Naisten kymppi! Viime yönä tuli jonkin verran valvottua, kun näin pitkästä aikaa puolen vuoden jälkeen ystäviäni, pelasimme korttia ja juttelimme - kadotimme toisinsanoen ajantajun täysin. Sain kuitenkin nukuttua viitisen tuntia, ja myönnän - fiilis oli että hyvä kun jaksan kävellä koko matkan huomenna!
Menin paikanpäälle vähän myöhemmin, ja siellä oli täysi meno päällä! Fiilis oli katossa vaikka sää oli harmaa. Alkuverryttelyjen aikana sitten taivas avautui ja ripsutti päälleni kuuron, joka loppui onneksi melko nopeasti!
Lähtöviiva häämötti horisontissa!Harkitsin muutaman minuutin lähdenkö kuntokävelijöiden lähdössä vai yritänkö sittenkin hölkätä ja lähteä hölkkääjien lähdössä. Lääkäri kyllä sanoi että mieluummin kävely... Ja meikätyttö siis päätti sitten lähteä hölkkääjien mukaan..!
Kun lähtö koitti, jotenkin tunsin oloni jännittyneeksi, syke oli verryttelyjen jälkeen ja jännityksestä 140. Saatiin lupa lähteä ja kun ylitin lähtöviivan ja aloin hölkätä, kylmät väreet menivät pitkin selkäpiitä - tien laidoilla yleisöä katselemassa, mieletön määrä naisia ja minä. Ensimmäinen kilometri meni kohtuullisen hidasta tahtia kun porukkaa oli aikalailla. Ja huomasin ilokseni sen, että eivät kaikki jotka lähtivät hölkkääjien lähdössä hölkänneetkään enää kilometrin jälkeen, joten en enää kokenut pienintäkään aavistusta paineita siitä, että jos en jaksakaan.
Toisen kilometrin jälkeen mun vasen jalkaterä puutui kokonaan lähes tunnottomaksi, mutta mä jatkoin juoksua.
Se fiilis, kun minä, joka ei ole tosissaan ollut mikään urheilija männävuosina meni ohitse muista (vaikka minua nopeampia oli monta).
Viiden kilometrin jälkeen jalkaterän puutumus katosi mystisesti. Ja meikätyttö jatkoi vaan. Tietty juomapisteillä pysähdyin siksi pieneksi hetkeksi että hörppäsin pienen lasin vettä - eikä muuten ole koskaan maistunut vesi niin hyvältä!
Jatkoin hölkkäämistä enkä kyseenalaistanut jaksamistani kertaakaan. Kilometrimerkit vilahtivat ohi, 6, 7, 8, 9...
Maaliviivan häämöttäessä oli ihan pakko pysähtyä ja napata kuva! Ennen kuin vedin itsestäni kaikki voimat ja juoksin loppuspurtin maaliin.
Kun ylitin maaliviivan, mun teki kirjaimellisesti mieli heittäytyä nurmikolle ja itkeä. Mä tein sen! Mä en edes aamulla uskonut pystyväni siihen, mutta mä tein sen! Vaikka olikin hieman puolikuntoinen...
Kävelin muiden osallistujien mukana pisteelle jossa jaettiin sitten tuotekassit. Ensimmäisenä siinä oli iso liuta miehiö ruusujen kera ja sain ison halin komealta pitkältä mieheltä ison punaisen ruusun kera. "Onneksi olkoon!"
Ja kyllä, tunsin, että onnittelut olivat paikallaan... Keräsin tuotekassiini lounastuotteet ja päätin haihtua vähin äänin takaisin ystäväni luokse.
Keskisyke oli 170, maksimi 190.. Aika kovin taisin vetää, viiden kilsan jälkeen olin juossut 7km/h, ja se tosiaan on saavutus - aikaisemmin lenkeillä olen mennyt 6km/h. Summa summarum, olo on euforinen ja hyvin hyvin väsynyt.
Voi että onnea TODELLA paljon kympistä! :) Aivan mahtavaa!
VastaaPoistaWau tooooosi hieno suoritus!!
VastaaPoista