Sivut

torstai 29. elokuuta 2013

Arkeen totuttelua

Pahoitteluni hiljaisuudesta! Tässä on hoidettu jos jonkinmoisia asioita taloon liittyen ja ihan hyvältä vaikuttaa vielä toistaiseksi kaikki. Tiistaina alkoi koulukin! Oli ihan mukavaa palata koulunpenkille, vaikka nyt heti huomasi sen, että on se luennoilla istuminen ihan omanluokkaistaan touhua.

Parin viikon takainen treeni teki sen, että mulla on nyt ollut alaselkä aivan mielettömän kipeä aamuisin ja ylipäänsä ylösnoustessa. Höh. Täytyy nyt seurailla asiaa mut eiköhän tässä helpota toivon mukaan piakkoin.

Syömiset on menneet ihan hyvin, yrittänyt kaiken touhun keskellä kiinnittää huomiota niin paljon kuin on pystynyt. Tiistaina ajattelin mennä koulun ruokalaan syömään, mutta tietty sitten olin unohtanut väärän opiskelijakorttini lompakkoon, joten se siitä. Eilen pääsin sentään syömään asti, nyt kun en ole jaksanut miettiä eväs-asioita kaiken tämän hässäkän keskellä. Kokosin lautaselle mahdollisimman paljon salaattia ja kasviksia ja lautasmallin mukaan sitten muuta.

Eilen illalla iski tajuton migreeni, ja tänään sitten en sen vuoksi mennyt kouluunkaan kun olo oli niin kehno, oksetti ja pyörrytti ja kipu oli jotain aivan sanoinkuvaamatonta... onneksi nyt jo helpottaa.

Sain myös kohtuullisen määrän työvuoroja tälle viikolle, mikä on mielestäni hyvä, ehdin vähemmän keskittyä asuntoasioihin nyt kun enää jäljellä on pientä hiomista asian suhteen, ennen kuin alkaa suuri remontointi, jos talosta kaupat tehdään! Pitäkää peukkuja!

Huomenna suunnitelmissa on suunnata heti aamulla salille, ja viikonloppuna myös töiden jälkeen. Arkeen totuttelu siis alkakoon!

2 kommenttia:

  1. Vinkki! Alaselän kipu oli mulla persjumi! Eli oli "vaan" hanurin lihakset jumissa :DD Kipeetä se silti teki.

    VastaaPoista
  2. Kiitokdia vinkkelistä!! täytyypä kokeilla venytellä ja pyytää miestä hieromaan hanuria xD kipeä tuo on, hyvä kun aamuisin saa kaasua ja kytkintä painettua kun tekee kipeää :/

    VastaaPoista

Jätä sananen - oli se sitten risuja taikka ruusuja! Vinkit, ehdotukset ja neuvot otetaan vastaan ilomielin! Jos on jotain kysyttävää, kysy! :)