Aamusella istuskelin itsekseni olohuoneessa ja katsoin ulos. Ilma oli kaunis ja pakkastakaan ei ollut kovin paljon. Takaraivossa paukutti se ainainen ääni "pitäis lähteä lenkille", ja voin todeta että se ei todellakaan auta. Mulle tuli lähinnä melkein masentava olo. Mietin, että mitä se yksi lenkkikerta edes auttaa, jos en sitten kuitenkaan pakonkaan sanelemana lähde ulos. Tuntui, ettei ole merkitystä sillä mitä teen. Liikunko vai enkö, ihan sama mitä syön.
Pakkopullaa, pakkopullaa.
Söin lounaaksi tuorehernekeittoa, sekä ruisleivän kasviksilla. Siinä se iski. Mulla on nyt nuo ruokailutavat, jotka viime keväänä jo melkeen jäivät pysyviksi. Remontti ja selkä nyt sotkivat kuviota, mutta ne kuitenkin nyt ovat ja pysyvät ilman sen kummempaa miettimistä. Joten siis ei, ei ole kaikki työ mennyt hukkaan.
Lounaan jälkeen sulattelin sitä hetkisen ja katselin auringonpaistetta. Keräsin kimpsut ja kampsut ja päätin lähteä edes vartiksi tutkiskelemaan ympäristöä. Vartti venyi puoleksi tunniksi, kilometri toiseksi, puoli tuntia tunniksi ja yhtäkkiä totesin kotiin päästyäni tarponeeni tunnin ulkona, viiden kilometrin lenkin. Vauhti on hidasta, tiedän. Ja tottapuhuen - I don't care. Pääasia että liikun.
Siinä tarpoessani kerkesin miettimään vaikka mitä. Mä voisin saada painoa pois vaikka kilon viikossa jos mä vaan päättäisin niin. Mä voisin lähteä joka päivä lenkille, liikkua paljon aktiivisemmin. Mä voisin pystyä vaikka mihin kun vaan päättäisin niin. Mutta...
Pudotkoon vaikka kilon tai niinkin vähän kuin sata grammaa viikossa, suunta elämällä on oikea ja se on se mikä merkitsee pidemmällä aikavälillä. Terveellisempi ruokavalio, liikunnan lisääminen uudelleen pikkuhiljaa päivärytmiin, niin että se myös pysyy siellä. Ei ne muutokset yhdessä yössä synny. Ei sitä kiinan muuriakaan päivässä rakennettu. Nyt on aika sille, että iloitsen saavutuksistani enkä murehdi sitä mitä en tehnyt. Ehkä mä niin onnistun tässä vielä.
Oliko sinulla sykemittaria? Koska minua auttaa kovasti se, että näen ihan konkreettisesti montako kcal kulutan, ettei tule ajateltua juuri noin, ettei siitä yhdestä lenkistä mitään apua ole. Jo 500 kcal:n vaje päivittäisiin syömisiin tekee aika suuren eron ja jos sen tekee joka päivä... Eikä sen eteen vielä tarvitse tehdä mitään raskasta ja epämiellyttävää liikuntaa. Mutta ainakin minä tarvitsen siihen sykemittarin, koska muuten ajattelen, että ei se lenkki mitään auta.
VastaaPoistaOnhan mulla sykemittari :) Kyllä sitä vähän suu loksahti auki, kun näki että tunnin lenkillä paloi 508kcal, et kyllä siitä hyötyä varmaan oli :) Eikä tosiaan ollut mitään epämiellyttävää liikuntaa, ihan mukavaa oli taapertaa lumihangessa kun oli oikeanlaiset varusteet ja aikaa vaan itselle (ja tietty meidän 1v koiranpennulle <3). Kyl se sykemittari on hyödyllinen kapistus. Silti vaan ajattelee välillä, että ei siitä yhden päivän -500kcal ole hyötyä, mut pikkuhiljaa lisäämään tätä eiköhän se sillä lähde putoamaan se painokin :)
PoistaIhana huomata pienistä asioosta että jotain pääkopassa on muuttunu!
VastaaPoistaLähtiskö H tai joku muu sun kanssa lenkille ni se menis helpommin jutellessa. Ja jos lenkki ei maistu ni olisko joku muu liikunta hyvä esim.uinti?
No on! Stressi sikseen, sekin kun vaikuttaa laihtumiseen omalta osaltaan... :)
PoistaH varmaan lähtisi lenkille, jos ei joutuisi niin "hitaasti" kävelemään mun kanssa. :D Kun hän kuitenkin on melkeen kaks metriä pitkä, niin mä saan ottaa kolme askelta hänen yhden askeleensa eteen, jos hän kävelee vauhtia, jossa pysyy lämpimänä (ei tykkää pakkasten takia lähtee lenkille) niin mä joutuisin juoksemaan :D
Asutaan nyt niin korvessa, että ei oo paljoa vaihtoehtoa lenkkiseuraksi, tosin mun luokkalainen ehdotti jos tulee joku päivä oman koiransa kanssa meille ja käydään tarpomassa:)
Uinti kyllä tekee hyvää! Ja viime vuonna nautinkin siitä. Lähteminen onkin vielä se eri asia, mutta nyt pikkuhiljaa sitä liikuntaa lisäillen niin eiköhän sitä pääse pian lähtemään vaikka mihin :)