Sivut

tiistai 19. helmikuuta 2013

Aikainen lintu nappaa madon...?

Maailmankirjat ovat sekaisin, sillä mä nousin tänä aamuna 4:30. Kyllä. Luit oikein. Lähdin sitten sianpieremällä lenkille. Minä? Moni tuttuni luulisi mun pilailevan...
Intervallein hölkkää tuli suhteessa enemmän, kuin eilen illalla, maksimisykekin korkeampi verrattuna edelliseen treeniin. En kuitenkaan rasittanut itseäni niin paljoa, että olisin ollut lenkin jälkeen valmis kaatumaan sänkyyn jatkamaan unia maailmantappiin asti. Lenkki piristi. Pikasuihkun jälkeen söin aamiaisen ja kuudelta pääsin lähtemään töihin.

Joudun ravaamaan monen kerroksen väliä ilmeisesti tämän viikon - joten valitsin tänään hissin sijaan portaat. Aamulla kuusi kerrosta portaita, vain todetakseni, että täytyy palata ensimmäiseen kerrokseen. Jess, hyötyliikuntaa! Päivän käveltyäni portaita totean, että joko se tai tuo aamuinen hölkkä tekivät työnsä - reisissä tuntuu.

Päivä oli melko ... tylsähkö, jos saan sanoa. Aika pitkälti seuraamista ja istuskelua, niin kuin aina ensimmäiset päivät yleensä ovatkin. Kumma kyllä, mua ei väsyttänyt töissä. Nälkä alkoi kurnia jo yhdeksän aikaan, mutta ensimmäinen kahvitauko olikin vasta kymmeneltä. Jep, aamupalasta siinä vaiheessa jo 5 tuntia. Syömään pääsin vasta klo 12. Pakko siis olisi syödä jotain jo ensimmäisellä tauolla. Pyh.

Kymmenen minuuttia aikaisemmin mut päästettiin kotiutumaan - tosin tein pienen kierron kotimatkalla. Tarttui sitten mukaan painotettu hulavanne, pilatespallo, jumppamatto ja viiden kilon kahvakuula. Nyt on kotikuntosali: noiden lisäksi kuntopyörä, jumppapallo ja käsipainot. Nyt kun vielä keksisi jonkin loogisen treenin mitä nuilla vetää.

Okei, huomenna ei tarvitse herätä ennen kukonlaulua, ilta olisi vuorossa huomenna. Onneksi vain kuuteen asti. Mutta, jos meinaan käydä lenkillä ennen aamuvuoroa, mun herääminen tulee olemaan 4:30 vielä aika monena aamuna. Kumma kyllä, olen vieläkin kohtuullisen pirteä ja olo on hyvä. Ajoissa nukkumaan tänään!

2 kommenttia:

  1. Kahvakuulailu on parhautta :) Yksinkertaisilla liikkeillä saa kyllä lihaksiin sellaset poltteet, että tietää tehneensä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy vielä vähän zoomailla, mitä liikkeitä sillä voikaan tehdä! ;) Nyyppä mikä nyyppä :D Yhden ainoan liikkeen opin kerran personal trainerilta (jolla kävin sen yhden ainoan kerran, kun oli kerta ilmainen), ja sitä nyt eilen kokeilin. :D

      Poista

Jätä sananen - oli se sitten risuja taikka ruusuja! Vinkit, ehdotukset ja neuvot otetaan vastaan ilomielin! Jos on jotain kysyttävää, kysy! :)