg! Josko johonkin kilon tietämille pääsisi tän viikon pudotuksessa... *ainahan sitä voi haaveilla...*


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä sananen - oli se sitten risuja taikka ruusuja! Vinkit, ehdotukset ja neuvot otetaan vastaan ilomielin! Jos on jotain kysyttävää, kysy! :)