Sivut

maanantai 9. syyskuuta 2013

Treenikielto

Sieltä se sitten tulla pärähti. Selkä tuntui jo helpottaneen perjantaina, joten en silloin aamulla sitten soittanutkaan aikaa terveyskeskukseen... Lauantaina herätessäni, nukuttuani kerrankin hieman pidemmän yön, selän kipu oli niin kamala, etten kyennyt tekemään yhtikäs yhtään mitään. Meidän piti H:n kanssa siivota, kun omat vanhempani olivat tulossa käymään, mutta minä en kyennyt kuin makaamaan sängyssä, vaikka liikkuminen toisaalta kipuun auttaakin. Tällä kertaa vaan liikkuminen oli liian tuskaista.

No, aikani maattua sain napattua sitten kaksi särkylääkettä ja pääsin ylös sängystä. Silti, särkylääke ei vienyt kipua pois kokonaan, vaan sitten kun nyt kerta pääsin ylös, en hirveän mielelläni istunut koko loppupäivänä. Kävimme katsomassa meidän omaa taloamme, äiti ihastui siihen myös ihan täysin. 
Vanhempani olivat sitä mieltä, että varaa nyt aika herrantähden yksityiselle niin saat selvyyden selän tilaan.

Ja minähän varasin. Eilen sängystä kampeaminen onnistui hieman vähemmällä vaivalla kuin lauantaina, ja menin lääkäriin, varasin ajan erikoislääkärille, sillä ajattelin että turhahan tässä on monen mutkan kautta mennä. Otropedi sitten pyysi minua kävelemään varpailla, kantapäillä, kumartelemaan yms. Ja sitten kun istuin alas, hän ilmaisi asiansa: välilevyn rappeuma. Otetaan vielä magneettikuvat tällä viikolla (kunhan vakuutusyhtiö hoitaa maksusitoomuksen) ja siitä nähdään sitten tarkemmin.

Mutta nyt. Viikon sairasloma, treenikielto viikoksi. Pakko se on silti sairaslomasta huolimatta mennä koulun penkille istumaan, ei siitä koulunkäynnistä muuten mitään tule. 

Vanhuus ei näemmä tule yksin.... 

4 kommenttia:

  1. Auts :( paranemisia ja otahan nyt tosiaan rauhallisesti!

    VastaaPoista
  2. Voi ei! Kuullostaa pahalta! Toivottavasti istuminen ei pahenna kipuja enempää. Ota rauhallisesti!

    VastaaPoista
  3. Joo yritän ottaa rauhallisesti! melkein pakkokin kun ei oikein pysty mitään tekemään ilman kipulääkitystä ja lääke vaan väsyttää :/ tosin nyt varmaan sain ihan sopivan lääkkeen, joten ei nyt ihan heitetä kaikkea toivoa kankkulan kaivoon. Istumiseen sain nyt kiellon et ei sais kovin pitkiä aikoja istua, mieluummin liikkeessä tai maaten kivun rajoissa. :)

    VastaaPoista
  4. Joo ja istuminen on kyllä pahentanut kipua, koulussa kun ei oikein istumisen jälkeen pysty liikkumaan ja tekee niin kipeää... Autollakin ajaminen olisi pahasta, mutta minkäs teet kun muuta vaihtoehtoa ei oikein ole :)

    VastaaPoista

Jätä sananen - oli se sitten risuja taikka ruusuja! Vinkit, ehdotukset ja neuvot otetaan vastaan ilomielin! Jos on jotain kysyttävää, kysy! :)