Mistä se tuli..?

Rupesin miettimään sitä, kun oon kuullut, että pitäis ymmärtää ne tekijät mitkä on päästäneet tän kropan tähän ylipainon tilaan, että vois siitä päästä eroonkin... Ajattelin sit jakaa tämänkin, tosin pitkä sepustus varmaan, mutta saanpahan ajatukseni ulos.

Muistan aina olleeni pyöreähkö, ainakin mitä on alakoulussa haukuttu lihavuudesta. Nyt kun katon kuvia itsestäni joskus vuodelta nakki ja papu, totean vaan itselleni, että en todellakaan ollut läski. Josko sillon olis sen ymmärtänyt, eikä olis kuunnellut muiden puheita, olisinko tällainen?
Ala-asteella, olisko ollut kuudennella luokalla painoin muistaakseni 75kg. Tämä painui mieleen, koska muistan sen hetken, kun terveydenhoitaja sanoi mulle, että sun pitää tyttökulta alkaa laihduttaa, koska tota painoa on liikaa. Nyt kun mietin noita sanoja, suivaannun todella, ei voi sanoa teinitytölle, että hänen pitäisi laihduttaa! Siinä olis jo aines alkavalle syömishäiriölle, kun 12-v mitään konkreettista tietämättä alkaa laihduttaa, tosin minä tuittupäänä sivuutin tämän olankohautuksella. Olinhan kuitenkin jo pitkä 12-vuotiaaksi, mutta silti painoa oli todella liikaa, sitä en kiellä.
Meillä syötiin hyvin. Ehkä vanhemmatkin tottuivat parempaan, kun heillä tulotaso taisi nousta juuri noihin aikoihin, ja sitten syötiinkin enemmän ja noh, ehkä huonolaatuista ruokaa. Tietty myös lapsen omat valinnat karkeista saivat tietty aikaan jotakin painon suhteen. Liikuttua tuli kyllä huomattavasti enemmän kuin vaikka vuosi sitten.

15-16vuotiaana olinkin sitten varmaan hoikimmassa kunnossa missä oon ollut, 85kg muistan painaneeni. Sen jälkeen hidasta ja varmaa nousua tähän päivään asti. Syy siihen on tiedossa. Rankat asiat tuli eteen 15-vuotiaana kun koki väkivaltaa "seurustelusuhteessa" ja siitä sitten kehittyi traumaperäinen stressihäiriö, jota hoidettiin vasta 2010 lopusta alkaen. Kehitin itselleni niin paljon tekemistä kuin mahdollista, lukion suoritin ennätysvauhtiin kahdessa vuodessa ja sen jälkeen koko ajan tehnyt jotakin. Parisuhde joka alkoi 16-vuotiaana oli myös yksi syy/seuraus painonnousuun, sitä tuli syötyä milloin mitäkin ja liikuttua todella vähän. Tuli syötyä pahaan oloon ja ahdistukseen enemmän, kuin laki sallii ja maha vetää. Siitä se kai on tullut.

Viime vuosi oli aika pitkälti ongelmien ratkomista ja kävin terapiassa selvittelemässä tapahtumia vuodelta 2006-2007. 2012 oli kyllä itselle yksi maailmanlopun vuosi, jos nyt oikein rehellisiä ollaan. Avioero, muutto, uusi suhde, oikeudenkäynti.... Joka sai itseasiassa vasta eilen päätöksensä, ja syytteet hylättiin näytön puutteessa. No, sen siitä saa kun 15-v pelkää auktoriteetteja ja ei oikein edes ymmärrä mitä on tapahtunut. Tosin oon vaan tyytyväinen tuohon, eipä tarvitse hoviin lähteä.

Syksyllä itkin äidilleni sitä, etten koskaan tule pääsemään normaaliin elämään kiinni - 2006 alkanut kokoaikainen ahdistus vei voimat ihan täysin. Oikeudenkäynnin jälkeen tilanne muuttui. Myös uusi parisuhde, jossa arvot ja koko paketti on kunnossa, auttoi mua pääsemään ylös suosta. Nyt voin vihdoinkin sanoa, että tunnen oloni oikeasti henkisesti hyväksi, matkaa varmaan on vielä. Terapia päättyi vuoden vaihteessa ja tunnen pärjääväni omillani.

Ei ahdista. Elämä maistuu. Ehkä sekin on syy siihen, miksi nyt alkanut elämäntaparemontti on kestänyt pidempään, kuin kaksi viikkoa. Tästä kaikesta saan kiittää itseäni, sekä myös vanhempiani, että läheisimpiä ystäviäni ja miestäni. H on antanut mulle uskon miehiin takaisin, ex-mieheni oli vielä pikkupojan kengissä joka tarvitsi äidin, eikä vaimoa ja minä sen hänelle annoin kuvitellen, että näin on oikein. Nyt tiedän ainakin suunnilleen, mitä terve parisuhde on, mulla on hyvä olla ja samoin H:lla.

Nyt eilen saadun päätöksen jälkeen on hyvä jatkaa elämää ja jättää itseä kuormittaneet tekijät taakseen.