Nousukausi

Hiilareiden vähennys tietoisesti ruokavaliosta on melkoisen helppoa loppupeleissä. Ja kuinka helposti lähtee sujumaan kun muutaman päivän syö erilailla.

Toki, helppo se on sortua ja nyt kun oltiin reissussa mun vanhemmilla, tuli syötyä leipää ja lettuja. Mahahan siitä sekaisin meni. En tosin pitänyt sitä huonona asiana että meni sekaisin, mutta tietääpä että miksi on erossa hiilareista. Tai ainakin niistä huonoista.

Miehelle leivän korvaaminen jollain muulla on vaikeaa, koska hän ei syö kananmunia. Mulle taas homma ei ole kovin vaikeaa, sillä pidän niistä. Pidän myös kasviksista paistettuna, keitettynä ja höyrytettynä kun taas miehelle ne eivät maistu. Minulle ruokailut ovat siis helppoja, on helppo valita mitä tahansa mihin tahansa väliin päivää.

Ruokailut on olleet helppo ajoittaa siihen hetkeen, kun vauva on juuri syönyt ja on tyytyväinen, yleensä leikkii tai nukkuu. Vielä kun muistaisi vesipulloa täytellä tiuhaan tahtiin, se tuppaa unohtumaan.

Uusi rakkauteni on ehdottomasti banaaniletut, jonka taikinaan surautan sauvasekoittimella yhden banaanin ja kaksi munaa, maustan taikinan kanelilla. Tein näitä muutamana päivänä koska mies osti banaaneja joita ei sitten kuitenkaan syönyt, ja niin kävi sitten etten halunnut mustuneita kuitenkaan roskiin heittää ja muistin banaanilettujen reseptin olemassaolon.

Vaakalla käyminenkin tuntuu suoritukselta, mutta vielä ei ole vaa'an viisari tuntuvia värähdyksiä ottanut alaspäin. Noussut se ei kuitenkaan ole. Siitä voinen olla iloinen!

Unholan mailla

"Pikkuiset kultakalat lammessa ui..."
Vauvauinnissa on ollut mukavaa. Vähintään kerran viikossa tulee lähdettyä pois kotoa ja vaikka itse ei kovin paljon liikunnallista hyötyä vauvauinnista saakaan, on ihana nähdä kuinka lapsi nauttii pulikoinnista ja itse oppii samalla rallattelemaan jos jonkinmoisia lastenlauluja.

Pikku-Hoolla on alkanut muodostua aivan täysin selkeä rytmi, joka toivon mukaan olisi vakiintumassa täysin. Tai edes sinne päin. Hän herää enää kerran yössä 4 aikaan syömään joten univajeinen elämä alkaa olla takanapäin.

Herätään yhdessä 9.30 ja hoidellaan aamutoimet. Napero naureskelee ja hihittää kun vaihdan yöpaidan päivävaatteisiin ja kutittelen samalla. Hän syö aamiaisen ja sen jälkeen leikkii lattialla että itse saan syödyksi.

Saattaa torkahtaa hetkeksi ennen lounasaikaa ja 12 aikaan hän syö kasvissosetta hyvällä ruokahalulla. Tämän jälkeen voisin itse lounastaa myös, mutta nyt vielä olen useampana päivänä unohtanut koko asian ja huomaan vasta päiväuniaikaan että unohdin syödä.

Välipalalle herätään 15 aikaan ja silloin myös olisi mahdollisuus ruokinnan jälkeen itse syödä. Arvatkaa unohdanko?

Meidän pikkainen on paljon nukkuvaa sorttia ja vetelee uudet päiväunet välipalan jälkeen. Ja niin jälleen unohdun hoitamaan kotiaskareita tai istun sohvannurkkaan hetkeksi kutomaan.

Päivällistä syödään 18 aikaan ja tässä vaiheessa viimeistään itsekin älyän jo syödä, aina harmitellen sitä etten syönyt aiemmin. Jälleen pikku-hoo vetelee päiväunet ja kerkeän syömään rauhassa, silti päälle on jäänyt hotkiminen alkuajoista kun syöminen oli lähinnä suoritus joka oli pakko hoitaa äkkiä pois alta.

Iltapesujen jälkeen pikku-hoo syö iltavellin 21 aikaan ja jutustelee tunnin tai pari, juo maitoa ja valahtaa untenmaille kun siirrän hänet sänkyyn. Omalla iltapalallani aina harmittelen sitä, että päivän syömiset menivät jälleen pyllylleen.

Nyt kun olen pannut merkille tämän rytmikkyyden, voisin paneutua suunnittelemaan omia ruokailujani päivään niin että saan hoidettua ne mahdollisimman vähällä vaivalla ainakin toistaiseksi. Että oppisin jälleen syömään.

Olemme iso-hoon kanssa pohtineet karppausta vaihtoehdoksi, sillä kaloreiden laskentaan ei aika ja mieli vain vielä taivu. Katsotaan mitä saamme aikaiseksi.

Vaavitanssi

Tänään alkoi kesän aikana järjestettävä vaavitanssi-kurssi. Oon odottanut sitä melkein kuin kuuta nousevaa, sillä oon uskonut sen olevan hyvin hyödyllinen tapa tehdä ja liikkua vauvan kanssa.

Pikku-H nautti aivan suunnattomasti kun häntä köröteltiin, nosteltiin ja heiluteltiin. Uteliaan pienen pojan silmin oli varmasti mukavaa katsella ympärilleen salissa, jossa useat vanhempi-lapsi parit heiluivat ja liikkuivat. Uusia ääniä, katseltavaa ja kivaa musiikkia.

Pikku-H painaa nyt varmaan suunnilleen 8kg, joten kyllä siinä heiluessa ja nostellessa sai itsellekin hien pintaan. Päälle 45min tunti meni kuin siivillä. Parhainta oli Hoon ilmeet ja se kikattelu kun häntä nostelin pääni yläpuolelle.

Kesän aikana saadaankin sitten tanssia Pikku-Hoon kanssa joka viikko, ellei tule sairasteluja. Ihanaa!

Huomenna päästään kokeilemaan vauvauintia.

Harvinaisen hyvä maanantai

Viime viikko oli kamala, pikku-H sairasti flunssaa ja itse istuin hänen kanssaan parvekkeella keskellä yötä, että hän sai nukuttua tukkoisuudeltaan. Flunssa löysi pikku-Hoon joten se löysi myös minut. Vajaat ja huonosti nukutut yöt, ja niinhän siinä on jaksavuus jälleen koetuksella.

Hämmästyin kuitenkin sitä, että kuinka helposti silti aterioilla jolloin muistin syödä, tuli valittua jotain muutakin kuin pastaa tai pelkkää leipää.

Eilen minulle iski vielä kaiken päälle silmätulehdus ja tänään aamulla heräsin jälleen silmät rähmää täynnä. Olo kuin katujyrän alle jääneellä ja iso-H iltavuoroissa.

Aamiaiseksi en saanut alas muuta kuin pelkän banaanin. Lounaaksi söin eiliseltä jäänyttä tonnikalasalaattia. Välipala jäi väliin, ja päivällisenä munakas, kurkkua ja nektariini sekä leipä juustolla. Nyt hörpin finrexiniä ja koitan saada kurkkukipua talttumaan yötä vasten. Pikku-H hengailee selällään leikkimatolla ja tuijottelee lelukaartaan.

Omaksi yllätyksekseni "repäisin" ja kävin juuri iltalenkillä bernityttömme ja pikku-Hoon kanssa. Lisää näitä päiviä (ilman flunssaa ja silmätulehdusta), please.

Ruohonjuuritasolla

Oon nyt todennut, että helkkarin vaikeaa on ollut syödä säännöllisesti. Aamulla tein munakkaan jonka lisänä söin kurkkua ja paprikaa. Tajusin 6-7 tunnin päästä että hupsista, en olekaan syönyt aamupalan jälkeen mitään. Vauva oli ehtinyt syömään kolmisen kertaa, eli säädyllinen 3 tuntia suunnilleen ruokailujen välillä.

Viimeksi muutosta tehdessäni laatimalla laadin itselleni ruokalistoja, suunnittelin ruokailuajat ja laskin kalorit. Tippuihan se paino silloin kymmenisen kiloa toki, mutta puolen vuoden jälkeen suunnitelmallisuus karisi ja niin oltiin jälleen kiloja keräämässä.

Löysin itseni pohtimassa kauppareissulla sitä, että jos nyt vain kerään ostoskärryyn tuoretta ruokaa - salaattia, vihanneksia, hedelmiä, munia sekä lihatuotteita ja jätän kaikenmaailman helpot valinnat ostamatta. Kauppaan jäi nyt tavaksi tulleet maustetut jogurtit, iso leipäpaketti ja suklaa jota nälkäisenä hipelöin jo hetken.

Nyt painon putoaminen on sen takana, että joka aterialla valitsen mitä syön, löydän sitä kautta itselleni niitä hyviä ruokia, hyviä tapoja ja ehkä jopa säännöllisempää ruokailurytmiä.

Iso-H keräsi kiloja raskauden aikana, jotka eivät lähteneetkään synnytyksen myötä kuten mulla ja hän yrittää myös saada kiloja katoamaan aivan kuten minäkin. Kerran illalla saunassa istuessamme pohdimme paleo-ruokavaliota ja sitä, että olisiko siitä mahdollisesti meille soveltaen hyötyä.

Yksi parhaista neuvoista mielestäni mitä olen saanut on melko yksinkertainen. Jos lähtötilanne on täysi 0 esim. Liikunnan suhteen, on jo 100% lisäys jos liikun edes vähän. Ja siitä pikkuhiljaa lisäten - ei kaikkea kerralla.
Tuntuu etten osaa nyt univajeisilla aivoillani muodostaa tuosta neuvosta niin järkevän kuuloista kuin se mulle sillon oli kun se kerrottiin.

Täytyy todeta, että nyt yksinkertaisesti ei vaan pysty suunnittelemaan muuttavansa kaikkea kerralla, jostain on silti lähdettävä liikkeelle.

Ne pienet päivittäiset valinnat. Jokainen ateria erikseen.

Tavoitteenani on ollut nyt syödä kunnollinen aamiainen, ja olen saanut  5 päivänä viikosta sen jopa toteutettua. Meinaten, etten syö vain pelkkää leivänkannikkaa juustolla joka on niin helpoksi ja nopeaksi aamiaiseksi muodostunut...

Ajatuksenani seuraavana on se, että joka kerta kun vauva on syönyt, söisin myös itse jotain pientä.

Kun muu ei auta, on lähdettävä taas ruohonjuuritasolta liikkeelle.

15.2 - 15,2

Sain kommentin edelliseen tekstiini joka jälleen palautti minut maan päälle, kiitos Emma.

Lupasin palaavani bloginkin pariin kunhan olen jakautunut. Loppuraskaus oli yhtä lepäämistä, sillä verenpaineet olivat koholla - eipä olisi selkäkään antanut periksi liikunnalle. 

Vihdoin todella pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen 15.2. klo 1.34 perheeseemme syntyi pieni ihana poika. Kutsun häntä nyt pikku-H:ksi, sillä hän on aivan kuin ilmetty isänsä. Löytyy toki myös minun näköäni. 

Synnytys sujui hyvin ja tunsin oloni hyvin pian todella hyväksi. Alun hormonimyrsky yllätti, itkin ja vollotin pitkin iltoja. Toinen syy vollotukseen oli se, että minulla maito ei vain koskaan noussut kunnolla. Uskokaa tai älkää, pistin kyllä kaikkeni likoon sen suhteen. Kaiken. Senkään vuoksi minua ei olekaan paljon blogin ääressä nähty. Luovutin imetyksen suhteen ja siirryttiin Pikku-Hoon kanssa lähes täysin pulloon aika pian. Imettänyt olen sen mitä olen kyennyt, sen verran mitä Pikku-Hoolle kelpaa aina nyt tähän 3kk ikään asti. 

Huomenna meinaan tulee 3kk täyteen pikku-Hoon syntymästä. Ja tuona aikana minulla on nyt pudonnut painoa 15,2kg! Vielä pari viikkoa sitten en pitänyt jo pudottamaani painoa minään. 

Mutta onhan sekin jo jotain vaikka kuinka onkin raskauden jäljiltä pudottelua.

Paino meinaan kyllä nousi, hieman päälle 10kg. 

Nyt alan pikkuhiljaa olla tottunut arkeen Pikku-Hoon kanssa. Hän on tyytyväinen ja helppo vauva, mutta silti tässä on ollut oma totuttelunsa. Liikuntaa olen harrastellut vaunukävelyjen muodossa.

Tarkoituksena olisi paikkoin päästä Pikku-Hoon kanssa uimaan vauvauintiin, sekä aloittaa myös vaavitanssi kesälle. Liikunnallista kivaa vauvan kanssa!