Sivut

tiistai 29. tammikuuta 2013

Tyytyväisyys omiin valintoihin

Aamulla heräsin jälleen hieman ennen kuutta. Ei ollut enää samanlaista taistelua päästä hereille, vaikka oli nukkunutkin hieman vähänlaisesti. Koiran kanssa lähdin tyhjällä vatsalla lenkille, eikä sitä vissiin oikein innosta tämä elämäntapamuutos - sitä sai vetää perässään jo vartin jälkeen. Joka aamu se vilkuilee jokapuolelle, ihan kuin pelkäis jotakin. Noh, saanee luvan tottua pikkuhiljaa tuohon aamuiseen puolituntiseen.

Aamiaiseksi söin eilen kaurapuuroa, johon pistin pakastemustikoita ja sokeritonta mehukeittoa. Tänä aamuna vaihdoin kaurapuuron ruispuuroon. Lounaaksi kasvisgratiinipataa ja leipää, sama tänään. Ruoka oli onneksi maukasta, johon H:kin totesi, että hyvä ettei mennyt hukkaan raha ja vaiva. Ensimmäiseksi kasvisgratiinintapaiseksi harvinaisen hyvää tulikin.

Eilen pääsin vielä töiden jälkeen uimaan, ja puoli tuntia uituani osallistuin vielä 45minuutin vesijumppaan. Vesijumpan vetäjä päästi minut kokeilemaan ekan kerran ilmaiseksi, kun tokaa kertaa vasta koko uimahallissa ja en tiennytkään vielä että jumpasta tulisi maksaa ohjausmaksu erikseen. Kiitokset vaan vetäjälle, kun sain ilmaiseksi mukaan tulla, jumppa teki kyllä hyvää ja voisi vakaasti harkita käyvänsä vesijumpassa useastikin.

Illalla jaksoin vielä lähteä puolen tunnin lenkille, jonka jälkeen käytiin kaupassa. Ostin magnesiumlisän, josko siitä olis apua tohon liikunnan aikana kramppaavaan jalkaan. Sorruin myös ostamaan uudet urheilukamppeet, mustaoranssit steamin housut, topin ja hupparin. Aamulla lenkillä totesin, kuinka hyvä huppari onkaan, pehmeä ja lämmin. Uimalasitkin tarttuivat mukaan ostoskärryyn.

Tänään täytyy tyytyä pelkästään tunnin kävelyyn, kouluhommat vaatii tämän päivän huomion totaalisesti, vaikka mielitekona olis mennä nyrkkeilemään tänään. Torstaina sitten. Huomenna ennen työvuoroa jälleen uimaan.

En voi nyt muuta sanoa kuin sen, että olen ylpeä siitä, että olen jatkanut tätä elämäntapamuutosta näin pitkään, ikinä koskaan ennen en ole saanut ylläpidettyä näin pitkään tällaista päätöstä. Liikun enemmän, syön paremmin, nukun paremmin ja paino putoaa (hitaasti mutta varmasti, at least I hope so). Housut tuntuvat yhäkin vaan löysiltä, ehkä en kuvittele sitä, vaan joku hyötykin tästä oikeasti on ja niistä pudonneista muutamasta sadasta grammasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä sananen - oli se sitten risuja taikka ruusuja! Vinkit, ehdotukset ja neuvot otetaan vastaan ilomielin! Jos on jotain kysyttävää, kysy! :)