Happy New Year 2015!

Uusi vuosi, uudet kujeet! Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2015 jokaiselle! 

Tänään on tiedossa hieman herkuttelua aviomiehen ja mahan kera kotosalla oleillen. Mitä teillä tehdään uutenavuotena? Meille on perinteeksi muodostunut katsoa aina elokuva ja käydä saunassa, raketteja emme ole ampuneet yhdessäolomme aikana, emmekä varmaan tule ampumaan tulevinakaan vuosina. Mutta hyvä näin, uuden vuoden vastaanottaminen on mukava tapahtuma ja sellaisena sen pidämme. 

Tänään tein mielenkiintoisen löydön prismasta. Elämme aktiivisuusrannekkeiden ja nappuloiden, sovellusten, mittareiden ja kaikenlaisten härpäkkeiden aikaa. Caloriscan aktiivisuusmittarinhan minä jo omistan, mutta siinä tiettyjen "ominaisuuksien" uupuminen tekee omasta aktiivisuuden seurannasta hiukan "hankalaa". Ainakin kun on helpompiakin vaihtoehtoja saatavilla...

En mitenkään erikoisemmin etsinyt, vaan silmiini osui hyllyssä alennuksessa oleva Fitbit Zip aktiivisuusmittari. Pieni, kirkkaanvärinen nappula paketissa kiinnitti huomioni heti. Tutkin sitä aikani ja totesin, että nyt kun kerta on alennuksessa, voisin ehkä harkita. Mies tutki myös ja totesi että tulisi itselleenkin käyttöön. Niin kärryihin eksyi kaksi kappaletta Fitbitin Zip-mittareita. Mulle limenvihreä ja miehelle musta. 

Kun pääsimme kotiin ja tutustuin mittariin, hihkuin ilosta. Sovellus iPadille, jonne mittari tallentaa tietoja on helppokäyttöinen ja selkeä. Mittari on pieni ja söpö. Sovellukseen saa kirjattua myös päivän aikana syödyt kalorit (ruokapäiväkirja) sekä juodun veden määrän. Siihen asetetaan oma paino ja pituus, jonka mukaan sitten mittari mittaa päivän aikana kulutetut kalorit aktiivisuusmittarin avulla.

Sovellukseen saa asetettua myös itselleen tavoitteen. Tavoitteen saavuttamiseksi tarjolla on neljä erilaista tasoa, jonka mukaan voisi laihtua viikossa 0,2-0,9kg vaihdellen sitä kalorimäärää mitä tulee suun kautta nautittua. 

Kuvassa Tavallisen kokoinen lyijytäytekynä havainnollistamassa mittarin pientä kokoa :)

Noh, meikäläisellä tällä hetkellä loppuraskauden kauniit vaivat - liitoskivut, selkäkivut, väsymys yms. tekevät sen, etten voi paneutua heti tavoittelemaan esim. 10 000 askelta päivässä. Eikä nyt ole tarkoituskaan. Mitataan ensin aktiivisuutta ylipäätään. 

Siksi, koska näitä laitteita nyt on vain hauska omistaa... ;) Toivon mukaan tästä olisi jonkinlaista hyötyäkin. Se jää nähtäväksi.

Ehdottomuus pannaan!

Pian vaihtuu jälleen uusi vuosi. Tuleva vuosi tuo mukanaan niin paljon ihania asioita. Odotan innolla sitä, että pääsen synnyttämään, tapaamaan pienokaiseni näiden mahakuukausien jälkeen. Odotan innolla sitä, että pääsen yrittämään jälleen uudelleen painonhallintaa eri kantilta kuin esim. vuosi sitten. 

Toivon tulevalta vuodelta jonkinasteista stressittömyyttä. Olen aivan liian herkkä ollut aina stressaamaan kaikesta, joten ehkä se olisi aika jättää taakse. Toivon, että tulevana vuotena saisin tiputettua painoa pois, mutta tärkeämpää minulle olisi se, että saisin taas totuteltua terveellisempiin elämäntapoihin, tapahtui painolle mitä vain. Uskon, että paino putoaa jos elän terveellisesti, mutten aio tällä kertaa asettaa mitään erikoisempaa tavoitetta kuin sen, että panostan elämänlaatuun ja terveellisiin elämäntapoihin. 

En haluaisi kohdata samaa pakkopulla-asennetta enää kuin kohtasin vuosi sitten. Kaikki levähti selkeästi käsiin kun jokainen tekeminen oli "pakotettua" ja ei niinkään sitä "omaa". Haluan lähteä liikkeelle ilman erikoisempia sääntöjä, kokeilla uutta ja miettiä mikä omaan elämään istuu parhaiten. 

Tulevana vuonna olenkin melko täydellisesti poissa kouluelämästä ja työelämästä. Sinänsä se helpottaa omalla tavallaan elämän suunnittelua ja on "aikaa" panostaa ruokaan ja liikkumiseen. Sinänsä se omalta osaltaan vaikeuttaa, kun elämään tulee jälleen muutoksia - se oma pieni lapsonen joka tarvitsee, eikä sitä voi tietää ennalta miten se muhun vaikuttaa. Kuinka väsynyt sitä on, kuinka paljon jaksaa ja mitä jaksaa. 

Kuitenkin terveelliset elämäntavat taas helpottavat jaksamista, joten niihin panostaminen ei ole turhaa oli tilanne mikä tahansa. Mutta tällä kertaa ilman pakotteita. Parhaani teen ja se saa riittää. Huonoja päiviä tulee ja menee, ne mahtuu ja kuuluu elämään. Ehdottomuus pannaan, tietyissä rajoissa!

I will be back

Syvä hiljaisuus.

On vierähtänyt liian pitkä tovi siitä, kun viimeksi olen kurkkinut blogin puolelle. Taisin vetää omat ajatukseni niin solmuun, että tauko projektista ja blogista oli paikallaan.

Niin paljon on tapahtunut, että tulisin kirjoittaneeksi romaanin, jos erittelisin jokaisen asian erikseen...  Ehkä pääsette kärryille vielä :)

Mutta! Mulla on suuria uutisia!

Kesäkuun 2. päivänä sain vahvistuksen sille, että pelkoni lapsettomuudesta oli jokseenkin turha, vaikka kroppani tarvitsikin käynnistelyapua hormoneista. Raskaustesti nimittäin näytti positiivista! Parin viikon päästä positiivisesta testistä alkoikin sitten ah niin ihanat raskausvaivat - pahoinvointi!

Halailin pönttöä usein, aina raskausviikolle 20 asti. Pahoinvointi vei sairaalaan osastohoitoon nesteytykseenkin. Kesän helteet tekivät pahoinvoinnin sietämisestä todella hankalaa. Nyt sitten ollaan sairaslomalla verenpaineiden vuoksi, kohosivat huonoihin lukemiin liiasta rasituksesta. Nyt Joulu alkaa lähestyä, ja raskausviikkojakin kertynyt nyt jo 30. Hurjaa, kuinka nopeasti aika kiitää.

H:n kanssa käytiin myös sanomassa maistraatissa "tahdon" lokakuussa ja niin minusta tehtiin Rouva R. Juhlat olivat pienimuotoiset, vain lähimmät omaiset olivat mukana juhlistamassa päiväämme.

Ajattelin aktivoitua blogin saralla nyt kun koulupaineet alkavat helpottaa ja oma pää ei ole enää niin solmussa. Kun vauva syntyy, paneudun jälleen projektin kimppuun siihen tahtiin kun elämäntilanne sallii. Aloitan siis projektin alusta - puhtaalta pöydältä. I will be back.

Ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa

Kateus. Riittämättömyys. Huono omatunto. Syyllisyys. Huonommuus. Epäonnistuminen. Pelko. Pakollisuus. Masennus. Ahdistus. Laiskuus. Saamattomuus.

Hyvin negatiivisia sanoja, jotka kuvaa olotiloja joita nyt olen kokenut. Olen monta kertaa mutustellut asiaa ja nyt tuntuu vasta siltä, että saan sen ulos. Mä olen ehkä saattanut jopa löytää sen taaimmaisen syyn, miksi on tuntunut tuolta. Tunnen syyllisyyttä, koska paino pääsi nousemaan loppuvuodesta ja nyt kun mennään vielä yli lähtöpainon. Ja... Mä sittenkin vaadin liikaa itseltäni. Vaadin asioita, joihin yksinkertaisesti en vielä kykene.

Laadin aikatauluja ennen harjoittelua, johon mahdutin kolme kertaa viikossa kunnon liikuntaa ja seitsemän kertaa kävelylenkkejä, koska tunsin, että se on ainoa keino, jolla saan painoa pois. Onnistuin viime keväänä sillä, että jostain kumman syystä mulla oli intoa käydä lenkillä kaksi kertaa päivässä, sen lisäksi vielä uimassa ja kuntosalillakin. Mä en sais verrata nykytilannetta entiseen.

Niin, miksei muka? Koska ehkä mun täytyy takoa lekalla kallooni se fakta, että mä vielä kuntoudun selkäleikkauksesta. Mä olin melkeen kolme kuukautta sairaslomalla kunnon tekemisestä. Kuukauden täydessä vuodelevossa. Ja niiltä lähtökohdilta vaadin itseltäni yli kymmentä liikuntakertaa viikossa heti alkujaan? Sitten kun en jaksa tai pysty lähtemään ja toteuttamaan suunnitelmaa, lamaannun ja koen epäonnistuneeni.

Muistamatta sitä, että vähempikin riittää. Unohtaen periaatteen, jolla lähdin alunperin liikenteeseen - pienin askelin. Nyt yritin yhtäkkiä jostain kumman syystä harpata liian isoja askelia ja tulikin astuttua kuoppaan. Ei koko kakkua kerralla tai tulee ähky?

Raja sen välillä, mikä on armollista itselle ja mikä on silkkaa laiskuutta ja saamattomuutta on häilyväinen. En voi vaatia itseltäni harjoittelun lisäksi liikaa, koska sekin on jo tarpeeksi totuttelua monen kuun sairasloman jälkeen. En kuitenkaan halua vaatia liian vähän, mutta en ehkä vielä osaa päättää mikä on tarpeeksi vähän, mutta tarpeeksi.

Rehellisyyden nimissä, oon myös ollut vietävän kateellinen lukiessani muiden blogeja ja heidän onnistumisiaan.

Lapsettomuuden pelko, ja joku kummallinen omatuntoni ääni joka kimittää takaraivossa, etten saa lapsia ellen laihdu paljoa, vievät mielen kanveesiin. Siksikään en oo saanut mitään aikaiseksi. Koska haluan kaikkitännemullehetinyt! Yhdessä yössä -40kg ja raskaaksi, että posahtaa. Tosiasia on, että se ei mene niin.

Näistä tunteista pitäis päästä eroon. Pitäis oppia taas vaan iloitsemaan jokaisesta askeleesta joka on lähemmäs tavoitetta, eikä yrittää liikaa. Silloin se menee tähän.

Tikulla silmään sitä, joka menneitä muistelee. Nyt on aloitettava yksinkertaisesti vain puhtaalta pöydältä, nollatasolta.

Se ken kuuhun kurkottaa, tähtiin kapsahtaa. Tavoite korkealla, mutta vähäkin riittää. Näillä eteenpäin.

Ruuvi löysällä?

Täytyy olla niin, että oon aika hiton laiska tai saamaton kun väitän, etten kerkeä syömään kuudesti päivässä saati sit käymään kävelyillä. Pääkopassa joku vika, nyt pitäis vaan yhdistää ne katkenneet piuhat toisiinsa.

Mä tiedän tasan tarkkaan mitä mun olisi tehtävä et saisin painoa pois. Miks mä en sit vaan tule tehneeksi niin? Joku piuha on selkeesti katki, tai ruuvi liian löysällä, kun en saa aikaiseksi. Pännii kun selkä ei kestä mitä tahansa. Pännii kun vuorokaudessa ei ole kuin ne iänaikaiset 24 tuntia. Ajankäytön haasteita? No riippuu mistä vinkkelistä kattoo, joo ja ei.

Harjoittelupäivään mulla hukkuu semmoset kymmenen tuntia. Nukkuminen hävittää kahdeksan. Kyllähän siihen nyt hiivatti sentään jää aikaa vielä kuusi kokonaista tuntia! Turha mun on väittää et se kuusi tuntia uppoaa siihen, et huolehdin kodista, koirista ja itsestänikin käymällä suihkussa ja jotain sinne päin. Eihän siihenkään uppoa kuin se maksimissaan pari tuntia. Sillä vähällä neljällä tunnillakin tekis paljon jos sais aikaiseksi.

Muttakun! (se kuuluisa nytkehitäntähänjonkuntekosyyn-lausahdus) Harjoittelupäivän jälkeen on melkoisen puhki. Selkä ei kestä mitä tahansa. Kaipaa sitä, et saa olla ihan rennosti. Ei huvita. Ei jaksa. Ei halua. Vai haluanko sittenkin?

Tuntuu et joku punainen lanka tästä touhusta on nyt hukassa. Kyllä - mä haluaisin enemmän kuin mitään muuta päästä eroon näistä kiloista, haluaisin saada lapsen, haluan vaikka mitä elämältä. Onko lanka hukassa siksi, että pelkään epäonnistuvani? Pelkäänkö sitä, että kaikesta yrittämisestä huolimatta en onnistukaan niissä tavoitteissa joita itselleni asetan? Epäonnistumisen pelko on aika luonnollinen ja alkukantainenkin pelko tässä nykymaailmassa kun lähes kaikkeen on vastaus jo ennalta.

Varsinkin tässä. Tiedän just enkä melkeen mitä mun pitäis tehdä et saisin onnistumista aikaan. Tiedän et voisin onnistuakin jos vain tekisin. Vai onko sittenkin vika siinä, että se mitä tiedän että pitäis tehdä on sittenkin väärä tapa mulle? Vai onko sittenkin kyse siitä, että olen laiska ja saamaton? Yritän ottaa elämän rennosti, etten liikaa stressaisi kaikesta nyt kun on taas montaa rautaa tulessa. Jotain vaan täytyis takoakin, et sais jotain tulostakin, ei ne siellä tulessa hengaamalla ketään hyödytä.

Gynekologilta sain eilen puhelinsoiton, eikä mussa ole mitään perustavalla tavalla vialla. Eipä ainakaan ole mistään vaihdevuosista kyse! Toisaalta on helpottavaa tietää, että mä voin saada lapsia, hoidoilla edes jos ei muuten onnistuta. Vai tiedänkö? Puolukkapäivät kun on hukassa täysin, tuntuu et onhan se nyt hittovie mahdotonta mitään saadakaan, lasta ainakaan. Ehkä se sit on se, mikä mua jarruttaa tässä, vaikka nyt pitäis vaan lähinnä toimia eikä jäädä märehtimään.

Argh.

Hedelmällisyys ja ylipaino

Tossa yhteen aiempaan tekstiini oli kommentoitu painon ja hedelmällisyyden yhteyttä. Sitä on nyt tullut pohdiskeltua enemmänkin, kun tilanne on nyt tämä, että puolukkapäivät on hukassa ja ylipainoa tosiaan on.

Tieteellisestikin on todistettu se, että ylipaino todella vaikuttaa hedelmällisyyteen laskevasti. Se missä määrin kehenkin, on yksilöllistä. Jollekin ylipainoiselle ei tuota mitään vaikeuksia tulla raskaaksi, ja toinen taas ei tule raskaaksi helposti vaikkei painoa olekaan läheskään yhtä paljon liikaa kuin toisella. Joten se, miten mun painotilanne vaikuttaa on hämärän peitossa. Tietäähän sen nyt, että se todella vaikuttaa mulla, valehtelisin jos väittäisin että se ei vaikuta mulla mihinkään, mut se, et millä tavalla se vaikuttaa, laskevasti tietty, mut kuinka paljon, sitä on vaikea arvioida.

Ajoittain välillä se masentaa. Olen itse päästänyt tilanteen tähän, ja siitä on vain yksi tie ulos. Ei ole mitään taikapilleriä tai taikasanaa millä se ylipaino katoaisi yhdessä yössä. Arvatkaa vaan kuinka paljon se välillä pännii? JEP. Nyt pitää vaan tehdä se itse, päästä eroon kilo kerrallaan näistä pirulaisista jotka vaikeuttavat raskaaksi tulemista. Ajatustasolla se on hyvin yksinkertaista miten painon saa tippumaan. Toteutus on eri asia. Ja se, et kuinka pian se painon pidotus vaikuttaa, tai kuinka nopeasti se ylipäätään lähtee lätkimään.

Monet kerrat olen maininnut täälläkin, kuinka mun hyveistä puuttuu se rakkain, kärsivällisyys. Jääräpäinen olen kyllä, mutta kärsivällinen en.
Tuliskohan sitä kärsivällisemmäksi jos vaan harjoittelisi? Kaipa. Välillä mua pännii todella se, että sitä ylipainoa on, ja et siitä eroon pääseminen tuntuu niin ylivoimaiselta. Se pännii, koska ei ole oikotietä onneen. Nyt se pännii tuplasti kuin vuosi sitten kun kyseessä on myös mun oma hedelmällisyys.

Pelottaa, että vaikka saan painoa pois, en siltikään saa lapsia. Pelottaa että musta ei tule koskaan kenenkään biologista äitiä. Tänään kävin jälleen verikokeissa, nyt selvitetään sit munasarjojen toimintaa - toimivatko ollenkaan vai toimivatko mutta huonosti. Edellisissä hormonikokeissa ei ollut vikaa - kilpirauhashormoni hyvä ja samoin prolaktiini. Noi olis olleet vielä korjattavissa. Jos mun munasarjat ei enää toimikaan, en saa lapsia.

Arvatkaa mennäänkö tässä nyt fiilisten kanssa veitsenterällä?

Paino on laskenut maanantaista 2kg. Kappas, kuinka se aktiivisuuden lisääntyminen saakin nesteet liikkeelle - sitähän se näin lyhyessä ajassa on. Ehkä vähän todellistakin, mut sen näkee joskus.

Pelko. Peikko pirulainen mielen sopukoissa, jonka en kyllä anna vielä kasvaa oikeisiin mittasuhteisiinsa, en ennenkuin kuulee tilanteen oikean laidan. Siellä se silti hengailee takaraivossa... Onneksi on harjoittelu - saa ajatuksia muualle erittäin ihanasti, kun juoksentelee ympäriinsä kuin yliaktiivinen orava. Kunhan tässä ei nyt silti mennä persii eellä puuhun, kaikki on hyvin ja jaksaa odottaa ensi keskiviikkoon, että kuulee tulokset.

Kiirusta ja kuulumisia

Painossa näkyy selvä laskusuhdanne, nyt kun aktiivisuuskin on lisääntynyt harjoittelun myötä. Jos multa kysytään, niin olen kyllä äärimmäisen paljon sitä mieltä, et töissä käyminen pitää monen asian elämässä kunnossa. Vaikka tässä nyt ei palkkaa saa, opin uusia asioita päivittäin, saan elämääni rytmiä ja aktiivisuutta. Tollanenkin palkka kelpaa enemmän kuin hyvin.
Jalat on olleet ihan täyttä muhjua päivien päätteeksi. Tottakai, parin viime kuukauden aktiivisuuden (lue:passiivisuuden) tulos on se, et kun vähän tekee jotain, kroppa väsähtää helpommin. Jalat saavat luvan tottua seuraavan viiden viikon aikana tähän touhuun. Selkä sit taas on ottanut nokkiinsa tästä. Tosin uskoisin kipuilun nyt olevan vain siitä kiinni, ettei se ole tottunut olemaan näin aktiivinen, jaloilla kun viettää koko päivän ja mulla on se surullisenkuuluisa notkoselkä, tottakai se alaselkä siinä sitten rasittuu.

Maanantai oli ihan täydellinen päivä, askeleet täynnä ja kävelyllä kävin, siinä tavoiteltavaa. Mutta nyt kun selkä on nokkiinsa ottanut, otan iisimmin. Päivässä tulee askelia ilman ylimääräistä kävelylenkkiä jo 8000, joten se saa nyt riittää tällä viikolla. Se määrä on kuitenkin ainakin nelinkertainen verrattuna aikaisempaan. Miksipä siis ei olisi jo tohon tyytyväinen. Turha sitä on nyt hötkyillä ja oman selän kustannuksella hankkia niitä askeleita vaikka pakolla. Päätin, että nyt se myötämielisyys omaa itseä kohtaan saa luvan astua voimaan, ei ole järkeä että ahdistun siitä, etten ehdi/jaksa kävelylle nyt kun taas totuttelen uuteen rytmiin. Ei kaikkea kerralla. Armollinen, mutta päättäväinen. Olkoon nuo nyt päivän sanat.

Huomenna on aamuvuoroa, joten illalla oman jaksamisen mukaan aion mennä lenkille - satoi tai paistoi. Jokainen askel on tärkeä, ja pikkuhiljaa niitä kartutellaan lisää.

Kuntovalmentajan mukaan mun tavoite alkuun voisi olla se, että käyn niin monta kertaa viikossa vähintään 20min lenkillä kuin selkä antaa myöden ja alkuun kerran salilla viikossa hänen antamiaan ohjeita noudattaen. Se on jo 100% lisäys entiseen nähden. Sit kun selkä tottuu, siitä sitten kahteen kertaan viikossa, jolloin sekin on 100% lisää entiseen. Ymmärsikö joku mitä ajan takaa? :)

Syömisistä olen ylpeä. Tämän viikon lounaana (eipä ole yllätys) porkkanakeitto joka on tehty kookoslimekermalla (yksi purkki jaettu viidelle päivälle siis), maku on ihana. Raejuustoa sen kera n. 100g. Päivälliseksi on ollut kasviksia, nyrkin kokoinen annos täysjyväriisiä ja kanaa tai lihaa. Välipalana omena kera pähkinöiden, ja toisena kaksi kuntonäkkiviipaletta kalkkunaleikkeleellä ja kurkkua tai porkkanaa. Aamiaiseksi vaihtelevasti munakasta tai rahkaa sokeroimattomalla mehukeitolla. Iltapalaksi rahkaa jos aamulla ei ole sitä tullut syötyä tai sitten kaurapuuro raejuustolla ja marjoilla. Valittamista? noup. Ainakaan omasta mielestäni. Tuolla ruokavaliolla tuskin saavutetaan noususuhdannetta painossa. Lasku sillä, että annoskoot on ok. Eipä ole kyllä tehnyt mieli mitään herkkujakaan, joten ehkä tämä nyt on oikea suunta.

Koulunkäynti lihottaa?

Nyt on vierähtänyt taas jonkin aikaa kun en ole tuntenut oloa kirjoittaa tänne. Johtuu monestakin asiasta...

Söin gynekologin määräämän terolutkuurin, ja kaksi viikkoa vierähti, ilman vuotoa. Gynekologi sanoi mulle, että kahden viikon sisässä pitäisi alkaa, ja jos ei niin raskaustesti. No kyllähän minä sitten kuuliaana tyttönä tein perjantaina testin, joka näytti negatiivista. Eipä ollut yllätys, vaikka "oireita" siihen suuntaan oli, ja on yhä.

Nyt olen käynyt verikokeissa ja maanantaina ensi viikolla saan tietää missä on vika. Ilmeisesti elimistöni ei tuota tarpeeksi estrogeenia, ja vika on selvitettävä. Saa nähdä mikä on homman nimi, nyt vain odottelua.

Perjantaina itkin moneen otteeseen. Kyllä, kieltämättä mua pelottaa, että lapsen saaminen tulee olemaan vaikeaa. Mielessä kävi jo mahdollisuus mummotautiin, jolloin omien lapsien saaminen voisi jäädä kokonaan. Ymmärrätte varmaan, että siinä mielentilassa kirjoittaminen on vähän jäänyt. Maanantaina saa kuulla tuloksia, ja voi olla että joutuu ottamaan vielä lisääkin, jotta tilanne selkiää. Odotellaan.

Olen koko kevään ajan odottanut kuin kuuta nousevaa harjoittelun alkamista. Viime keväänä harjoittelujen aikaan kaikki tuntui sujuvan kuin tanssi, ruokailut olivat kunnossa ja liikuntaakin oli. Koulun alettua painon putoaminen hidastui ja tyssäsi melkeen kokonaan.

Nyt ei ole tapahtunut suurta muutosta suuntaan taikka toiseen. Päivärytmit on olleet törkeän epäsäännölliset, kun koulussa on tunteja milloin sattuu. Siinä sitten yksi (teko)syy siihen, miksi tuntuu ettei mikään ole onnistunut.
Eilen alkoi harjoittelu, heti mulla askelmittari paukkuu yli 10 000, tulin juoneeksi sen 3,5litraa vettä ja syömiset oli erittäin mallikkaat! Vaikka päivän jälkeen väsytti, lähdin silti kolmen vartin kävelylle tuonne pimeälle metsätielle koiran kanssa, vaikka taivaalta tulikin vettä. Onnistuminen heti alkuunsa.

Tulin siis tämän ajatusprosessin kautta siihen tulokseen, että koulunkäynti lihottaa. Epäsäännölliset rytmit, istumista ja vielä vähän lisää istumista, joka johtaa päänsärkyyn ja niin sitä sit ollaan taas. Saa nähdä mitä tuleva viisiviikkoinen tuo tullessaan!

Edellisen viikon yhteenveto ja viikkopunnitus!!

Aamulla heräsin vasta hieman ennen puoltapäivää, ja paino näytti 103,2.
Whoopii. -1,3kg!!

Liikuntaa tuli viime viikolla ihan kiitettävästi :)
Ehkä tästä pääsee hyvin eteenpäin liikuntaa pikkuhiljaa lisäten.

28.1.2014 Tiistai
Kävely koiran kanssa 1.00.42h
Kalorit 508
Km 5
Keskinopeus 5km/h

29.1.2014 Keskiviikko
Tapaaminen kuntovalmentajan kanssa
10min juoksumatolla vauhti nousu 3min välein
Sarjaa kahdella eri laitteella 2x20 ja 5kg
(treeni kesti noin 30min)

30.1.2014 Torstai
Kävely ilman koiraa 32min
Kalorit 281
km 2,6
Keskinopeus 4,5km/h

2.2.2014 Sunnuntai
Kävely koiran kanssa 45min
Kalorit379
km 3,5
keskinopeus 4,9km/h

Tuostako tavoite?

Keskiviikkona tuli käytyä kuntovalmentajan luona. Hänen mukaansa mulla voisi olla tavoitteena -16kg kesäkuun loppuun mennessä... Mitäpä te siihen sanotte?

Tuntuu hassulta, että nyt pitäisikin valmentajan mukaan asettaa tuollainen tavoite. Alle sadan kilon, kyllä, olisi aivan mieletön muutos ja toivottukin sellainen. Yksinkertaista matikkaa; se tarkottaisi 3,2kg kuukaudessa, joka tekisi noin 0,8kg viikossa pudotusta. Tahti siis ihan jopa melkein "rauhallinen". Silti tuo 16 kiloa tuntuu tavoitteena aivan mielettömän suurelta. 

Käytiin läpi ruokavaliota ensin, perusjuttuja aika ruohonjuuritasolla. Valmentaja korosti, ettei tämä ole mikään ihmedieetti, vaan terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, jonka omaksuttuani se on jo elämäntapamuutos.

Kuusi kertaa päivässä. Niin monta kertaa päivässä pitäisi suuhun tunkea jotain. Perusteena se, että pidetään verensokeri tasaisena läpi päivän, ja valmentajan sanoin "varmistetaan ettei sulle tule kertaakaan nälkä kun tätä noudatat". 

Ohjeet hyvin yksinkertaiset, ainakin omaan korvaani. Sain kirjasen, jossa kerrotaan erilaisia ruokavaihtoehtoja eri aterioille, joten se helpottanee kovasti. Mittana käytetään vaa'an sijasta omaa kämmentä ja nyrkkiä. 

Joka aterialla pitäisi olla noin oman kämmenen kokoinen ja paksuinen annos proteiinia, sekä sitten haluttu määrä kasviksia. Päivällisellä nyrkin kokoinen annos hyviä hiilareita, eli tässä siis täysjyväpastaa, -riisiä tai perunaa. Hyvät rasvat, hedelmät, marjat, pähkinät ja rahka. 

Olen nyt noudattanut tuota ruokavaliota kolmisen päivää. Olo on ollut mainio, eikä ole todellakaan tehnyt mieli niitä surullisenkuuluisia hampurilaisia, taikka edes mitään makeaa. Selityksenä yksinkertaisesti se, että kun verensokeri pysyy tasaisena, ei tule tungettua ylimääräistä suuhun. Plus tietty se, että kun ei kerkeä tulemaan kaamea nälkä, ei tule hontattua liikaa kerralla.

Vettä tulisi juoda se kolmisen litraa päivässä. Voihan surku. No ei nyt ehkä surku, mutta se on se mikä on tähän mennessä ollut vaikeinta mulle. Tosin, nyt latasin puhelimeeni applikaation nimeltään Carbodroid, jossa android-ötökän ilme muuttuu sen mukaan iloisemmaksi kun merkkaan juoneeni vettä, tavoitteena se kolme litraa. Muistutuksia pärähtelee parin tunnin välein, jos ei itse muista. Mun mielestä kätevä. Plus, nyt näinä kolmena päivänä olen saavuttanut tavoitteeni! Torstainapa tuli juotua 4litraa vettä... Heti aamulla kun aloitin juomaan vettä, niin illallakin oli vielä jano, niin noinpa se vain täyttyi. Okei, kohtuus kaikessa. Eilen täyttyi tasan kolme litraa. Vaikka onkin pieni juttu, olen siitä ylpeä!

Hyvää viikonloppua kaikille...!

Tämän aamun aamiainen... 

pieni kourallinen sipulihaketta

kolme pallukkaa pakastepinaattia

4tl raejuustoa

3munaa

(pillerit vesilasin rinnalla: omega3-kapseli, magnesiumkapseli sekä D-vitamiininappi)

Täytyy sanoa, että on vieläpä kovin maittava aamiainen! Suosittelen :)

Voisin, mut teen toisin

Aamusella istuskelin itsekseni olohuoneessa ja katsoin ulos. Ilma oli kaunis ja pakkastakaan ei ollut kovin paljon. Takaraivossa paukutti se ainainen ääni "pitäis lähteä lenkille", ja voin todeta että se ei todellakaan auta. Mulle tuli lähinnä melkein masentava olo. Mietin, että mitä se yksi lenkkikerta edes auttaa, jos en sitten kuitenkaan pakonkaan sanelemana lähde ulos. Tuntui, ettei ole merkitystä sillä mitä teen.  Liikunko vai enkö, ihan sama mitä syön.

Pakkopullaa, pakkopullaa.

Söin lounaaksi tuorehernekeittoa, sekä ruisleivän kasviksilla. Siinä se iski. Mulla on nyt nuo ruokailutavat, jotka viime keväänä jo melkeen jäivät pysyviksi. Remontti ja selkä nyt sotkivat kuviota, mutta ne kuitenkin nyt ovat ja pysyvät ilman sen kummempaa miettimistä. Joten siis ei, ei ole kaikki työ mennyt hukkaan.

Lounaan jälkeen sulattelin sitä hetkisen ja katselin auringonpaistetta. Keräsin kimpsut ja kampsut ja päätin lähteä edes vartiksi tutkiskelemaan ympäristöä. Vartti venyi puoleksi tunniksi, kilometri toiseksi, puoli tuntia tunniksi ja yhtäkkiä totesin kotiin päästyäni tarponeeni tunnin ulkona, viiden kilometrin lenkin. Vauhti on hidasta, tiedän. Ja tottapuhuen - I don't care. Pääasia että liikun.

Siinä tarpoessani kerkesin miettimään vaikka mitä. Mä voisin saada painoa pois vaikka kilon viikossa jos mä vaan päättäisin niin. Mä voisin lähteä joka päivä lenkille, liikkua paljon aktiivisemmin. Mä voisin pystyä vaikka mihin kun vaan päättäisin niin. Mutta...

Pudotkoon vaikka kilon tai niinkin vähän kuin sata grammaa viikossa, suunta elämällä on oikea ja se on se mikä merkitsee pidemmällä aikavälillä. Terveellisempi ruokavalio, liikunnan lisääminen uudelleen pikkuhiljaa päivärytmiin, niin että se myös pysyy siellä. Ei ne muutokset yhdessä yössä synny. Ei sitä kiinan muuriakaan päivässä rakennettu. Nyt on aika sille, että iloitsen saavutuksistani enkä murehdi sitä mitä en tehnyt. Ehkä mä niin onnistun tässä vielä.

Miinus pari tekosyytä!

Viikonloppu on tullut vietettyä rentoutumisen merkeissä. Lähdettiin H:n kanssa mun vanhempien luokse espooseen, ja käytiin porealtaassa rentoutumassa saunan yhteydessä, syötiin hyvin ja nautittiin. (Syötiin liiankin hyvin...)

Aamulla paino näytti juuri siltä, että oltiin rentouduttu, 104,5kg. Jippii. No, se ei ole ihme. Muutenkin, jotenkin tuntuu että turvotti jo perjantaina, eli kaikki ei liene pelkästä syömisestä kiinni. Noh, tähän totean vain että ei jäädä tuleen makaamaan.

Eilen sitten hetken keskustelun jälkeen lähdettiin vanhempieni kanssa ostoksille, päämääränä löytää mulle ulkoiluvaatteet. (Saattoi vanhemmat vähän kyrsiintyä siihen, että näillä pakkasilla mulla jalassa tennarit ja takkina miesten löysä huppari...) Voih, mikä hiki siinä tuli. En laskenut, mutta monet kymmenet takit tuli sovitettua, ja voihan pirulainen kuinka vaikeaa onkaan löytää takki. Ainakin jos on kokoa niinkuin mulla, vaikken mä olekaan H:n sanojen mukaan mikään läski.

Liian kallis, liian pieni, kinnaa sieltä/täältä/tuolta... Kunnes lopulta sitten piti karsia jostain kun löytyi se "the takki", täydellinen kaikin puolin, mitä nyt ehkä hieman napakka. Haltin laskettelutakki, värinä valkoharmaapinkki, aivan ihana. Hintaa enemmän kuin laki sallii, onneksi oli alennukset!! Talvikengätkin tuli mukaan, yhdet normaalikäyttöön ja toiset lenkkeilyyn.

Mä löysin toppahousutkin! Viime vuonna kun en löytänyt. Sain suunnistusvalonkin.

Täytyy sanoa, että se on nyt miinus yksi tekosyy. Nyt on tarpeeksi vaatetta, jotta voi pakkasellakin lähteä ulos! Ja pimeään lähtiessä löytyy valoakin. Ihanaa. Oltiin eilen kotona vasta yhdeksän maissa, ja silti lähdin vielä koiran kanssa lenkille. Ainoastaan kasvot paleli. Muuten oli mukavan lämmin ja kävelyllä oli mukavaa.

Huomaan vaan, että jos yritän kävellä "normaalia" vauhtia, mulla kramppaa alaselän lihakset, erityisesti oikealta puolelta. Noh, selän ehdoilla ja aloitetaan rauhallisesti. Pääasia kun liikkuu!

Uusia tuulia puhaltamaan!

Olen jälleen viettänyt hiljaiseloa blogin suhteen, kun sain uutta ajateltavaa...
Pääkoppa menee pienemmästäkin sekaisin, mutta nyt se alkaa selkiytymään pikkuhiljaa.
Me nyt sit miehen kanssa lopetettiin ehkäisyn käyttö 11.1.14! (tosin lupasin etten kertoisi asiasta, mutta... hih)

Tottakai, olen erittäin onnellinen tästä elämänkäänteestä, mutta sitten iski paniikki.
Tuntuu, että voisin mennä takapuoli edellä puuhun, kun olen niin onnellinen, mutta.
Aikanaan eksän kanssa oltiin kaksi vuotta ilman ehkäisyä, kierrot heittivät häränpyllyä (ja olivat unettavan pitkiä), joten ei ihme ettei sitä tullut raskaaksi. Jälkikäteen ajateltuna ihan hyväkin ;)

Paniikki iski. Entä jos se sama toistuu? Jos mussa onkin jotain vikaa ja siitä lapsen saamisesta ei vaan tule mitään? Tiesin heti, mitä mun täytyy tehdä. Painonpudottaminen. Jo 5-10% parantaa tilannetta. Tämän varmisti vielä tänään gynekologi, jonka luokse oli pakko kääntyä paniikinomaisesti. Kaikki on kunnossa, ja sain lääkekuurin jolla säännöllistetään kuukautiskierto, joten nyt se asia on poissa päiväjärjestyksestä ja nyt keskitytään niihin parempiin elämäntapoihin.

Pakkopullana mikään ei onnistu. Mielessä on viimeisen viikon ollut "mun täytyy", "mun on pakko", ja kappas kun ei innosta, eikä tule lähdettyä! Mietin joka päivä, että nyt lähden kävelylle, mutta sitten en pääsekään lähtemään. Sisälämpötilana 14 astetta, ehkä se vaikuttaa asiaan. Sisällä ollessa jäätyy, joten ei tee mieli lähteä ulos. Se nyt täytyy sitten selättää.

Mutta, nyt uutena lähestymistapana, osittain vanhanakin, mistä koko tämä projektini on alkunsa saanut: Pienin askelin. Ajattelin nyt keskittyä positiivisiin asioihin, ja jättää "mun täytyy,mun on pakko"-tyylisen ajattelun sikseen.

Tällä viikolla olen ollut siis tyytyväinen näihin asioihin:
1. Olen herännyt joka aamu klo 8, ja päässyt nukkumaan 23-24 välillä. Säännöllisyyttä elämään!
2. Säännöllisemmän nukkumisen myötä syömiset ovat menneet paremmin. Koko viikko on nyt noudattanut lähestulkoon samaa kaavaa:
Aamiaiseksi puuroa, 1dl rasvatonta raejuustoa ja 1dl sokeroimatonta marjakeittoa.
Lounaaksi tällä viikolla pinaattikeittoa, yksi kananmuna ja ruisleipä, jossa juustoa, kasviksia ja broilerleikettä.
Välipalana maustamaton jogurtti, johon pieni kourallinen mysliä ja noin teelusikan verran hunajaa
Päivällisenä salaatti, lisukkeena ollut nyt ma ja ti 100g jauhelihaa ja tänään n. 150g kanaa.
Iltapalana yksi pieni juotava jogurtti tai välipalana ollutta maustamatonta jogurttia, mysliä ja teelusikallinen hunajaa.
3. Olen sopinut ystäväni kanssa, että menemme uimaan perjantaina! Ja minähän muuten menen. *päättäväinen ilme*

Mitä haluaisin seuraavalta viikolta?
1. Vettä, vettä, vettä. Sen jostain kumman syystä aina unohtaa.
2. Kävelylenkille! Edes kerran tai kaksi viikkoon. Enemmänkin jos vaan jaksaa.

Tulevaa:
1. Askelmittari käyttöön jälleen. Askelten keruu, se 10 000 askelta päivässä. Heti kun on mahdollista.
2. Kuntovalmentajan kanssa tapaaminen. Käydään läpi mitä selän kanssa kuntosalilla kannattaa ja voi tehdä, ja sitten 1.2.14 alkaen jälleen kuntosalille käy tieni. 
3. Olkoon nyt sitten tavoitteenani se 5-10% painonpudotus. Joka tällä painolla tekee (vaikka onhan sitä jo 2,5kg lähtenyt) 6,5-13kg. Ajallista tavoitetta en aseta, aion pitää siltä osin uudenvuodenlupauksestani kiinni. Piste.

103,0kg oli maanantain punnitustulos! Eli -500g viikossa. Mukava tulos.
Hissuksiin, selkäkin vielä kuntoutuu vaikka olo on mainio, ei kannata lähteä nyt liioittelemaan.

Kylmäkö? Ehei....

Voihan pakkanen... Aamulla oli aika jälleen pitkästä aikaa lähteä kouluun! H rapasi auton ikkunat tullessaan töistä mulle valmiiksi, ettei mun tarvitsisi pakkasessa sormiani jäädyttää. Ensimmäinen ongelma - auton ovet eivät auenneet ja palasin sisälle kiroten. H sai riuhtomalla takaoven auki ja pääsi könyämään etupenkille, josta sai etuoven auki. Ajoin koululle. Seuraava ongelma - ovet ei menneet lukkoon. Kirosin aikani ja totesin etten voi mennä koululle mikäli en saa ovia lukkoon, ja hetken yrittämisen jälkeen sain ovet viimeinkin lukkoon asti. Hiton pakkanen.

Kaksi ensimmäistä luentoa jaksoin ihan hyvin, ruokatauolla iski selkään väsymys, ei se ole tottunut tuollaiseen istumismäärään ja totesin että nyt on pakko painua kotiin makuuasentoon. Jälleen kohtasin sen ensimmäisen ongelman, ovet eivät meinanneet aueta ja kirosin mielessäni jälleen. Selkä särki ja yritin saada nykimällä ovia auki, onneksi aukesi hetken yrittämisen jälkeen. Ajoin huoltoaseman kautta, josta mukaan tarttui lukkosulaa, tiivistemömmöä, ja ulkokäyttöön soveltuva ajastin. Käsittelin auton ovien tiivisteet heti, kun sain kaikki auki kammettua.

Kömmin sänkyyn H:n viereen ja nukahdin palellen, heräsin palellen. Sisällä lämpötila +16 astetta, jippii! Vaatetta vaan päälle. Polttopuutkin loppuivat sopivasti. 

Kaikesta tästä huolimatta mulla oli hyvä päivä. Aamulla vaaka näytti 103,5, eli kaalisoppaviikon saldoksi tuli -2kg. Tosin en syönyt täysin pelkkää kaalisoppaa, vaan myös hedelmiä ja kananmunia, mutta olen tyytyväinen. Jokainen kilo on eteenpäin.

Viime vuodesta oli jotain hyötyäkin, nimittäin ruokavalio jota viime kevään noudatin, jäi ilmeisesti selkärankaani, ja nyt olen tämän päivän aikana syönyt hyvin, terveellisesti ja nauttinut siitä. Aamiaiseksi kaurapuuroa raejuustolla ja sokerittomalla marjakeitolla. Lounaana porkkanakeittoa, ruisleipää kasviksilla ja broilerleikkeleellä, välipalana banaani ja välipalakeksi. Illalliseksi salaatti, ja iltapalaksi juotava jogurtti. Vettäkin on tullut juotua. 

+ Meikä on onnellinen. Todella todella onnellinen. Tänään on kaksi vuotta siitä, kun H:n kanssa ruvettiin seurustelemaan. Ihanaa. 

Saa nähdä kuinka kauan huomenna selkä kestää koulun penkillä istumista. 

Tökstöks

Liila kaalisoppa tökkäsi ja pahasti. Perjantaina en jaksanut tehdä uutta kaalisoppaa, ja söin koko päivän pelkkiä hedelmiä ja kananmunia. Ei hyi. Olo vetämätön ja kaamea. 

Paino tänään 113kg, eli tarkoittaa sitä että on pudonnut 2,5kg! Maanantaina virallinen punnitus, katsotaan mikä jää tulokseksi. 

Eilen käytiin H:n kanssa juhlimassa vuosipäivää, ja kävimme amarillossa syömässä. H vei minut ohan ylläriä, kun virallinen vuosipäivä on vasta huomenna. 

Tein päätöksen, että kaalisopalla elely olkoon tässä ja siirryn nyt huomenna aamusta sitten siihen samanlaiseen ruokavalioon jolla olin viime keväänä. Onpahan kokeiltu!

Päivät 3&4

Voisin sanoa, että eilen oli niin kiire, etten kerennyt kirjoittaa, mutta se olisi vale - eihän mulla nyt vielä ole kiire mihinkään. Itsekkäästi vietin jälleen kerran sateisen päivän sängyssä loikoillen ja pyykkiä pesten, illan H:n kanssa sohvalla. Noh, vielä on lomaa jäljellä ja aion viettää sen niin, miten parhaalta tuntuu. 

Eilen aamulla heti herättyäni kaalisoppadieetin yksi hyvin kauniisti vaiettu sivuvaikutus iski - tuli istuttua täysistunto (tosin hyvin pikainen sellainen) ennen viittä aamulla. En ole mikään siveyden sipuli, ja voisin tuonkin karskimminkin sanoa, mutta ehkä nyt säästän teitä hieman. Varoituksen sanana vain se, että ei kannata mennä päästelemään ilmoja tällä dieetillä ollessa, jos ei ole varma siitä, että se on vain ja ainoastaan ilmaa. Jos julkisella paikalla lurpsahtaa varren kera housuihin, siitä on nauru kaukana. 

Keitin eilen pari kattilallista kaalisoppaa, ja mukava idea laittaa punakaalia sekaan kostautui... Keitto on todella mielenkiintoisen väristä. Liemi on tummanviolettia ja tavallinen kaali ja värinsä menettänyt punakaali ovat vaaleanvioletteja. Eli en suosittele edes vaihtelun vuoksi, ainakin mulla jo pelkkä keiton ulkonäkö on vaikuttanut siihen, ettei mulla ole oikeastaan edes ollut nälkä. Tai sitten se on tämän dieetin ansiota, mutta veikkaukseni tällä saralla osuu ensimmäiseen.

Tänään nautin vapaapäivän eduista, nukuin yhdeksään asti. Siitä sitten pikapikaa koirat ulos ja lähtö lääkäriin kontrollikäynnille. Jalkojen toiminta on ilmeisemmin palautumassa normaaliksi, enää vain kantakävelyssä on puolieroa. Ette usko kuinka vapauttavalta tuntui kävellä ulos vastaanotolta ilman lääkereseptiä, tietäen ettei palata tarvitse. Lääkärin mukaan koulun penkille saa palata, kunhan muistan että istuminen on myrkkyä, ja muistan jaloitella välillä tai jopa seistä osan päivästä. Töihin ei saa palata vielä, se edessä sitten parin viikon päästä. 

Kuntosalille ei ole asiaa, mutta kävelylenkkejä saan ruveta tekemään. Tänään ei ole satanut liiaksi, ja ilma on ollut suhteellisen hyvä. Pimeä vaan tulee niin pirun aikaisin. Ei. En keksinyt tekosyitä. Treenikamppeet niskaan ja kävelylle siis! Musiikki soimaan ja kepein askelin pimeälle hiekkatielle, ja sanottakoon että mun todella teki mieli juosta! Päätin kuitenkin säästellä itseäni ja kävelin suhteellisen rauhassa 2,5km tasan 30min. 

Halpa henkivakuutus, oli mulla heijastimet! Pimeässä näki loppujen lopuksi harvinaisen hyvin, ja raitis ilma teki hyvää niin kropalle kuin mielelle. 

Tänään on ollut hyvä päivä. 

2. Päivä & virhe nro 1...

Ja niin se kello soi 4.40. On siitä aikaa kun viimeksi on noin aikaisin herännyt. Toisaalta tuntui jopa ihan mukavaltakin. Aamulla kaalisoppakulho naaman eteen ja mussuttamaan. Harvinaisen kivutonta. Vitamiinipilleri ja keitetty kananmuna on the side. Ajatuksena "kyllä tää vielä palkitsee". H lähti töihin ja mä jäin katsomaan sarjoja, kaunis sateinen päivä kun ei houkutellut uloskaan. Kumma kyllä, eipä vaan ollut olo että olisi vielä mennyt nukkumaan, joten jatkoin sarjojen katsomista. 

Kymmeneltä seuraava kulho keittoa, ei tunnu pahalta-ajatuksen kera. Niinsanotusti jälkiruuaksi pari kirsikkatomaattia suoraan rasiasta. Pullollinen vettä. Ja johan sitä on juostu vessassa! Nesteet on lähteneet nähtävästi liikkeelle. Yölläkin heräsin kerran vessaan. Puolenpäivän aikaan silmät sirrittää kun koitan katsoa rakkauden anatomiaa, joten päätän käydä koirien kanssa pikaisen piipahduksen ulkona ja mennä peiton alle sulkemaan silmät. 

Herään kun H tulee kotiin. Suuta kuivasi ja kuinka pahalle osasi suuni maistuakaan... H ei tosin valittanut... Se lämmitti mulle kulhon keittoa ja toi pullon vettä. Jatkoin rakkauden anatomian katsomista ja H touhusi omiaan. Yhtäkkiä hän tuli alakertaan ja ilmoitti että nyt mennään kauppaan...

Virhe nro1! Sen pitäisi olla kuin mantra meille jotka kamppailemme painon kanssa; " älä mene nälkäisenä kauppaan". Muistissa koko ajan ja niin pois päin. Enpä tajunnut kaalikeittoa lämmittää ennen kauppaan lähtöä. Siinä se sitten iskee, käveltiin hesburgerin ohi prismaan ja mun verkkokalvoille oli painunut kuva jos jonkinmoisista muhkeista ham... shit! Ohjasin ajatukseni vauvanvaatteisiin, jotka olivat ensimmäisenä vastassa. Hyvä harhautus.

Yritin välttää herkkuhyllyt mahdollisimman tehokkaasti, leivät, karkit, sipsit, limsat, pullat ja niin edelleen... Kärryssä hedelmiä, porkkanoita, kaalia ja muita vihanneksia. Kassalla se sit iski, ja autossa huomasin istuvani tyhjä käärepaperi kädessäni, mä tosissaan sorruin suklaapatukkaan. Eikä se oikeastaan edes ollut niin hyvää kuin kuvittelin sen olevan. 

Mä sorruin!! Jo tokana päivänä. 

Okei, oppikaamme virheistä ja nouskaamme uudelleen, muistaen sen ikuisen sudenkuopan... Toivottavasti muistan olla menemättä nälkäisenä kauppaan...

1. Päivä

Aamulla heräsin vasta puolenpäivän aikaan, vaikkei sitä aamuksi voi enää oikeastaan sanoa. Päätä särki jo heti herätessä joten sitä en laita kaalikeiton piikkiin. Tein mittaukset ja lepäilin. Vaaka sanoi 115,4kg. okei, en masennu siitä nyt. Senhän mä lupasin.

Päivä on mennyt muuten ihan mukavasti, mutta anoppi oli keksinyt tehdä pyhäaterian ja käytiin syömässä sit siellä. Lihaa, pari pientä perunaa, parsakaalia ja punajuurta porkkanaraasteen kera, ilman santsia! Jälkiruuaksi hedelmäsalaatti ilman mitään lisättyä. Voin sanoa, että kyllä maistui hyvältä.

Mielitekoja on ollut hieman, tietty nyt kun itseään rajoittaa ne nostavat päätään. Mutta eivät herkut täysin kiellettyjä koko elämää ole, joten kyllä mä nyt jonkin aikaa kestän.

Arkeen paluu alkaa, H menee aamusta huomenna (tai tänään) taas töihin. Mulla alkaa koulu viikon päästä. Niin se aika vaan menee.

Crash dieting - pikadieetti testiin...

Nyt on käyty kylpylässä, katsottu sarjoja pienen herkuttelun kera, sekä käyty alennusmyynneissä shoppailemassa. Loma on tullut käytettyä hyvin, nyt kun selkä jaksaa vähän enemmän pystyasennossa oleilua. Ihanaa sanon minä. 

Puhuin edellisessä kirjoituksessani, että minulla on suunnitelma. Joku voinee sanoa suunnitelmaani lähestulkoon idiootiksi, ja olen itse jopa mainostanut kyseisen asian putoavan "huonojen" ideoiden joukkoon. Kaipa se on vaan niin, että tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, jos huonosti käy. 

Katsoin sairaalasta kotiuduttuani ohjelman netistä, jossa oli kolme ylipainoista naista, ja jokainen heistä käytti erilaista "pikadieettiä", kokeiluna, että mikä niistä tarjoaa parhaimman "hyödyn". Tietenkään ohjelmassa ei kerrottu sitten sitä, saivatko naiset pidettyä pudottamansa painon poissa. Yksi dieeteistä oli Cambridge-dieetti, jota minulle jo vuosi sitten mainosti eräs tuttava. En tarttunut tarjoukseen. Toinen dieeteistä oli sellainen, jossa sai juoda vain siirappi-sitruuna-jotainsinnepäin-seosta. Eipä kuulostanut kovin houkuttelevalta. Kolmas oli minulle entuudestaan tuttu, kaalisoppadieetti. 

Varmaan monikin on kuullut kaalisoppadieetistä, ja itse olen törmännyt siihen siinä muodossa, että vanhempani ovat yrittäneet kerran sillä laihduttaa - onnistuen pudottamaan painoaan useita kiloja. Heillä kuitenkin kävi juuri niin kuin monella käy pikadieetin jälkeen - paino tulee rytinällä takaisin. Syynä se sudenkuoppa: ei minkäänlaista hajuakaan terveellisistä elämäntavoista. Kun palaa entisiin tapoihinsa, niinhän siinä vaan käy. 

Netistä kaivamalla löytyy hurja määrä erilaista tietoa kaalisoppadieetistä, ja minä ajattelin nyt kokeilla edellä mainitsemani ohjelman mukaista, jossa tosiaan syödään pelkästään kaalisoppaa. Ohjelmassa nainen söi muutaman viikon verran kaalisoppaa, välillä saattoi syödä juhlapyhinä muutakin, mutta usemman viikon eli kaalisopalla. 

Varaudun asiaan, ostin jo monivitamiini-hivenainetabletit. Pelkän kaalisopan lisäksi pyrin juomaan 2-3litraa vettä päivässä, ja sallin itselleni kaalisopan lisäksi joitain hedelmiä ja vihanneksia myös. Netissä olevissa ohjeissa myös lukee, että saisi syödä myös lihaa/kanaa/kalaa, mun ratkaisu on syödä joka aamu keitetty kananmuna kaalisopan lisäksi. Edes hieman proteiinia peliin. 

Uskaliasta, tyhmänrohkeaa - mahdollista? Se jää nähtäväksi. Pitäkää minua sitten edes varoittavana esimerkkinä, mutta kaipa se on kokeiltava, kun se on mielessä kummitellut pidempään. Katsotaan kuinka kauan tämä tyttö jaksaa, ennen kuin kaalisoppa tunkee korvista ulos. Kun lopetan kaalisoppadieetin, korvaan pikkuhiljaa yhden annoksen kaalisoppaa viime keväänä noudattamasta ruokavaliostani. Saa nähdä kuinka käy. 

Tavoitetta en aseta, teen nyt sitten itselläni tieteellisen kokeilun, tosin tieteellinen on aika kaukaa haettua.