Sivut

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Ehdottomuus pannaan!

Pian vaihtuu jälleen uusi vuosi. Tuleva vuosi tuo mukanaan niin paljon ihania asioita. Odotan innolla sitä, että pääsen synnyttämään, tapaamaan pienokaiseni näiden mahakuukausien jälkeen. Odotan innolla sitä, että pääsen yrittämään jälleen uudelleen painonhallintaa eri kantilta kuin esim. vuosi sitten. 

Toivon tulevalta vuodelta jonkinasteista stressittömyyttä. Olen aivan liian herkkä ollut aina stressaamaan kaikesta, joten ehkä se olisi aika jättää taakse. Toivon, että tulevana vuotena saisin tiputettua painoa pois, mutta tärkeämpää minulle olisi se, että saisin taas totuteltua terveellisempiin elämäntapoihin, tapahtui painolle mitä vain. Uskon, että paino putoaa jos elän terveellisesti, mutten aio tällä kertaa asettaa mitään erikoisempaa tavoitetta kuin sen, että panostan elämänlaatuun ja terveellisiin elämäntapoihin. 

En haluaisi kohdata samaa pakkopulla-asennetta enää kuin kohtasin vuosi sitten. Kaikki levähti selkeästi käsiin kun jokainen tekeminen oli "pakotettua" ja ei niinkään sitä "omaa". Haluan lähteä liikkeelle ilman erikoisempia sääntöjä, kokeilla uutta ja miettiä mikä omaan elämään istuu parhaiten. 

Tulevana vuonna olenkin melko täydellisesti poissa kouluelämästä ja työelämästä. Sinänsä se helpottaa omalla tavallaan elämän suunnittelua ja on "aikaa" panostaa ruokaan ja liikkumiseen. Sinänsä se omalta osaltaan vaikeuttaa, kun elämään tulee jälleen muutoksia - se oma pieni lapsonen joka tarvitsee, eikä sitä voi tietää ennalta miten se muhun vaikuttaa. Kuinka väsynyt sitä on, kuinka paljon jaksaa ja mitä jaksaa. 

Kuitenkin terveelliset elämäntavat taas helpottavat jaksamista, joten niihin panostaminen ei ole turhaa oli tilanne mikä tahansa. Mutta tällä kertaa ilman pakotteita. Parhaani teen ja se saa riittää. Huonoja päiviä tulee ja menee, ne mahtuu ja kuuluu elämään. Ehdottomuus pannaan, tietyissä rajoissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä sananen - oli se sitten risuja taikka ruusuja! Vinkit, ehdotukset ja neuvot otetaan vastaan ilomielin! Jos on jotain kysyttävää, kysy! :)