Sivut

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Lomalomaloma!

Vielä kerkeää... Noniin, tänään siis aamulla vaa'alle astuin jälleen kerran. 104,8kg. Hieman nousua viime viikkoon, mutta H:kin tänään totesi, että vaikka paino sahaakin, se on kuitenkin mennyt todella hyvin alaspäin. Niinhän se kyllä on, vaikka sahaaminen on harmillista. Ainakin mun mielelle. 

Kyykyt on onnistuneet, töissä kyykkäsin tauoilla osan. Keskiviikkona illalla olin niiiiin väsynyt pitkän iltavuoron jälkeen, että sitten kun pääsärky ennen viimeistä asiakaskäyntiä syöksyi tietoisuuteen, en enää jaksanut sitten kyykätä. Joten lepopäivä haasteessa merkattu siirtyi päivää edelle, ja kyykkyjä on nyt sit jatkettu sen mukaan.

Mulla alkoi loma!! Vihdoinkin. Nyt kaks viikkoa sitten saa lepuuttaa itseään työstä. Maanantaina on lähtö reissuun, josta tullaankin ensi viikon lopulla vasta kotiin. Sitten pari yötä kotona ja jälleen reissuun. Pyrin kuitenkin kuulumisiani kertomaan matkaltakin!

ps. meikäläinen repäisi. Nyt kuusi vuotta mustahiuksisena, aloin kaivata muutosta. Kaikkimulletännehetinyt-minä päättikin sitten eilen perjantaina varata ajan heti työpäivän päätteeksi kampaajalle. Kolme tuntia istuskelin, ja nyt lähestulkoon puolet mun päästä on vaaleaa. Aivan mielettömän hyvin lähti musta tukka blondiksi. (tosin ensin se oli ihan keltainen, ja tyvestä valkoinen, latvat tummankeltaiset, värin jälkeen koko homma tasoittui semmoiseksi kellertävän vaaleaksi) Tarkoituksena on saada siitä vielä tässä ennen koulun alkua osittain musta, osittain tuhkanvaalea. Mä uskalsin!

8 kommenttia:

  1. Hyvää lomaa!

    Vaihtelu virkistää välillä, päänkin värissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No joo, varsinkin kun samaa tukkaa on katsonut 6v... :D

      Poista
  2. Värin vaihtaminen tekee ajoittain hyvää. Mikä tää kyykky haaste oli. En jotenkin löytänyt mistään. Voisin lähteä mukaan.

    VastaaPoista
  3. Joo, jänskättää vaan tottuuko tähän sitten kovinkaan nopeasti, vieläkin kun peiliin katsoo, sieltä tuijottaa takasin joku outo... :D
    Kyykkyhaaste löytyy kesäkuun teksteistä Haasteet! http://pieninaskelintulevaan.blogspot.fi/2013/06/haasteet.html

    VastaaPoista
  4. Hyvää lomaa!
    Mä leikkasin muutama vuosi sitten blondit puoliselkään ylettyneet hiukseni ihan lyhyiksi ja värjäsin punaseks. Samana iltana lähdin kaverin kans paikalliseen baariin ni kukaan ei aluks tunnistanu mua :D Totuin tosi nopeesti ja siitä lähtien on ollu lyhyt malli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hauskaa järkyttää ihmisiä, vai mitä? ;) hyvähän se välillä on koittaa jotain normistaan poikkeavaa, ties vaikka sitä itse sitten jääkin blondille tielle...

      Poista
  5. Voi vitsi kun iteki vois vetästä joskus radikaalisti blondiksi! Mulle vaan ei sovi vaaleat hiukset, ei sitten yhtään! Vaaleat raidat vielä menee mutta muuten on pysyttävä tummanruskealla ja mustala linjalla. Syksyisin heittäydyn hurjaksi ja vetäsen ihan punaiseksi. ;)

    Tsemppiä kyykkyhaasteeseen, itelläni on menossa 7. päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ei taas lainkaan sovi punainen... :D mun naama on niin punasävyinen jo valmiiks et punainen vaan korostaa sitä :D

      Poista

Jätä sananen - oli se sitten risuja taikka ruusuja! Vinkit, ehdotukset ja neuvot otetaan vastaan ilomielin! Jos on jotain kysyttävää, kysy! :)