Sivut

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Harvinaisen hyvä maanantai

Viime viikko oli kamala, pikku-H sairasti flunssaa ja itse istuin hänen kanssaan parvekkeella keskellä yötä, että hän sai nukuttua tukkoisuudeltaan. Flunssa löysi pikku-Hoon joten se löysi myös minut. Vajaat ja huonosti nukutut yöt, ja niinhän siinä on jaksavuus jälleen koetuksella.

Hämmästyin kuitenkin sitä, että kuinka helposti silti aterioilla jolloin muistin syödä, tuli valittua jotain muutakin kuin pastaa tai pelkkää leipää.

Eilen minulle iski vielä kaiken päälle silmätulehdus ja tänään aamulla heräsin jälleen silmät rähmää täynnä. Olo kuin katujyrän alle jääneellä ja iso-H iltavuoroissa.

Aamiaiseksi en saanut alas muuta kuin pelkän banaanin. Lounaaksi söin eiliseltä jäänyttä tonnikalasalaattia. Välipala jäi väliin, ja päivällisenä munakas, kurkkua ja nektariini sekä leipä juustolla. Nyt hörpin finrexiniä ja koitan saada kurkkukipua talttumaan yötä vasten. Pikku-H hengailee selällään leikkimatolla ja tuijottelee lelukaartaan.

Omaksi yllätyksekseni "repäisin" ja kävin juuri iltalenkillä bernityttömme ja pikku-Hoon kanssa. Lisää näitä päiviä (ilman flunssaa ja silmätulehdusta), please.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä sananen - oli se sitten risuja taikka ruusuja! Vinkit, ehdotukset ja neuvot otetaan vastaan ilomielin! Jos on jotain kysyttävää, kysy! :)