Sivut

torstai 9. tammikuuta 2014

Päivät 3&4

Voisin sanoa, että eilen oli niin kiire, etten kerennyt kirjoittaa, mutta se olisi vale - eihän mulla nyt vielä ole kiire mihinkään. Itsekkäästi vietin jälleen kerran sateisen päivän sängyssä loikoillen ja pyykkiä pesten, illan H:n kanssa sohvalla. Noh, vielä on lomaa jäljellä ja aion viettää sen niin, miten parhaalta tuntuu. 

Eilen aamulla heti herättyäni kaalisoppadieetin yksi hyvin kauniisti vaiettu sivuvaikutus iski - tuli istuttua täysistunto (tosin hyvin pikainen sellainen) ennen viittä aamulla. En ole mikään siveyden sipuli, ja voisin tuonkin karskimminkin sanoa, mutta ehkä nyt säästän teitä hieman. Varoituksen sanana vain se, että ei kannata mennä päästelemään ilmoja tällä dieetillä ollessa, jos ei ole varma siitä, että se on vain ja ainoastaan ilmaa. Jos julkisella paikalla lurpsahtaa varren kera housuihin, siitä on nauru kaukana. 

Keitin eilen pari kattilallista kaalisoppaa, ja mukava idea laittaa punakaalia sekaan kostautui... Keitto on todella mielenkiintoisen väristä. Liemi on tummanviolettia ja tavallinen kaali ja värinsä menettänyt punakaali ovat vaaleanvioletteja. Eli en suosittele edes vaihtelun vuoksi, ainakin mulla jo pelkkä keiton ulkonäkö on vaikuttanut siihen, ettei mulla ole oikeastaan edes ollut nälkä. Tai sitten se on tämän dieetin ansiota, mutta veikkaukseni tällä saralla osuu ensimmäiseen.

Tänään nautin vapaapäivän eduista, nukuin yhdeksään asti. Siitä sitten pikapikaa koirat ulos ja lähtö lääkäriin kontrollikäynnille. Jalkojen toiminta on ilmeisemmin palautumassa normaaliksi, enää vain kantakävelyssä on puolieroa. Ette usko kuinka vapauttavalta tuntui kävellä ulos vastaanotolta ilman lääkereseptiä, tietäen ettei palata tarvitse. Lääkärin mukaan koulun penkille saa palata, kunhan muistan että istuminen on myrkkyä, ja muistan jaloitella välillä tai jopa seistä osan päivästä. Töihin ei saa palata vielä, se edessä sitten parin viikon päästä. 

Kuntosalille ei ole asiaa, mutta kävelylenkkejä saan ruveta tekemään. Tänään ei ole satanut liiaksi, ja ilma on ollut suhteellisen hyvä. Pimeä vaan tulee niin pirun aikaisin. Ei. En keksinyt tekosyitä. Treenikamppeet niskaan ja kävelylle siis! Musiikki soimaan ja kepein askelin pimeälle hiekkatielle, ja sanottakoon että mun todella teki mieli juosta! Päätin kuitenkin säästellä itseäni ja kävelin suhteellisen rauhassa 2,5km tasan 30min. 

Halpa henkivakuutus, oli mulla heijastimet! Pimeässä näki loppujen lopuksi harvinaisen hyvin, ja raitis ilma teki hyvää niin kropalle kuin mielelle. 

Tänään on ollut hyvä päivä. 

1 kommentti:

  1. Mulla oli eilen vähä samat fiilikset ku sain ruokamyrkytyksen :(
    Sulla on kyllä hienosti toi selkä parantunu! Nyt vaan kun saat sen kunnolla kuntoutettua ni hyvä tulee.

    VastaaPoista

Jätä sananen - oli se sitten risuja taikka ruusuja! Vinkit, ehdotukset ja neuvot otetaan vastaan ilomielin! Jos on jotain kysyttävää, kysy! :)