Nousukausi

Hiilareiden vähennys tietoisesti ruokavaliosta on melkoisen helppoa loppupeleissä. Ja kuinka helposti lähtee sujumaan kun muutaman päivän syö erilailla.

Toki, helppo se on sortua ja nyt kun oltiin reissussa mun vanhemmilla, tuli syötyä leipää ja lettuja. Mahahan siitä sekaisin meni. En tosin pitänyt sitä huonona asiana että meni sekaisin, mutta tietääpä että miksi on erossa hiilareista. Tai ainakin niistä huonoista.

Miehelle leivän korvaaminen jollain muulla on vaikeaa, koska hän ei syö kananmunia. Mulle taas homma ei ole kovin vaikeaa, sillä pidän niistä. Pidän myös kasviksista paistettuna, keitettynä ja höyrytettynä kun taas miehelle ne eivät maistu. Minulle ruokailut ovat siis helppoja, on helppo valita mitä tahansa mihin tahansa väliin päivää.

Ruokailut on olleet helppo ajoittaa siihen hetkeen, kun vauva on juuri syönyt ja on tyytyväinen, yleensä leikkii tai nukkuu. Vielä kun muistaisi vesipulloa täytellä tiuhaan tahtiin, se tuppaa unohtumaan.

Uusi rakkauteni on ehdottomasti banaaniletut, jonka taikinaan surautan sauvasekoittimella yhden banaanin ja kaksi munaa, maustan taikinan kanelilla. Tein näitä muutamana päivänä koska mies osti banaaneja joita ei sitten kuitenkaan syönyt, ja niin kävi sitten etten halunnut mustuneita kuitenkaan roskiin heittää ja muistin banaanilettujen reseptin olemassaolon.

Vaakalla käyminenkin tuntuu suoritukselta, mutta vielä ei ole vaa'an viisari tuntuvia värähdyksiä ottanut alaspäin. Noussut se ei kuitenkaan ole. Siitä voinen olla iloinen!

Unholan mailla

"Pikkuiset kultakalat lammessa ui..."
Vauvauinnissa on ollut mukavaa. Vähintään kerran viikossa tulee lähdettyä pois kotoa ja vaikka itse ei kovin paljon liikunnallista hyötyä vauvauinnista saakaan, on ihana nähdä kuinka lapsi nauttii pulikoinnista ja itse oppii samalla rallattelemaan jos jonkinmoisia lastenlauluja.

Pikku-Hoolla on alkanut muodostua aivan täysin selkeä rytmi, joka toivon mukaan olisi vakiintumassa täysin. Tai edes sinne päin. Hän herää enää kerran yössä 4 aikaan syömään joten univajeinen elämä alkaa olla takanapäin.

Herätään yhdessä 9.30 ja hoidellaan aamutoimet. Napero naureskelee ja hihittää kun vaihdan yöpaidan päivävaatteisiin ja kutittelen samalla. Hän syö aamiaisen ja sen jälkeen leikkii lattialla että itse saan syödyksi.

Saattaa torkahtaa hetkeksi ennen lounasaikaa ja 12 aikaan hän syö kasvissosetta hyvällä ruokahalulla. Tämän jälkeen voisin itse lounastaa myös, mutta nyt vielä olen useampana päivänä unohtanut koko asian ja huomaan vasta päiväuniaikaan että unohdin syödä.

Välipalalle herätään 15 aikaan ja silloin myös olisi mahdollisuus ruokinnan jälkeen itse syödä. Arvatkaa unohdanko?

Meidän pikkainen on paljon nukkuvaa sorttia ja vetelee uudet päiväunet välipalan jälkeen. Ja niin jälleen unohdun hoitamaan kotiaskareita tai istun sohvannurkkaan hetkeksi kutomaan.

Päivällistä syödään 18 aikaan ja tässä vaiheessa viimeistään itsekin älyän jo syödä, aina harmitellen sitä etten syönyt aiemmin. Jälleen pikku-hoo vetelee päiväunet ja kerkeän syömään rauhassa, silti päälle on jäänyt hotkiminen alkuajoista kun syöminen oli lähinnä suoritus joka oli pakko hoitaa äkkiä pois alta.

Iltapesujen jälkeen pikku-hoo syö iltavellin 21 aikaan ja jutustelee tunnin tai pari, juo maitoa ja valahtaa untenmaille kun siirrän hänet sänkyyn. Omalla iltapalallani aina harmittelen sitä, että päivän syömiset menivät jälleen pyllylleen.

Nyt kun olen pannut merkille tämän rytmikkyyden, voisin paneutua suunnittelemaan omia ruokailujani päivään niin että saan hoidettua ne mahdollisimman vähällä vaivalla ainakin toistaiseksi. Että oppisin jälleen syömään.

Olemme iso-hoon kanssa pohtineet karppausta vaihtoehdoksi, sillä kaloreiden laskentaan ei aika ja mieli vain vielä taivu. Katsotaan mitä saamme aikaiseksi.

Vaavitanssi

Tänään alkoi kesän aikana järjestettävä vaavitanssi-kurssi. Oon odottanut sitä melkein kuin kuuta nousevaa, sillä oon uskonut sen olevan hyvin hyödyllinen tapa tehdä ja liikkua vauvan kanssa.

Pikku-H nautti aivan suunnattomasti kun häntä köröteltiin, nosteltiin ja heiluteltiin. Uteliaan pienen pojan silmin oli varmasti mukavaa katsella ympärilleen salissa, jossa useat vanhempi-lapsi parit heiluivat ja liikkuivat. Uusia ääniä, katseltavaa ja kivaa musiikkia.

Pikku-H painaa nyt varmaan suunnilleen 8kg, joten kyllä siinä heiluessa ja nostellessa sai itsellekin hien pintaan. Päälle 45min tunti meni kuin siivillä. Parhainta oli Hoon ilmeet ja se kikattelu kun häntä nostelin pääni yläpuolelle.

Kesän aikana saadaankin sitten tanssia Pikku-Hoon kanssa joka viikko, ellei tule sairasteluja. Ihanaa!

Huomenna päästään kokeilemaan vauvauintia.