Sivut

maanantai 6. tammikuuta 2014

1. Päivä

Aamulla heräsin vasta puolenpäivän aikaan, vaikkei sitä aamuksi voi enää oikeastaan sanoa. Päätä särki jo heti herätessä joten sitä en laita kaalikeiton piikkiin. Tein mittaukset ja lepäilin. Vaaka sanoi 115,4kg. okei, en masennu siitä nyt. Senhän mä lupasin.

Päivä on mennyt muuten ihan mukavasti, mutta anoppi oli keksinyt tehdä pyhäaterian ja käytiin syömässä sit siellä. Lihaa, pari pientä perunaa, parsakaalia ja punajuurta porkkanaraasteen kera, ilman santsia! Jälkiruuaksi hedelmäsalaatti ilman mitään lisättyä. Voin sanoa, että kyllä maistui hyvältä.

Mielitekoja on ollut hieman, tietty nyt kun itseään rajoittaa ne nostavat päätään. Mutta eivät herkut täysin kiellettyjä koko elämää ole, joten kyllä mä nyt jonkin aikaa kestän.

Arkeen paluu alkaa, H menee aamusta huomenna (tai tänään) taas töihin. Mulla alkaa koulu viikon päästä. Niin se aika vaan menee.

4 kommenttia:

  1. Käyppä kurkkaamassa mun blogia, siellä on sulle haaste :) MittaTäynnä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia haasteesta, olen siihen joskus viime vuoden puolella vastannutkin, kun on muualta tullut, mutta vastailen sitten sun kyssäreihin kun saan aikaiseksi ;) kiitoksia!

      Poista
  2. Päädyin sattumoisin blogiisi ja löysin niin paljon samaa. Työskentelen itse sairaanhoitajana, ikää on jokunen vuosi enemmän,lähtöpaino kanssasi ollut samaa luokkaa, syksyllä alkoi kunnon elämänmuutosprojekti ja nyt kaksi viikkoa sitten sen yritti totaalisesti lamaannuttaa tuore välilevytyrä joka oli todella kipeä. Nyt näkyy valoa, kivut helpottamassa mutta jalka puutuilee. Motivaation ylläpitäminen on todella työlästä, mutta -13kg on sen arvoista etten niitä takaisinkaan halua. Oikein paljon tsemppiä sinulle ja treeniintoa sitten kun selkäsi sen sallii. Ammattilaisten ohjeilla toivottavasti vältyt tulevilta pullistumilta kun lihakset ovat vahvat. Jään seuraamaan blogiasi, toisten saavutukset motivoivat -K-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ihanaa kuulla, että joku samaistuu... :) välilevytyrä on kyllä ihan mielettömän raastava vaiva! Onneksi sulla näkyy jo valoa tunnelin päässä, kun kerta kivut ovat jo alkaneet helpottaa, puutuminenkin varmaan häipynee ajallaan, toivottavasti. Mulla jäi ne vaivat sen viiden kuukauden jälkeen leikkauspöydälle, onneksi! Motivaation ylläpito on todella työlästä ja oot jo paljon saanut pudotettua, joten älä luovuta itsesi suhteen! Helmikuun alussa pääsisi aloittamaan kevyesti treenit, tosin pitäis olla valmentaja ekalla kerralla salilla melkeen mukana... Tervetuloa seuraamaan! Toivottavasti viihdyt. :)

      Poista

Jätä sananen - oli se sitten risuja taikka ruusuja! Vinkit, ehdotukset ja neuvot otetaan vastaan ilomielin! Jos on jotain kysyttävää, kysy! :)