Sivut

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Tunnustusta etenemisestä...

Mietin joskus tammikuun alussa mielessäni, että mahtaakohan sitä kukaan huomata sitten takaisin kouluun paluun jälkeen, että jotain on tapahtunut. Huomaako kukaan mun laihtuneen. Välillä asia on käynyt mielessä, ja varsinkin sen jälkeen, kun yhtäkkiä mahduinkin kahta kokoa pienempiin housuihin. H:lta ei kuitenkaan ole tunnustusta sadellut, ei hän oikeastaan huomaa muusta kuin kuvista, että jotain on tapahtunut. Hän nyt näkee mua joka ikinen päivä.

Maanantaina kouluun tullessa ensimmäisillä tunneilla ei kukaan sanonut mitään. Olin hieman pettynyt, että eikö se näykään? Vai eikö vain kukaan kiinnitä muhun huomiota?
Kolmannen tunnin alussa eräs luokkalaisistani sitten kysyi multa; "Heii, ootko sä laihtunut? Kattelin tossa aamulla kun tulit luokkaan että olisit hoikistunut", ja siihen pitikin sitten vastata, että joo itseasiassa kaksi vaatekokoa. Sen jälkeen alkoi hurja kyseleminen, miten mä oon sen tehnyt, kun noin nopeasti olen saanut näin näkyviä tuloksia, mitä oot tehnyt?

"Pyrin syömään hyvin ja liikkumaan." siinä kiteytyy koko ajatus mitä olen toteuttanut kohta kolme kuukautta. Keskustelu kehkeytyi, jossa jokainen mietti ääneen, että voi kun itsekin pystyisi. Sanoin siihen vain, että kuka tahansa pystyy jos vain haluaa sitä.

Tänään sitten alkoi uudenlainen kyseleminen; "mitä sä oot sitten syönyt, ootko noudattanut jotain tiettyä ruokavaliota, ootko karpannut? Kuinka paljon sä liikut ja miten sä liikut? Mikset käy koulussa syömässä?". Huhhuijakaa sitä kysymysten tulvaa. Johon vastauksena on vain se, että teen just sitä mikä parhaalta tuntuu, syön paljon enemmän kasviksia enkä noudata mitään tiettyä kriterisöityä ruokavaliota, ja liikun just niin paljon/vähän kuin tykkää ja lajit on sitä, mitä on kiva tehdä.

Siinä on heille ihmeteltävää kerrakseen...

Tuntuu vaan pirun hyvältä, kun vihdoin saa tunnustusta siitä ulkopuolisilta, jotka eivät tiedä projektista hölkäsen pöläystä. Mä todella teen jotain oikein.

ps. aamulla paino 105,5kg, joten lähellä ollaan seuraavaa tavoitetta! Voi kun lauantaihin mennessä siihen pääsisi... Huomisen kakun syönnin jälkeen kyllä voin heiluttaa hyvästiksi sille haaveelle, mutta jos paino laskee silti, olen tyytyväinen. Piste.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä sananen - oli se sitten risuja taikka ruusuja! Vinkit, ehdotukset ja neuvot otetaan vastaan ilomielin! Jos on jotain kysyttävää, kysy! :)