Teitä ei oltu sitten aurattu, kun halusin lähteä aamulenkille. Tarpomisessa meni rutkasti enemmän aikaa, ja sykekin näytti korkeampaa - raskastahan tuo on. Jalat lipsui kun tuoreen lumen alla on peilijää. Ehkä uhkarohkeaa, hölkkäilin kuitenkin osan lenkistä. Kotiin päästessä olo olikin hyvä, virkeä ja ihana, joten painelin vielä takapihalle touhuamaan koiran kanssa.
En kyllä aamulla voinut uskoa silmiäni, kun astuin vaakalle. Olen nyt muutenkin seurannut ystävänpäivästä asti sitä, miten paino heittelee - käyn kaksi kertaa päivässä vaakalla. Virallinen tulos aina lauantaisin, muuten vaan seuraan, mimmoista se heittely on. No, eikös paino sitten aamulla näyttänyt 106,1 ja olin (olen yhä) siinä uskossa, että maalailen haavekuvia siitä, että olisin päässyt pysyvästi noin alas. Sieltä se tulee taas ylemmäs viralliseen punnitukseen niinkuin viimeksikin kävi. Mutta - se, että vaaka näytti noinkin vähän, on mulle merkkiä siitä, että mun kropassa tapahtuu jotain ja suunta on oikea. Mentiinpä sitä kuinka kilpikonnavauhtia tahansa.
 | ||
| kuva googlesta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä sananen - oli se sitten risuja taikka ruusuja! Vinkit, ehdotukset ja neuvot otetaan vastaan ilomielin! Jos on jotain kysyttävää, kysy! :)