Sulattelua...

Nyt olen pitänyt vähän aikaa hiljaisuutta blogista. Syyn varmaan tiedättekin, ainakin osittain.

Uutinen selän tilanteesta tuli hieman puun takaa vaikka kyllähän nyt mielessä oli käynyt että siellä jotain vikaa on... Kuitenkaan en kuvitellut että noin paljon vikaa. Sehän siinä nyt sitten järkyttikin.

Menin lääkärille seuraavana päivänä kun sain kuulla uutisen puhelimessa. Kieltämättä mua jännitti aivan pirusti, kun ei tiennyt mitä lääkäri tulee ehdottamaan hoitomuodoksi tähän vaivaan. Ensin lääkäri kertoi saman asian kuin silloin Syyskuun alussa ensimmäisellä käynnilläni, mutta kuuntelin tämän luennon uudelleen ihan mielelläni, tietääpä mistä nyt sitten tosissaan on kyse. Sitten hän näytti minulle magneettikuvat ja kertoi missä näkyy mitäkin. Hän kertoi missä kohti välilevytyrät ovat, ja sitten lausahti "sulla on varmaan koko rangan alueella välilevyt rappeutuneet jonkun verran, tässä näkyy pari nikamaa rintarangan alueella, ja niissä on havaittavissa lievää rappeutumaa". 

Hoitomuodoksi valittiin nyt sitten konservatiivinen hoito, eli nyt ei heti lähdetä rajuihin toimenpiteisiin kuten leikkaukseen. Huh. Se tosin tarkoittaa sitä, että seuraavat kaksi kuukautta odotellaan, josko tyrät sulaisivat itsekseen pois, eli kaksi kuukautta nyt hyvin kevyttä olemista kivun rajoissa. 

Salikielto kaksi kuukautta. Korkeintaan kevyttä kävelyä. Särkylääkkeitä ja lepoa. 

Sitten tuli osuus jota pelkäsin kaikista eniten. "Tämä luonnollisesti vaikuttaa uravalintaasi. Mitä olet ajatellut ruveta tekemään isona?" ääni hieman täristen kerroin kolmatta vuotta opiskelevani kätilöksi. "Ei siihen pitäisi olla mitään estettä", lääkäri toteaa ja näpyttää jotain koneelle. Ette voi kuvitellakaan kuinka helpottunut olo tästä kommentista tuli! Lääkäri ei myöskään näe esteitä syksyn harjoittelujen suorittamiselle.

Tietty mielessäni poukkoili kaikenlaisia kysymyksiä, ja sitten rohkaistuin kysymään, kuinka sitten tuo perheen perustaminen, onko sille jotain estettä. "Raskaudelle en näe estettä, vaikka raskaus rasittaa selkää, jos kipuja on ja selkä oireilee raskauden aikana, selkätuki ja kivun rajoissa liikkuminen on ok. Mutta sitä miettisin sinuna hyvin tarkkaan, ponnistatko lapsen itse vai tehdäänkö suunniteltu sektio". Eli raskaaksi saan tulla, mutta lääkäri ei suosittele synnytystä, koska synnytyksessä luonnollisesti voi ponnistaessa tyrä/tyrät uusiutua. 

Minulle, joka on haaveillut omasta lapsesta, raskaudesta ja synnytyksestä vaikka kuinka kauan, tämän kuuleminen on aika iso kolaus. Vaikka se ei ole mitenkään ajankohtaista, silti se oli iso kolahdus. Sitä on tässä sulateltu jokunen tovi, ja joudun varmaan vielä monesti miettimään asiaa useampaan otteeseen ennen sitä tilannetta itseään.

Tunnehullunmylly

Nyt on sitten selän tilanteeseen saatu jonkinasteinen selvyys... Sain viime viikolla julkisella puolella lääkäriltä saman mielipiteen ja vahvemmat kipulääkkeet. Kuitenkaan ne kipulääkkeet ei oo täysin auttaneet pitämään kipua hallinnassa, mutta jotain lievistystä kuitenkin on tullut. Välillä on parempi ja välillä huonompi, kuten tänään kun istumisesta koulussa ei tullut mitään ja jouduin seisomaan kaikkien luentojen ajan. Seisten kun kipu on siedettävää.

Eilen kävin magneettikuvauksessa, ja oli sinällään ihan mielenkiintoinen kokemus. Ahdas se putki oli kuin mikäkin, ja kovaa meteliä se piti, mut jostain syystä mua rentoutti se, et oli pakko maata paikoillaan se puolikas tunti jonka kuvaus kesti.

Tänään sitten lääkäri soitti, ja sanotaan että mulla loksahti pahemman kerran suu auki, kun lääkäri totesi, että siellä on lannerangassa kolmessa välilevyssä rappeumaa, sekä tyrä jokaisessa näissä kolmessa. Ei ole kuulemma lääkäri nähnyt vastaavanlaista noin monia muutoksia selässä nuorella ihmisellä kuin mulla on. Eli siis en todellakaan kuvittele kipuja, eikä ole ihmekään että on noinkin kipeä!

Nyt lähinnä pelottaa ja surettaa ja potuttaa. Mietin miten käy mun tulevien harjoittelujen, entä remontin? (tehtiin kaupat viime perjantaina joten asunto on meidän<3) miten käy mun uran? Miten käy lainanmaksujen? Miten käy laihdutuksen kanssa?

Okei, täytyy todeta yksi fakta. Ylipaino on merkittävin tekijä näiden vaivojen aiheuttajana, joten laihduttaminen on se mikä tämän paranemiseen ja ehkäisyyn on yksi apukeino. Joten siis ei ole todellakaan hyvä jäädä tähän ylipainoon, vaikka olo on ollut tähän asti ihan hyvä. Nyt on tarve laihtua vain oman selän terveydenkin vuoksi. Istumatyöllä (eli mulla koulu) on myös osansa tämmöisen vaivan syntyyn. Onneksi sentään en enää tupakoi, joten se ei ole tässä osatekijänä, vaikka olen minä sitä joskus tehnytkin, myönnän. Joten jos sulla on ylipainoa, tupakoit ja teet istumatyötä, huomioi tämä asia ennenkuin tilanne on tällainen...

Huomenna menen lääkärille kuulemaan miten tässä asiassa edetään. Leikkaus tuskin on ensimmäinen vaihtoehto, mutta voi olla että se on edessä. Nyt en tiedä miten päin pitäis olla, pelottaa suututtaa ja surettaa, mutta ehkä se tilanne tästä selkiytyy, niin kuin asioilla on aina tapana järjestyä.

Kieltoja toisen perään, kolmiolääkkeiden kera

Kävin lääkärillä tänään julkisella puolella, eikä hän osannut sanoa mitään uutta tilanteeseen, kun ei ole vielä niitä magneettikuvia selästä otettu. Saman hän sanoi kuin yksityinenkin, mutta että magneetista todennäköisesti selviää sitten syy, toivon mukaan ainakin. Hän oli toiveikas siitä, ettei mitään kovin vakavaa olisi, sillä jos kipu heijastuisi alaraajoihin, polven alapuolelle, voisi olla kyseessä välilevytyrä, joka painaa hermoa joka kulkee jalkoihin, ja sen seurauksena voi olla halvaantuminen jos ei sitä hoideta. Onneksi semmoisia oireita ei ole, ja jos tuleekin pientäkään niin hän neuvoi samantien hakeutumaan päivystykseen.

Olen erittäin tyytyväinen siihen, että mulla on ollut syntymästä asti sairaskuluvakuutus, sillä ilman sitä, julkisella puolella odottelisin magneettikuvaa todennäköisesti puolisen vuotta, sillä tilanne ei ole kiireellisimmästä päästä. Samoin sitten magneetin jälkeen odottelisin fysioterapiaa kuulemma toiset puoli vuotta, joten nyt on hyvä että yksityiselle pääsen magneettikuviin maanantaina! Varasin ajan tänään, kun vakuutusyhtiö oli tehnyt tänään päätöksensä.

Oli hyvä, että soitin vakuutusyhtiöön, koska siellä ei ole mun puhelinnumeroa, tieto olisi viivästynyt hurjasti, jos en olisi soittanut. Onneksi soitin ja sain ajan maanantaille, vaikka sunnuntaina lääkäri toiveikkaana puhuikin että pääsen tällä viikolla kuvaukseen. 

Lääkäri julkisella määräsi mulle nyt erilaiset kipulääkkeet, pitkävaikutteisen buranan lisäksi ja sitten vielä lihaksia relaksoimaan lihasrelaksantin. Kun pääsin kotiin, otin ensin toisen ja katselin miltä olotila vaikuttaa. Edelliset lääkkeet lähinnä toivat vain huonon olon, ihan kuin kännissä olisi - kipu ei mennyt mihinkään. Nyt tämän avulla kipukin helpotti hieman, ja olo tietty oli aika väsynyt kun lääke on kolmiolääke ja aika tuju kipulääke - opioidi. Nukuin sitten yhdestä johonkin kuuteen asti, ihan makeasti ja varmaan pitkään aikaan en olekaan niin hyvin nukkunut. Sitten otin lihasrelaksantin, eikä sekään aiheuttanut huonoa oloa - lähinnä sekin väsytti. Nukahtaisin pystyyn jos sulkisin silmäni, mutta kipu on nyt jokseenkin hallinnassa.

Lääkäri sanoi, että pari päivää nyt pitäisi välttää pitkäjaksoista istumista (eli siis koulua...) ja liikkua kivun rajoissa, tai sitten levätä. Koulussa on se huono puoli, että ei merkitse hevonkukkuakaan onko sairaslomaa vai ei, tosin onhan se ymmärrettävää - kaikkea ei voi vain kirjasta opetella. Onneksi opettajat ovat kuitenkin ymmärtäväisiä ja huomenna menenkin vain aamun ensimmäiselle tunnille, joka koskee ensi kevään harjoitteluja - sieltä kun ei todellakaan kannata olla pois. Sen jälkeen tulen kotiin lepäämään.

Nyt täytyisi vaan kiinnittää erityistä huomiota syömisiin, koska en pääse liikkumaan. Vaikeaa siitä tekee tuo väsymys, ei jaksa laittaa ruokaa. Onneksi kuitenkin H on valmis tekemään melkein mitä vaan, hän on sitä mieltä että makaisin sängyssä 24/7 ja hän kantaisi tarvitsemani minulle nenän eteen. Suloisaa. Painokin tosiaan on hypännyt ylöspäin, mutta ilmeisesti nuo lääkkeet aiheuttavat turvotusta, joten ainakin osa menee sen piikkiin, osa menee sen piikkiin ettei kivut ole sallineet nyt kovinkaan runsasta liikuntaa. Kävelemään heti kun kipu on siedettävää. 

Turhautuminen!

Pännii. Ai siis helppari sentään kuinka osaa pänniä. Selkä on kipeämpi kuin ennen, ollut nyt viikonlopusta asti. Koulussa istuminen on tuskaa. 

Ilonaiheenahan tässä on se, että saamani kipulääkkeet eivät auta kipuun, vaan tekevät mulle olon, ihan kuin olisin ... kännissä. Väsyttää ja on kevytpäinen olo, silti sattuu jonka seurauksena sitten tulee tuskanhiki. Särkylääkkeistä lisäksi vielä oikein vatsavaivat kaupanpäälle.

Mä en tahdo! Painokin on noussut. En pysty yksinkertaisesti kauheasti liikkumaankaan, vaikka iltaa kohti selkäkipu helpottaakin ja liike sitten illalla auttaa enemmän kuin lepo. Aamulla ja päivällä taas ei mitään mieli tekisi tehdä, kun liikkuessa sattuu, istuminen pahentaa ja levossa se helpottaa - jos en nouse sieltä ylös. Antakaa mun kaikki kestää. 

Menen vielä julkiselle lääkärille hakemaan toisen mielipiteen selän tilasta, vaikka kuitenkin uskon, että yksityinen erikoislääkäri hommansa osaa, silti. Sitten on pakko nukkua tämä lääkehuuru pois että jaksaa lukea tuleviin tentteihin edes hieman. 

Mä tahdon salille. Mä tahdon lenkille. Argh!!

Treenikielto

Sieltä se sitten tulla pärähti. Selkä tuntui jo helpottaneen perjantaina, joten en silloin aamulla sitten soittanutkaan aikaa terveyskeskukseen... Lauantaina herätessäni, nukuttuani kerrankin hieman pidemmän yön, selän kipu oli niin kamala, etten kyennyt tekemään yhtikäs yhtään mitään. Meidän piti H:n kanssa siivota, kun omat vanhempani olivat tulossa käymään, mutta minä en kyennyt kuin makaamaan sängyssä, vaikka liikkuminen toisaalta kipuun auttaakin. Tällä kertaa vaan liikkuminen oli liian tuskaista.

No, aikani maattua sain napattua sitten kaksi särkylääkettä ja pääsin ylös sängystä. Silti, särkylääke ei vienyt kipua pois kokonaan, vaan sitten kun nyt kerta pääsin ylös, en hirveän mielelläni istunut koko loppupäivänä. Kävimme katsomassa meidän omaa taloamme, äiti ihastui siihen myös ihan täysin. 

Vanhempani olivat sitä mieltä, että varaa nyt aika herrantähden yksityiselle niin saat selvyyden selän tilaan.

Ja minähän varasin. Eilen sängystä kampeaminen onnistui hieman vähemmällä vaivalla kuin lauantaina, ja menin lääkäriin, varasin ajan erikoislääkärille, sillä ajattelin että turhahan tässä on monen mutkan kautta mennä. Otropedi sitten pyysi minua kävelemään varpailla, kantapäillä, kumartelemaan yms. Ja sitten kun istuin alas, hän ilmaisi asiansa: välilevyn rappeuma. Otetaan vielä magneettikuvat tällä viikolla (kunhan vakuutusyhtiö hoitaa maksusitoomuksen) ja siitä nähdään sitten tarkemmin.

Mutta nyt. Viikon sairasloma, treenikielto viikoksi. Pakko se on silti sairaslomasta huolimatta mennä koulun penkille istumaan, ei siitä koulunkäynnistä muuten mitään tule. 

Vanhuus ei näemmä tule yksin.... 

Hetken rauha

Viikko on ollut yhtä hullunmyllyä. Kauhea touhuaminen on päällä jotta saadaan sitten viikon päästä ruveta tekemään vaan remonttia meidän talossa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikö se niin mene?

Koulussa on ollut suhteellisen pitkiä päiviä ja sen lisäksi on joutunut käymään eläinlääkärissä pennun venähtäneen jalan vuoksi ja sitten pitkäpiimäistä kilpailuttamista eri firmojen kesken. Nyt kuitenkin alkaa kilpailuttaminen olla loppusuoralla, ja sopimuksia on tehty ja hommat pääsee etenemään heti kaupanteon jälkeen. Pari ystävää totesi, että kyllä vaan olet hyvin aikaansaava ihminen kun sille päälle satut. No, onhan se niin.

Kaiken tämän kiireen keskellä olen syönyt huonosti. Jep. Oma valinta. Kaikki langat eivät vaan yksinkertaisesti pysy kädessä, kun nyt on niin montaa erilaista uutta asiaa päällekäin. Hyvä kun välillä unohdan totaalisesti syödä, ja sitten tulee ne karmeat mielihalut. En kyllä onnekseni ole päässyt kovinkaan niitä toteuttamaan, eilen olin niin väsynyt pitkän päivän jälkeen, että purskahdin itkuun kun en saanutkaan suklaata, jota mun teki oikein kovasti mieli hurjan päivän palkkioksi. Kaupat oli menneet jo kiinni ja lähin huoltoasema myös, joten siihen jäi se mielihalu. 

Paino tietty on sitten tämän huonosti syömisen seurauksena ottanut jälleen tuulta siipien alle ja noussut hieman. Paino oli tänä aamuna 106kg. Eli 600g nousua edellisviikkoon. Nyt yrittäisi vaan ateria kerrallaan saada syömisiä kohdalleen, eikä nyt pitäisi rankaista tästä mieleni sopukoissa itseäni, vaan antaa sen olla ja jatkaa vaan sitkeästi.

Nyt vihdoinkin, on hetken oma rauha, eikä ole pakko juuri nyt tehdä mitään. Ostin langat vasta tänään, sillä en ole aiemmin kerennyt, ja pääsin kutomaan arvonnan palkintoa. Nyt kun pääsin aloittamaan, ei tässä kauaa mene, niin Shiva saa villasukkansa ;)

Projekti; Jouluksi omaan kotiin <3

Kiitos peukkuja pystyssä pitäneille, nimittäin nimittäin... Pääsemme varmaankin tekemään talokaupat 13.9! Ihanaa. En ole varmaankaan vielä oikein sisäistänyt sitä asiaa, mutta eiköhän se tuonne päähän uppoa aikanaan. Viimeistään siinä vaiheessa kun kannamme maalipurkkeja ja ryhdymme remontoimaan meidän taloa. Voi kyllä, siinä talossa riittää töitä vaikka muille jakaa, mutta hyvänä puolena on se, että siitä saadaankin sitten tehdä täysin oman mielemme mukainen. Ei enää vuokra-asuntojen tylsiä valkoisia tapetteja, ei enää vuokran maksamista... Vaan lainan makselua omassa talossa. On tästä päivästä unelmoitukin jo kauan.

Tuntuu ettei arki pyöri vielä täysin, sillä nyt kun kilpailuttaa jos jonkinmoisia firmoja ja suunnittelee tulevaa remonttia, ramppaa välittäjän toimistolla ja tekee vähän kaikenlaista upouutta. Maanantaina en mennyt kouluun, kun iltapäivällä oli se kuntotarkastus enkä uskaltanut jättää pentua niin kauaksi aikaa yksin. Eilen sitten pentu alkoi heti aamusta ontua ja jouduin lähtemään sen kanssa eläinlääkäriin, joten siinä meni eilinenkin. Mutta tänään vihdoinkin voisi olla päivä, jona aloitan todella arkeen paneutumisen.

Selkäkin vaivaa vielä. Kieltämättä pännii kun aamuisin liikkuminen on vähän niin ja näin. Kuitenkin olen ottanut ihan iisisti nyt ja ei silti tunnu olevan merkittävää parannusta.

On se muuten harvinaisen vaikeaa yrittää yhdistää koulu, työt, ja nämä asuntoasiat tähän projektiin. Välillä on käynyt niin, että unohdan syödä ja tajuan asian vasta siinä vaiheessa kun vatsani suorastaan kiljuu. Kuten olen aikojen alusta sanonut, yksi asia kerrallaan, ja yritän nyt oppia yhdistämään tämän kaiken mahdollisimman hyvin. Aloitetaan nyt siis jälleen pienin askelin totuttelu uuteen elämänvaiheeseen. Niin se elämä vaan menee.

Jouluksi uuteen kotiin <3

Off-kytkin hakusessa

Se on syyskuu! Okei, alkoihan se jo eilen, mutta kuitenkin. Sieltä se syksy vaan tulla porskuttaa. Illat hämärtyy ja päivät viilenee...

Lauantaina töiden jälkeen lähdettiin H:n kanssa salille, on jotenkin tosi mukavaa kun saa yhdessä mennä ja treenata. Intervalli treenistä oli aivan pakko jättää väliin, kun olo alkoi olla niiiiin mielettömän nuutunut. Päivä oli mennyt töissä ja viideltä oli ollut herätys, joten ei ihmekään.

Mun pieni ihana kova pääni yritti keksiä koko ajan jos jonkinmoista tekosyytä; rakko jalassa, väsyttää, ei jaksa, ei kykene keskittymään... onneksi silti sain vedettyä treenin läpi, vaikka intervallin jätinkin sitten suosiolla pois. Siinä jäähdytellessä kymmenisen minuuttia kuntopyörällä ajattelin sitä, et voi kun aivoissani olisi off-nappi ja vaan tekis ja tekis kaikesta huolimatta. Mukavaahan se sinänsä olis, mut siitä olis turvallisuus kaukana kun treenais vaikka mikä olis.

Selkä oireilee vieläkin. Kohta varmaan pitänee lääkäriaikaa soitella ja siihenkin pieni pääni keksii jos jonkinmoisen huonot tekosyyt; ei viitti olla koulusta pois, ei halua saada treenikieltoa...

Tänään selviää meidän talokauppojen kohtalo. Jännittää ja ei jännitä, jotenkin kummasti sitä luottaa vaan siihen että kyllä kaikki hyvin menee... saas nähdä!! nyt kaikki sit peukuttelemaan kahden aikaan!