Sivut

tiistai 29. tammikuuta 2013

Se tapahtuu sittenkin, vai tapahtuuko?

Mä en nyt voi uskoa tätä todeksi! H otti lauantaina kuvat musta aivan kuten silloin alkuun. Nyt vasta tänään laitoin ne vierekkäin ja vertasin. En voi uskoa, mutta itse näen kuvassa muutoksen! Ehkä mun pitäis nyt miettiä kaksi kertaa ennen kuin laitan kuvaani tänne.... Mutta kiusaus on suuri, josko mun omat silmät valehtelee sittenkin. Kyllähän mulla on hoikistunut olo, ja tuntuu housutkin löystyneen... Harmikseni alkuun otettiin kuvat vain edestä, nyt tosin lauantaina otettiin sekä sivusta että takaa myös. Jatkossa näin.

Harmittaa ihan etten päässyt tänään nyrkkeilemään, kun pakkopullana iskeytyi tutkimusartikkelianalyysin tekemistä, palautus olisi ylihuomenna. En tosin saanut kovin paljoa aikaiseksi, en jaksanut keskittyä englanninkieliseen artikkeliin kirjoittaakseni siitä analyysia suomeksi. Lähdin koiran kanssa ulos, ja huomasin miettiväni, että menisinkö sittenkin pidemmän lenkin, johon itselleni sitten totesin, että ei nyt näin myöhään enää, eiköhän se tunti kävelyä päivässä riitä. Joku päivä voisin kyllä todella kävellä pidemmän lenkin.





Mutta, ennenkuin jänistän..... (EI HERKIMMILLE!)









 Omat silmäni näkevät eroa, jolleivät vallan valehtele. Käsivarretkin näyttäis hieman pienentyneen, vaikka tosin suurin muutos on tossa vyötärö-vatsa-lantio akselilla....

6 kommenttia:

  1. Eron todella huomaa! Hienoa, onnittelut! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia! Antaa kyllä hieman motivaatiota jatkaa kun muutkin huomaa muutoksen, eikä omat silmät valehtelekaan!

    VastaaPoista
  3. Kyllä sieltä ihan selkeästi vyötäröä on tullut esiin! Hieno suoritus, jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
  4. On todella eroa!
    Onks uudempia kuvia napattu?
    -Pinkki pingu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Onhan niitä nappailtu kuukausittain, löytyy kuvia-välilehdeltä ja samoin myös Huii!-kirjoituksesta Huhtikuussa :D

      Poista

Jätä sananen - oli se sitten risuja taikka ruusuja! Vinkit, ehdotukset ja neuvot otetaan vastaan ilomielin! Jos on jotain kysyttävää, kysy! :)