Sivut

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Rypsiöljy vs oliiviöljy

Mitä sinä käytät ja miksi? Niin montaa kantaa oon kuullut, ja melkein joka toinen ohjeistaa käyttämään oliiviöljyä ja joka toinen rypsiöljyä. Siis kumpaa sitä oikeasti sit kannattaa käyttää? Sen mä halusin nyt sit selvittää.

Ylen sivuilla mainostetaan, että rypsiöljy on paljastunut luultua terveellisemmäksi, ja tämä artikkeli vuodelta 2010. Rypsiöljy on ilmeisesti erittäin tehokas keino alentaa elimistön fibrinogeeniarvoja, joka on selvinnyt suomalaistutkimuksesta, eikä millään muulla rasvalla tiedetä olevan samaa vaikutusta. Kohonnut fibrinogeeni on yhteydessä mm. aivoinfarktiin, diabetekseen ja dementiaan. Välimeren maissa fibrinogeeniarvot pysyvät kurissa pääasiassa vihannesten ansiosta, eikä oliiviöljyllä ole samaa vaikutusta kuin rypsiöljyllä.  Rypsiöljyn rasvakoostumus on elimistön välttämättömien rasvojen kannalta paras mahdollinen. 1* Vai onko? 

Rypsiöljy 1 - Oliiviöljy 0

Omega-3 ja omega-6 rasvat ovat eikosanoidien esiasteita, jotka ovat tärkeitä elimistön säätelyjärjestelmien aineosia. Ne säätelevät muun muassa tulehdusta, veren hyytymistä ja monia muitakin elimistön kannalta tärkeitä toimintoja. Rypsiöljyssä on sekä omega-6 rasvahappoja että omega-3 esiastetta alfalinoleenihappoa. Siinä tapauksessahan rypsiöljy olisi terveellistä?
Lääkäri Antti Heikkilä kirjoittaa blogikirjoituksessaan vuonna 2009, että tämä ajatus olisi väärin, että rypsiöljy on haitallista sen takia, että se sisältää suuren pitoisuuden alfalinolihappoa, joka estää eikosanoidien luonnollisen synteesin. Hänen tekstistään poimittuna, oliiviöljy on parempi vaihtoehto, koska se sisältää pääasiassa yksityydytettyä oleiinihappoa, jota ihmisen rasvasta on 45% sekä linolihappoa, mutta erittäin vähän alfalinolihappoa, joka voi teoriassa muuttua pitempiketjuiseksi omega-3 rasvaksi, mutta käytännössä aine jää elimistöön ja helposti hapettuvana rasvana muuttuu haitalliseksi yhdisteeksi. 2* Ja minähän niin ymmärsin mitä tuossa tekstissä ajettiin takaa... 

Rypsiöljy 1 - Oliiviöljy 1

Reinon ravinto-oppiblogissa personal trainer-Reino käy läpi kummankin öljyn, 2011.
Rypsiöljyn ravintosisältö on hänen kirjoituksensa mukaan aina parempi. Rypsiöljy sisältää enemmän tärkeitä omega-3-rasvoja kuin oliiviöljy. Omega-6-rasvaa taas rypsiöljyssä on paljon, mikä ei ole sinänsä hyväkään asia, koska omega-6-rasvaa on ravinnossa usein liikaa. Rypsiöljyn huonona puolena on se, että ravinteet eivät ilmeisesti imeydy niin hyvin kuin oliiviöljystä. Kuumennuksessa osa tärkeästä omegasta häviää, ja transrasvoja syntyy. Rypsiöljy siis on parasta nautittuna sellaisenaan tai salaatin kanssa, kuin ruuanlaitossa. Parempana vaihtoehtona Reino kertoo, että kannattaa mieluummin ostaa kylmäpuristettua luomuöljyä, joka on taas hinnaltaan suunnilleen samassa kuin oliiviöljy, kun normaali rypsiöljy on halvempaa kuin kumpikaan edellämainituista. 3* 

Rypsiöljy 2 - Oliiviöljy 1

Oliiviöljyssä on vähemmän ravinteita kuin rypsiöljyssä, ja omega-3 rasvahappoja on hyvin vähän. Edellisessä kappaleessa mainittu asia, että oliiviöljyn ravinteet imeytyvät elimistöön paremmin antaa siis oliiviöljylle etua rypsiöljyyn nähden. Oliiviöljy myös kestää paremmin kuumentamista kuin rypsiöljy. Oliiviöljyistä ilmeisesti extra-neitsytöljy on paras ja terveellisin vaihtoehto jos haluaa "Hifistellä", vaikka tavallinen neitsytöljy todennäköisesti kestää kuumentamista paremmin kuin edellä mainittu. Pelkästään omegoiden lähteenä kasviöljyä ei kannata käyttää. Pellavasiemenöljy on parempi siihen tarkoitukseen, ja kalasta saatavat omega-rasvat ovat parhaiten elimistön käytettävissä. Kasvirasvaa siis periaatteessa kannattaisi valita vain ruuanlaittotarkoitukseen, ainakin Reinon mukaan. 3*

Rypsiöljy 2 - Oliiviöljy 2

Terveyskirjastosta löytyi ajantasaisin artikkeli, joka käsitteli näitä rasvoja muiden rasvojen ohessa, tältä vuodelta. Sen mukaan rypsiöljy on rasvahappokoostumukseltaan edullisin ja monipuolisin kasviöljy. Siinä on vähiten tyydyttyneitä rasvahappoja. Kumpikin, oliivi- ja rypsiöljy sisältävät kertatyydyttymätöntä öljyhappoa, joka käyttäytyy melkoisen neutraalisti ruuanvalmistuksessa, eli ne soveltuvat parhaiten kuumennettaviksi. Sellaisenaan käytettäväksi kaikki juoksevat kasviöljyt ovat hyviä ja niiden erot on varsin vähäisiä. Kookos- ja palmuöljyt sen sijaan sisältävät paljon tyydyttymättömiä rasvahappoja, joten ne eivät kuulu tähän kastiin. Välimeren maissa oliiviöljyn joitakin etuja on liioiteltu. Monet pitävät puhdistamattoman oliiviöljyn mausta, ja jotkut eivät taas voi sietää sitä. Suomessa artikkelin mukaan tutkitut terveysvaikutukset puoltavat tavallisen rypsiöljyn käyttöä useimpiin tarkoituksiin.

Rypsiöljy 3 - Oliiviöljy 2

Näiden otosten mukaan siitä, kumpi on parempi öljy, voi olla montaa mieltä. Eli eipä tämä selkiyttänyt ainakaan omaa päätäni yhtään. Heikkilän blogikirjoitus oli varmaan kaikista epäselkein mulle, joka ei kemiaa tunne, eikä varmaan koskaan opikaan, kun kiinnostusta ei oikeastaan ole. 

Kummatkin ovat kasviöljyjä, ja soveltuvat ruuanlaittoon, joten samapa kai se kumpaa sitä käyttää. Jokainen muodostakoon oman mielipiteensä siitä, kumpaa öljyä sitä haluaa käyttää, jos oliiviöljy ei makunsa takia uppoa, rypsiöljy on hyvä vaihtoehto sekin. Oliiviöljyn hinta on kalliimpi kuin rypsiöljyn, joten jos kokee että rypsiöljy on parempaa omalle taloudelle, käyttää sitten sitä. Tämän otoksen perusteella kukin taaplaa siis tyylillään.


1*: http://yle.fi/uutiset/rypsioljy_paljastui_luultua_terveellisemmaksi/5664572
2*: http://www.anttiheikkila.com/blogi/miksi_en_kayta_rypsioljya/
3*: http://reinonravinto-oppi.blogspot.fi/2011/02/rypsioljy-vs-oliivioljy.html
4*: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=skr00004

12 kommenttia:

  1. Tulin vasta vierailulle, jään kyllä ehdottomasti seuraamaan :)

    VastaaPoista
  2. Mukavaa! osallistupa arvontaan, kun se vielä käynnissä on ;)

    VastaaPoista
  3. Hei, mukavaa huomata, että olet löytänyt blogistani tähän aiheeseen sopivaa juttua :)! Tuon tekstin kirjoittamisesta on aikaa 2 vuotta ja uutta tietoa tulee koko ajan. Voisin noihin yllä mainittuihin asioihin lisätä sen, että jos katsotaan rypsiöljyn ja oliiviöljyn säilömistä, niin rypsiöljy on yleensä läpinäkyvässä muovipurkissa kun taas oliiviöljy tummassa lasipullossa. Poikkeuksena kuvassa oleva X-tran oliiviöljy.. Jokatapauksessa muoviin pakkaaminen on huono asia, sillä se päästää läpi kaiken valon ja lämmön, joka pilaannuttaa sitten itse öljyn. Muovista liukenee myös kaikenlaisia myrkkyjä. Lasipurkkiin pakkaaminen kertoo paljon isommasta kunnioituksesta raaka-ainetta kohtaan. Oliivilla on myös paljon pitemmät perinteet kuin rypsiöljyllä. Se mainitaan raamatussa ja joissain kirjoituksissa puhutaan jopa lääkinnällisistä vaikutuksista. Mitä tahansa sitten ostattekin, niin välttäkää muovipakkauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa että tulit sitten käymään täällä mun blogissa:) Joo, uutta tietoa tulee koko ajan ja sen kanssa täytyy olla kriittinenkin, että mitä valitsee. Ainoa täysin rypsiöljyä vastaan oli Heikkilä blogissaan, joka sullakin mahtoi lähteenä olla omassasi :) Ja asioita tutkitaan koko ajan, plus nyt tämä "trendi": terveys saa ihmiset syömään vaikka multaa jos siitä on tarpeeksi hehkutusta... Ei vaineskaan. :)
      Joo, noi muovipakkaukset on lähinnä ostettu hinnan takia, kun mulla on hieman pihi (mutta erittäin rakas) mies, ja olen sitten samalle tielle pyrkinyt minäkin. Hyväpä kun tuon mainitsit, taitaapa seuraavalla kerralla kauppakassiin sukeltaa mainitut öljyt mieluummin lasipullossa, kiitoksia vaan vinkistä !! :)

      Poista
    2. Kyllä seurailen varmasti jatkossakin ja tsemppiä sulle kehoprojektiin :). Heikkilän juttuihin olen monesti viitannut blogissani, mutta heikkilällä on vähän liian radikaalit näkemykset asioista ja se on yksi syy minkä takia sitä miestä ei kannata täysin vakavasti ottaa.. Hän yksinkertaistaa usein asioita ja kertoo kovia mielipiteitä, joista ehkä ihmiset saattaa tykätä, mutta asiat kun ei ole mustavalkoisia.. Tärkein sanoma minun blogissani on, että olet mitä syöt. Voit kuitenkin syödä eri tavalla kuin minä.

      Poista
    3. Tervetuloa! :) Ja kiitoksia. Joo, lueskellessani kyllä pomppasi Heikkilän nimi muutamaan otteeseen silmille, ja huomasin itsekin saman vilkuillessani hänen kirjoituksiaan.. Ja juurikin se, että ilman niitä lähdeviitteitä. Sairaanhoidon opiskelijana, jolle koulussa koitetaan opettaa lähteiden merkitsemistä ja sitä, et mistä ikinä tietonsa saakaan, sitä täytyy tarkistaa onko se luotettava lähde. Heikkilästä voi olla montaa mieltä, minä olen sitä mieltä että kunhan perusteet väitteille löytyisi niin sitten katsotaan uudelleen. :)
      Joo mä mahdoin lukeakin sun tekstin "olet mitä syöt" ja se oli mun mielestä todella havainnollistava, ja se gorillaosio aivan mainio! :D

      Poista
  4. Mä laitan oliiviöljyä jo senkin takia että se maistuu paremmalle. Ei tarvi muuta salaatinkastiketta!
    Oon lukenu ton Heikkilän pari kirjaa (olen entinen karppaaja) ja hänen mielipiteet asioihin on välillä todella jyrkät ja perusteet mitä sattuu. Tiedän kyllä henkilöitä jotka pitävät häntä ravintoasioissa jumalana, mutta itse hieman vierastan noin jyrkkää ajattelumallia.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista juttua - kivaa luettavaa.

    Itse vannoutuneena oliiviöljyfanina olen tänä vuonna kääntynyt rypsiöljyn puoleen. Hyvän makuisia (ja yhtä lailla pahan makuisia) löytyy molemmista mutta tärkein ja se isoin plussa rypsärissä on sen kotimaisuus eli jätetään öljyeurot Suomeen - tuetaan Kreikkaa muuten :-)

    VastaaPoista
  6. Tähänpä voisin minä myös kirjoittaa tuosta Heikkilän jyrkästä kommentista Rypsiöljyn suhteen,,tulee jotenkin jakautunut olo,ei tiedä mitä uskaltaisi käyttää noista öljyistä,kun niin hehkutetaan,jotta rypsi käy hyvin traktorin käyttöaineeksi,en toki halua sellaista itse käyttää,,mutta,,,mutta,,mikä on totuus oliivi vaiko rypsi vaiko avokado

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä totuutta tuskin on. Kun vertaillaan rasvoja keskenään, niissä on eroja mutta se kuinka merkittäviä on aina hieman tulkitsijan silmissä. Mä olen sitä mieltä, että kun käyttää kasviöljyjä (ei kovetettuja) niin ei voi kovin metsään mennä. Heikkilän kommentit ovat kovin jyrkkiä, ja toki on oma määrä ihmisiä jotka luottavat Heikkilän sanaan kuin hullu puuroon. Saattaa siellä totuuden siemen piillä, mutta rypsiöljy ei nyt niin huonoa tavaraa ole (vaikka kelpaiskin traktorille polttoaineeksi) ettäkö sillä terveyttään pilaisi.

      Poista
  7. Kirjottelin omaa pohdintaa aiheesta tänne :) : http://petterilindblad.blogspot.fi/2015/09/oliivioljy-ja-rypsioljy-vertailussa.html

    VastaaPoista
  8. Kirjottelin omaa pohdintaa aiheesta tänne :) : http://petterilindblad.blogspot.fi/2015/09/oliivioljy-ja-rypsioljy-vertailussa.html

    VastaaPoista

Jätä sananen - oli se sitten risuja taikka ruusuja! Vinkit, ehdotukset ja neuvot otetaan vastaan ilomielin! Jos on jotain kysyttävää, kysy! :)