Sivut

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Himputin flunssa!!

Ätshuu pärskis. Ei riittänyt, että tuo harjoittelu vie mehut, vaan piti tähän nyt tämäkin tietty puskea päälle... Huoh. Olipa ihanaa olla töissä, kun nenä vuotaa ja hengittää voi vaan suun kautta... Kaiken päälle vielä tänään oli suunniteltu, että menen leikkaukseen mukaan. Suunenäsuojus naamalla oli mukavaa istua ja seurata leikkausta kolme tuntia jäätävän kylmässä leikkaussalissa nenä vuotaen... Ennen kuin toimenpide aloitettiin, olin jo tunnin istunut leikkaussalissa seuraamassa valmisteluja. Ennen kirurgin saapumista pääsin niistämään, ja neuvokkaana sitten tein käsipaperista tupot nenään ettei räkä valu suuhun. (Hätä keinot keksii you know...) Oi, mikä helpotus, kun parin tunnin päästä pääsi niistämään.

Ruokakin täytyy syödä suu auki mässyttäen. Kuukahtaisin ihan totaalisesti jos söisin suu kiinni - onneksipa kukaan ei joudu sitä kuuntelemaan.
Urheilut olen jättänyt väliin ihan vain huonon olonkin vuoksi, mutta myös sen etten halua enää pahentaa tätä ja pitkittää, josko harjoittelun loppuun mennessä olisin jo terve ja kouluun päästessä olisi jo uutta puhtia lähteä lenkille... Tietty koiran kanssa nyt tulee ulkoiltua, H:lla kun on iltavuoroviikko...

Pelkäänpä pahoin, että tällä viikolla mennään painon kanssa joko plussalle tai jatketaan samassa. Saanko nyt raivostua tälle viruksen penteleelle? Muutenkin tuntuu tuo vauhti niin hitaalta, kun odottaa, että maagisesti joku aamu housut tippuu jalasta. Aina, kun tuo ajatus tulee, yritän takoa kovaan kallooni sitä, että "hei, ei tässä ole mikään kiire, sulla on loppuelämä aikaa, pieni muutos on ison alku" etc... Ehkä se alkaa pikkuhiljaa uppoamaan päähän, kun ei ihan kokoaikaa asiaa pyörittele pienessä pääkopassaan - joka tällä hetkellä on kyllä niin täynnä räkää että oksat pois!


Nuhanenä kiittää ja kuittaa.

ps. huomenna hakemaan vaavi kotiin! Ihanaa!









4 kommenttia:

  1. Eksyin tänne vähän aikaa sitten ja ollu kiva lueskella sun edistymisestä. Hiljaa hyvää tulee, niinhän sitä sanotaan. Tai ainakin itse sanon niin kokemuksen äänellä :) Tsemppiä niin flunssan taltuttamiseen ku painoprojektiinki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla et mun raapustuksia on ollut jokseenkin kiva lueskella... ;) Niinhän se on, mihinkäs tässä on kiire tässä elämässä... :) Kiitoksia!

      Poista
  2. Et ole ainoa flunssan kourissa, täällä ilmottautuu toinen taudin käsissä kärsivä. Tosin mulla onneksi alkaa jo helpottaa. Ja painonpudotusprojektini on vasta aivan alkumetreillä, eilen "virallisesti" sen aloitin, samoin kun blogin kirjoittamisen. Toivotaan että flunssa lähtee pian lätkimään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä toi flunssa tuntuu nyt itse kutakin kiusaavan... :( Paranemisia! Itsellä kans nyt voiton puolella selvästi!
      Loistavaa, tsemppiä projektiisi!

      Poista

Jätä sananen - oli se sitten risuja taikka ruusuja! Vinkit, ehdotukset ja neuvot otetaan vastaan ilomielin! Jos on jotain kysyttävää, kysy! :)